Turvapaikanhakijaperhe. Kohtaamisen ja tuen käsikirja by Ensi- ja turvakotien liitto

Turvapaikanhakijap

erheâ&#x20AC;&#x192;

Jenni Hurmerinta & Anna Mikkonen (toim.)

Kohtaamisen ja tuen

KĂ¤sikirja

Kuinka paljon vieraassa maassa olen vieraantunut myĂśs itsestĂ¤ni. Olen muukalainen. PysĂ¤htynyt liike melun tuntu on kadonnut. Olen vieraassa maassa olen tullut vieraaseen maahan.

Farzaneh Hatami Landi

Sisällys Esipuhe Riitta Särkelä .................................................................................................................... 5 Saatteeksi Jenni Hurmerinta & Anna Mikkonen .............................................................................. 6

1. sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin ................................ 8 Pakolaisperheet ja -lapset maailmalla Pekka Mykkänen ........................................................................................................... 9 Raskaus- ja vauva-aika sodan ja aseellisen konfliktin varjossa Sanna Isosävi .............................................................................................................. 16 Pakolaisuuden ja maahanmuuton vaikutukset perheeseen ja identiteettiin Farzaneh Hatami Landi & Jenni Hurmerinta ............................................................ 25

2. perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki ............................................. 32 Turvapaikanhakijaperheiden vastaanotto ja palvelut Suomessa Maria Kunelius ............................................................................................................ 33 Turvapaikanhakijaperheiden arki vastaanottokeskuksessa Jenni Hurmerinta ....................................................................................................... 38 Turvapaikanhakijalapsen edun toteutuminen Sanna Rummakko ...................................................................................................... 44 Turvapaikanhakijaperhe. Kohtaamisen ja tuen käsikirja. Toimittajat: Jenni Hurmerinta ja Anna Mikkonen | Kustannustoimittaja: Essi Lehtinen Ulkoasu ja taitto: Extrabold, Katja Hurmerinta | Kuvat: Tiuku Pennola | Paino: Lönnberg Print & Promo Ensi- ja turvakotien liiton käsikirja 3. | ISBN 978 – 951– 9227 – 86 – 3 (nid.) | ISBN 978 – 951 – 9227 – 87 – 0 (PDF) ISSN 2323 – 3753 (painettu) | ISSN 2323 – 3761 (verkkojulkaisu) | Tilaukset: toimisto@etkl.fi Ensi- ja turvakotien liitto (2017)

3. palveluita perheiden erityistarpeisiin .................................................. 50 Turvapaikanhakijaperheen mielenterveyden tukeminen Jenni Hurmerinta ........................................................................................................ 51 Turvapaikanhakijaperhe ensija turvakodissa Jenni Hurmerinta ....................................................................................................... 58 Doula turvapaikanhakijan tukena Anita Novitsky ............................................................................................................ 64 Turvapaikanhakijaisän näkökulma Kostas Tassopoulos .................................................................................................... 70

4. perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa ........................................ 76 Vapaaehtoistoiminta turvapaikanhakijaperheiden parissa Jenni Hurmerinta ....................................................................................................... 77 Lapsiystävällinen tila -toiminta vastaanottokeskuksissa Jenni Häikiö ................................................................................................................ 84 Toiminnalliset menetelmät ja työskentely ilman yhteistä kieltä Jenni Hurmerinta ....................................................................................................... 90

Tekijät ............................................................................................................................. 96

esipuhe

Esipuhe

nsi- ja turvakotien liitto toimii haavoittavassa asemassa olevien vauvojen, lasten ja lapsiperheiden auttamiseksi. Olemme tukeneet vauva- ja lapsi perheitä yli 70 vuotta, ja jo useiden vuosien ajan olemme panostaneet myös turvapaikan hakijalasten ja heidän perheidensä hyvinvointiin sekä aseman parantamiseen. Vuosien varrella kertynyttä osaamista on haluttu viedä turvapaikanhakijalasten avuksi vastaanottokeskuksiin järjestämällä vanhemmille ja lapsille ohjattuja ryhmiä, perhekahviloita ja retkiä sekä tukemalla työntekijöitä lasten huomioon ottamisessa. Se on merkinnyt haastetta toimia yhdessä silloinkin, kun yhteistä kieltä ei ole. Kiitos Maahanmuuttovirastolle ja Helsingin, Metsä- län ja Siikajärven vastaanottokeskusten työntekijöille hyvästä yhteistyöstä ja ennakko luulottomasta työskentelystä! Työtä on tehty Raha-automaattiyhdistyksen (nykyisin Veikkaus) tuella, mistä kiitoksemme! YK:n lapsen oikeuksien sopimus koskee luonnollisesti myös turvapaikanhakija lapsia, jotka ovat aina erityisen haavoittuvassa asemassa ja asiantuntevan avun tarpeessa. Turvapaikanhakijalapset jäävät usein työn tekijöiden kiireen ja aikuisten hädän jalkoihin, jolloin heistä tulee näkymättömiä. He voivat kuitenkin pelottavista kokemuksistaan ja epävarmasta tulevaisuudestaan huolimatta olla vahvoja, rohkeita ja unelmoida. Meidän

aikuisten ja alan ammattilaisten tehtävä on huolehtia siitä, että lapsen oikeudet ja etu toteutuvat myös käytännössä. Ensi- ja turvakotien liitto julkaisee tämän käsikirjan tehdäkseen turvapaikanhakija lapset näkyviksi. Kirjan kuvituksena käytetyt Todelliset Supersankarit -valokuvat ovat osa Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projektia. Valokuvat on ottanut projektityöntekijä Tiuku Pennola Helsingin vastaanottokeskuksissa. Kuvateksteinä on lasten vastauksia kysymykseen ”mitä tekisit, jos sinulla olisi super voimia”? Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme, kirjan toimittajille, haastateltaville ja kirjoittajille. Erityisesti haluan kiittää projektipäällikkö Anna Mikkosta ja projektin työntekijöitä Tiuku Pennolaa, Farzaneh Hatami Landia ja Wiam Elfadlia upeasta työstä, haasteeseen tarttumisesta ja ennen kaikkea turvapaikanhakijalasten esille nostamisesta. Työmme jatkuu kehittämällä monikulttuurista työskentelyä Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä sekä puolustamalla edelleen turvapaikanhakijalasten oikeuksia ja paikkaa yhteiskunnassamme. Riitta Särkelä YTT, pääsihteeri Ensi- ja turvakotien liitto ry www.turvassasuomessa.fi

turvapaikanhakija

Saatteeksi teksti Jenni Hurmerinta & Anna Mikkonen

yksyllä ja loppuvuonna 2015 tuhannet syyrialaiset, afgaanit, irakilaiset ja monet muut pakenivat kotimaistaan ja hakivat turvapaikkaa Euroopasta ja Suomesta asti. Tulijoiden joukossa oli myös perheitä, pikkulapsia, raskaana olevia naisia ja ilman huoltajaa saapuvia lapsia. Suomeen päästyään turvapaikanhakijat ovat välittömältä vaaralta turvassa, mutta vastaanottokeskuksessa eläminen, turvapaikka päätöksen odottaminen ja yhteiskuntaan integroituminen tuovat omat haasteensa. Menetysten ja pakomatkan vaikeiden kokemusten lisäksi turvapaikkaprosessin epävarmuus ja välitilassa oleminen aiheuttaa ahdistusta ja stressiä, mikä koettelee koko perheen jaksamista. Myös yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiirin kiristyminen ja maahanmuuttovastaisuus ovat vaikuttaneet kielteisesti turvapaikanhakijoiden kollek tiiviseen mielialaan. Humanitaariseen journalismiin erikois tunut ulkomaan toimittaja Rauli Virtanen on puhunut modernista pakolaisuudesta, jossa nykyajan pakolaiset eivät välttämättä näytä nälkiintyneiltä rääsyläisiltä, vaan heillä voi olla esimerkiksi siistit vaatteet ja älypuhelin. Maahanmuuttovastaisissa puheenvuoroissa turvapaikan hakemisen motiiveja on kyseen-

alaistettu tulijoiden ulkoasun perusteella, vaikka se ei sulje pois heidän pakkoaan lähteä kotimaasta ja hakea turvaa toisesta maasta. Suomessa tilanne on syksyyn 2017 mennessä tasaantunut, turvapaikanhakijoiden määrä on palannut entiselle tasolle, ja monia vastaanottokeskuksia on suljettu. Turvapaikan hakijaperheille on kuitenkin jatkossakin tarjottava mielekästä tekemistä ja tukea. On myös valmistauduttava siihen, että turva paikanhakijoiden määrä voi nousta uudestaan, sillä useimpien turvapaikanhakijoiden kotimaiden konfliktit eivät ole ratkenneet. Ensi- ja turvakotien liiton Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projektin (2012–17) tavoite on ollut lisätä turvapaikkaa hakevien lapsiperheiden hyvinvointia poikkeuksellisessa elämänvaiheessa. Projektin toiminta on tarjonnut eväitä vanhemmuuteen sekä tukea vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen. Yhdessä pääkaupunkiseudun vastaanottokeskusten kanssa on järjestetty vanhempi-lapsiryhmiä, perhekahviloita, taideterapiakerhoja, musiikkityöpajoja, sirkuskoulua, asiakastapaamisia, leirejä ja retkiä. Projektin kehittämis- ja asiakastyön koke musten perusteella vertaistukiryhmät, toiminnalliset menetelmät, henkilökohtaiset tapaamiset ja doula-synnytystukihenkilöt vastaavat

saatteeksi

hyvin turvapaikanhakijaperheiden tarpeisiin. Lyhytaikainenkin onnistunut kohtaaminen voi kantaa tarvittaessa myös kolmannessa maassa taikka kotimaahan palatessa, jos perhe ei voi jäädä Suomeen. Turvapaikanhakijaperhe. Kohtaamisen ja tuen käsikirja koostuu turvapaikanhakijoiden vastaanotossa, järjestöissä ja vapaaehtoisina toimivien asiantuntijoiden puheenvuoroista. Osa artikkeleista on asiantuntijoiden kirjoittamia, osa perustuu käsikirjan toimittajan Jenni Hurmerinnan toteuttamiin haastatteluihin. Julkaisuun osallistuneet asiantuntijat on valittu edustamaan omaa osaamisaluettaan, sillä kentän laajuuden tähden ei kaikkia toimijoita ole mahdollista sovittaa yhteen julkaisuun. Kiitämme kaikkia kirjoittajia, haastateltuja ja muita käsikirjaan osallistuneita arvokkaasta panoksesta! Käsikirjan artikkeleissa ja niitä varten tehdyissä haastatteluissa ilmenee toistuvia teemoja ja huolenaiheita turvapaikanhakija perheiden ja -lasten tilanteesta sekä heidän oikeuksiensa toteutumisesta. Lähes kaikkien käsikirjan asiantuntijoiden mukaan psyykkiset oireet ovat varsin yleisiä turvapaikanhakijaperheissä. Halua ja osaamista turvapaikanhakijaperheiden tukemiseen on, mutta vastaanottokeskusten henkilökunta kokee usein, etteivät he ehdi järjestää muuta kuin perusvastaanottopalveluja. Joidenkin keskusten henkilökunta onkin esittänyt toiveen yhtenäisestä Maahanmuuttoviraston ohjeistuksesta perhetyön järjestämisestä vastaanottokeskuksissa osana lakisääteistä vastaanottotoimintaa niin, ettei keskusten välillä olisi alueellisia tai keskus- ja työntekijä kohtaisia eroja.

Lapsiperhetoiminnan juurruttaminen vastaanottokeskuksiin vaatii yhteistyötä keskusten työntekijöiden, järjestöjen, vapaaehtoisten, seurakuntien ja muiden toimijoiden välillä. Vastaanottokeskusten koko, sijainti ja ylläpitäjä vaihtelevat, mutta asukasmäärät ovat usein suuria ja henkilöstöresurssit tiukat, eivätkä tilat ole aina lapsiperheille toimivia. Kaikki vastaanottokeskukset eivät kuitenkaan ole suuria laitoksia, vaan joissakin asutaan myös kerrostalo- tai rivitaloasunnoissa ja tehdään itse ruokaa. Viiveet lasten kouluun pääsyssä ja vanhempien rajalliset mahdollisuudet saada töitä aiheuttavat haasteita perheiden jaksamiselle. Lapsiperheitä ei tule siirtää keskuksesta tai maasta toiseen, sillä lasten pitää päästä elämään mahdollisimman normaalia ja turvallista lapsuutta. Muutamilla paikkakunnilla 3 – 5-vuotiaat turva paikanhakijalapset pääsevät osa-aikaiseen päivähoitoon. Tämä olisi toivottava käytäntö koko maahan, koska päivähoito tukee lapsen kehitystä ja sosiaalisia suhteita. Käsikirjan asiantuntijoiden ja Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projektin kokemusten perusteella lapsiperhetoiminnalla on ollut myönteisiä vaikutuksia turvapaikanhakijoiden hyvinvointiin. Käsikirjasta ja projektin aikana kehitellyistä toimintamalleista on toivottavasti käytännön tukea ja hyötyä niin turvapaikanhakijoille kuin heidän kanssaan työskentelevälle henkilökunnalle ja vapaa ehtoisille. Jos meillä käsikirjan tekijöillä olisi supervoimia, pitäisimme huolen siitä, että jokainen turvapaikkaa hakeva perhe kohdattaisiin lämpimästi ja erityisesti lasten tarpeet otettaisiin huomioon. ☆

1. sodan ja

pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

Pakolaisperheet ja -lapset maailmalla YK:n mukaan maailmassa on 65 miljoonaa kodistaan paennutta ihmistä – Britannian väkiluvun verran – ja heistä puolet on alaikäisiä. Suomalaisten on vaikea ymmärtää, mitä elämä ja lapsuus sodan keskellä voi olla, ja mitä turvapaikanhakijat kantavat sisällään. teksti Pekka Mykkänen

itä on mahtanut tulla Hamid Ullahista? Jos hän on vielä elossa, hän on nyt 17-vuotias poika. Ehkä hän oppi lukemaan, ehkä hän oppi käyttämään asetta? Ehkä hän liittyi Talebanien joukkoihin tai maansa armeijaan? Tai kukaties hän löysi tiensä Eurooppaan, kuten niin monet hänen maanmiehistään ovat viime vuosina tehneet. Tapasin Hamidin ja hänen äitinsä pakistanilaisessa sairaalassa Quettan kaupungissa marraskuussa 2001. Tuolloin yksivuotias poika jokelteli sairasvuoteella ja leikki nukella, kun äiti Radi Gul selitti, mitä oli sattunut kuukausi aiemmin heidän kodilleen Afganistanin Kandaharissa. Ilmeisesti Yhdysvaltain ilmavoimien hävittäjä pudotti pommin tai useamman Gulin naapurustoon, koska siellä oli liikkunut Taleban-liikkeen taistelijoita. Pommi osui Gulin kotitaloon ja tuhosi myös vieressä seisseen sukulaisten kodin. Iskussa kuoli yhteensä

yhdeksäntoista suvun jäsentä, ja koko suvusta jäi vain neljä ihmistä eloon. Hamid Ullahin sisaruksista neljä sai surmansa. Äiti Radi oli tuotu rajan yli pakistanilaiseen sairaalaan, koska hän sai pomminsirpaleita käteensä. Millaisia muistoja tällainen tapahtuma jätti lapseen? Ja onko niitä aikaa muistella, koska sota jatkuu yhä Afganistanissa ja synnyttää päivittäin uusia kokemuksia. Jos poika on palannut kotimaahansa, sota on ollut arkea koko hänen elämänsä ajan, kuten myös hänen äitinsä elämän ajan.

Lapsuus sodan keskellä Nykysuomalaisen on vaikea mieltää, millaista on lapsuus sotaa käyvässä maassa. Omista sodistamme on niin kauan, että niistä ei enää monellakaan ole omakohtaisia kokemuksia. Moni sodan kokenut on myös päättänyt, että sellaiset tarinat eivät ole sopivia jälkipolville kerrottaviksi.

turvapaikanhakija

Kävin nuorempana toimittajana useissa maissa kuten Bosniassa, Ruandassa, Kongossa, Somaliassa ja Itä-Timorissa, joissa oli käynnissä joko täysimittainen sota tai joissa väkivaltaisuudet olivat arkea ja elämä jatkuvaa epävarmuutta ja turvattomuutta. Pohjois-Ugandassa tapasin 19-vuotiaan tytön nimeltä Florence, joka oli joutunut viideksi vuodeksi Herran vastarinta-armeijan LRA:n johtajan Joseph Konyn seksiorjaksi ennen kuin onnistui pakenemaan. Tyttö kertoi, että Konyn ”armeija” oli siepannut hänet ja viisi hänen sisarustaan. ”Tuntui pahalta, kun hän raiskasi”, Florence kertoi lyhyin lausein elämästään yhtenä Konyn kymmenistä ”vaimoista”. Se oli yksi vaikeimmista haastatteluista, jonka olen tehnyt. LRA taisteli Raamatun kymmenen käskyn nimissä jonkinlaisen kristillisen valtion perustamisen puolesta, mutta oikeammin kyseessä oli murhaamiseen ja lasten sieppauksiin keskittyvä ja Konyn palvontaan kietoutuva kultti. Kuudesta sisaruksesta kaksi oli tapettu ja kaksi pakotettu taistelemaan LRA:n joukoissa. Florencen lisäksi yksi sisar oli onnistunut pakenemaan. Kesken haastattelun Florence alkoi itkeä. Haastattelua tulkannut World Vision -avustusjärjestön terapeutti selitti, että tytön oli erityisen vaikeaa puhua LRA:n tappamasta veljeästään. Florence sai itkunsa katkeamaan, mutta pian sen jälkeen hän alkoi kierähdellä tuolissaan jonkinlaisen paniikkikohtauksen vallassa. Tyttö halaili tuolinsa selkänojaa ja hänen katseensa kiersi villin levottomana ympäri huonetta. Haastattelu piti keskeyttää tytön huonovointisuuden vuoksi.

Pakolaisuuden todellisuus Pakistanissa haastattelin afganistanilaisia perheitä, jotka olivat jo neljättä kertaa pakolaisina. Peshawarin kaupungissa tapasin yhdellä pakolaisleirillä Sheer Khanin, joka oli paennut vuonna 1979 Neuvostoliiton miehitystä, kahdesti sisällissotaa 1990-luvulla ja jälleen syksyllä 2001, kun Yhdysvallat liittolaisineen kävi Talebanin ja al-Qaida-terroristijärjestön kimppuun. Jonkinlaisena ikuisena optimistina teurastajan töitä tehnyt Sheer Khan palasi rauhallisempina hetkinä kotimaahansa, kunnes uusi pakomatka Pakistaniin sai alkaa. Vanhaa lehtileikettä silmäillessäni muistan olleeni kauhistunut Sheer Khanin ja muiden afganistanilaisten miesten kertomuksista. Alle kymmenvuotiaat lapset kuuntelivat vieressä, kun isät kuvailivat Taleban-liikkeen pystyttämää hirmuhallintoa: rikollisten julkisia mestaamisia, aviorikollisten kivittämistä ja muita kammottavia tekoja. Lapset olivat todennäköisesti todistaneet juuri niitä samoja asioita, joista miehet puhuivat. Sota-alueilla ei ole mitään erillisiä vyöhykkeitä, joissa lapset voisivat elää suojattua lapsuutta. Lapset kuuntelivat Sheer Khanin ja muiden miesten juttuja enimmäkseen hiljaa, mutta seitsenvuotias tyttö Siamuim rohkaistui sanomaan muutaman sanan uudesta elämästään Pakistanissa. ”Olen onnellinen”, hän totesi ja sai vierellä kuunnelleet ujommat lapset kikattamaan. Kun pyysin selittämään tarkemmin, hän vertasi Afganistania Pakistaniin: ”Siellä taistellaan. Täällä ei taistella.” Sellaisista asioista voi pikkuihmisen onni olla kiinni. Eurooppalaisessa keskustelussa unohtuu usein, että 84 prosenttia eli valtaosa maailman pakolaisista ei saavu Eurooppaan tai muihin

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

rikkaisiin maihin. He etsivät ensisijaisesti turvaa kotimaistaan ja vasta sen jälkeen köyhistä naapurimaista, kuten YK:n pakolaisjärjestön tilastot vuoden 2016 lopulta kertovat (Lähde 1). Esimerkiksi Pakistanissa elää nykyään virallisesti 1,3 miljoonaa Afganistanin sotien pakolaista ja heidän lisäkseen lukemattomia laskemattomia (Lähde 2). Syyrian sodan pakolaisia on Turkissa 3,1 miljoonaa, Libanonissa miljoona, Jordaniassa 660 000 ja Egyptissä 120 000 (Lähde 3). Kodeistaan maan sisäisesti paenneita syyrialaisia on yli kuusi miljoonaa (Lähde 4).

Laajamittainen ja pidäkkeetön vihapuhe sairastutti yhteiskunnallisen ilmapiirin ja säikäytti poliitikot. On erityisen hämmästyttävä tilastotieto, että syyrialaisia on paennut myös vuosikausien sotimisen repimään Irakiin noin 250 000. Näille lapsille, naisille ja miehille Irak edustaa ”turvapaikkaa”. Irakiin paenneiden syyrialaisten määrää voi verrata vaikkapa Suomen Pakolaisavun tilastoon, jonka mukaan Suomeen muutti vuosina 1973– 2012 pakolaisina kaiken kaikkiaan 42 524 ihmistä (Lähde 5).

Euroopan pakolaiskriisistä Se ei ollut vuosi 1973 tai 2012, joka sai Suomen ja muun Euroopan sekaisin. Vuonna 2015 Eurooppaan tuli runsas miljoona turva paikanhakijaa, ja heistä Suomeen yli 32 000. Mediassa, myös omassa viestimessäni eli Helsingin Sanomissa, alettiin puhua Euroopan pakolaiskriisistä. Kriisi ei kuitenkaan ollut ne lukuisat sodat, joita ihmiset pakenivat. Nehän olivat alkanet esimerkiksi Afganistanissa jo 1970-luvun lopulla, Irakissa yli vuosikymmen aiemmin ja Syyriassakin vuosia sitten. Kriisi oli se, että Eurooppaan tuli yhtäkkiä poik keuksellisen paljon pakolaisia ja siirtolaisia, eikä maanosa ollut sellaiseen valmis. Ensin sosiaalisessa mediassa, sitten perin teisessä mediassa ja politiikassa alettiin käyttää kieltä, jonka mukaan Euroopan rajat olivat uhattuina ja malja kuohumassa yli. Ääri oikeisto Suomessa ja muissa maissa vaati rajoja kiinni. Pakolaisia pilkattiin ”maahantunkeutujiksi”, ”iPhone-miehiksi” ja paljon pahemmaksikin. Saksalaisen Alternative für Deutschland -puolueen puheenjohtaja Frauke Petry vaati maansa rajavartijoille oikeutta ampua ”laittomasti” maahan yrittäviä turvapaikanhakijoita. Euroopan unionin jäsenmaat Unkari ja Slovakia haastoivat EU-tuomioistuimeen EU-maiden yhteisen päätöksen sijoittaa noin 160 000 turvapaikanhakijaa enimmäkseen Kreikasta ja Italiasta muihin EU-maihin. Päätöksen uudelleensijoituksista piti kieliä solidaarisuudesta, mutta siitä tulikin EU:n yhtenäisyyden suurin koetinkivi sitten itälaajentumisen vuonna 2004. Lahdessa kymmenet suomalaiset mielenosoittajat hyökkäsivät turvapaikanhakijoiden

i s i l o a ll u n i m s Jo Supervoimia, n u u l u o k n i s i t h ä l veljeni kanssa.

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

bussia vastaan ilotulitteilla ja kivittivät muita paikalla olleita ihmisiä. Yksi mielenosoittaja oli pukeutunut valkoisten ylivaltaa Yhdys valloissa vaatineen Ku Klux Klan -vihajärjestön valkoiseen kaapuun. Bussissa oli 49 turvapaikanhakijaa, joiden joukossa oli lapsia ja sylivauvoja. Millaista turvapaikkaa Suomi mahtoi heille sillä hetkellä edustaa? Sodan kauhuja paenneista ihmisistä tuli joillekin suomalaisille ja muille länsi maalaisille omaa elämäntapaa ja turvallisuudentunnetta koetteleva uhka, jolta tämä Lahden kaapumies ja hänen hengenheimolaisensa olivat ”omiansa” suojelemassa. Laajamittainen ja pidäkkeetön vihapuhe sairastutti yhteiskunnallisen ilmapiirin ja säikäytti poliitikot. Suomi esimerkiksi pidättyi äänestämästä, kun EU:ssa päätettiin syyskuussa 2015 edellä mainituista turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamisista Kreikasta ja Italiasta. Sittemmin jokainen ulkomaalaisen Euroopassa ja Yhdysvalloissa tekemä hyökkäys – autoilla, pommeilla tai puukoilla; Berliinissä, Brysselissä ja Turussa – on ollut äärioikeistolle lisätodistusaineistoa siitä, että turvaa hakevat ovat turvallisuusuhka, ja että entinen meno ei voi jatkua. Tämä niin kutsuttu ”entinen meno” on ollut sitä, että Suomi ja muut vauraammat maat kantoivat oman osansa maailman lasten ja aikuisten hädästä ja kärsimyksestä vastaanottamalla pakolaisia, antamalla humanitaarista apua ja tukemalla köyhien maiden kehitystä. Apu, taakanjako ja solidaarisuus hädän alaisia kohtaan on kuitenkin usein ollut enemmän symboliikkaa kuin aitoa välittämistä. Siitä kertoo esimerkiksi se, että vain viisi maata antaa kehitysapua summalla, joka vastaa 0,7

prosenttia niiden bruttokansantuotteesta. Suomen osuus vuonna 2017 oli noin 0,4 prosenttia (Lähde 6).

Kriisin laannuttua Koko rikas läntinen maailma on nyt suurella vedenjakajalla, kun niin sanottu Euroopan pakolaiskriisi on laantunut. Euroopassa ja Yhdysvalloissakin kysytään, ovatko rajat todellakin tulleet vastaan ja pantava kiinni. Yhdysvalloissa keskustelu on maantieteen vuoksi erilaista, mutta uudella tavalla hillitöntä. Rajojen vuoraamista muurilla vaativa presidentti Donald Trump on toistuvasti esittänyt lausuntoja, joissa kyseenalaistetaan meksikolaisten, islaminuskoisten ja muiden ihmisryhmien ihmisarvo. Trumpilla on ollut suuria vaikeuksia tuomita jopa Ku Klux Klanin ja muiden valkoista ylivaltaa ajavien tahojen toiminta, puolitoista vuosisataa orjuudesta käydyn Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen. Elämme poikkeuksellisen hämmentäviä ja pöyristyttäviä aikoja. Pakolaisten ja siirtolaisten ”laillinen” pääsy EU-maihin on pitkälti tyrehtynyt ja muuttunut mahdottomaksi sen jälkeen, kun EU ja Turkki tekivät keväällä 2016 ristiriitaisen sopimuksen Turkista Kreikkaan saapuvien ihmisten pysäyttämiseksi. Maailmankirjojen täytyy olla sekaisin, kun Euroopan unionin pakolaispolitiikan kulmakivi on kiinnitetty Turkin yhä diktatorisemmin käyttäytyvän presidentin Recep Tayyip Erdo˘ganin oikkuihin. Kun kirjoitan tätä syksyllä 2017, pari vuotta aiemmin sovittu ohjelma turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamisesta on virallisesti

turvapaikanhakija

päättymässä. Saldo: Italiasta ja Kreikasta on otettu muihin EU-maihin vastaan hieman yli 26 000 ihmistä, kun alkuperäinen tavoite oli 160 000 (Lähde 7). Vaikka ihmisten tulo on vähentynyt huomattavasti, solidaarisuudesta edes muita unionin jäsenmaita kohtaan ei näy paljonkaan merkkejä. Euroopan poliitikot puhuvat aivan oikein siitä, että häikäilemätön ja tuhansia henkiä vaatinut ihmissalakuljetus Välimeren yli on saatava loppumaan. Mutta harvassa ovat äänenpainot, joissa osoitetaan aitoa myötätuntoa sodan ja vainon uhreille ja vaaditaan johdonmukaista politiikkaa heidän auttamisekseen.

Piittaamattomuuden piina Piittaamattomuus ei rajoitu ainoastaan sotia pakeneviin. Tästä piinaava esimerkki nähtiin esimerkiksi keväällä 2005, kun YK esitti avunpyynnön miljoonien nälänhädästä kärsivien nigeriläisten auttamiseksi. Heistä monia uhkasi nopea nälkäkuolema, YK varoitti. Kaksi viikkoa myöhemmin YK joutui esittämään pyyntönsä uudestaan, koska avuntarjouksia ei ollut tullut ensimmäistäkään. Ei yhden ainoaa euroa. Ei mistään. Tämä oli ja on säälimättömän lisäksi lyhyt näköistä politiikkaa. YK:n arvion mukaan Afrikan väkiluku voi kaksinkertaistua nykyisestä vuoteen 2050 mennessä, jolloin afrikkalaisia olisi noin 2,5 miljardia. Se on viisinkertainen määrä EU-maiden nykyiseen yhteenlaskettuun väkilukuun verrattuna. Jos ihmiset eivät löydä – länsimaiden osittaisella tuella – fyysistä, henkistä ja taloudellista turvaa Afrikasta, väkivallan voi odottaa vain lisään-

tyvän. Ja niin afrikkalaisia tulee Eurooppaan entistä suurempia määriä. Tapasin kesällä 2005 Nigerin pääkaupungissa Niameyssa 35-vuotiaan perheenäidin Jeinabou Moussan, joka kertoi millaista nigeriläisten elämä voi olla ”tavallisina” eli kriisittöminä aikoina. Moussa oli synnyttänyt nuoren elämänsä aikana kuusi lasta, mutta kolme heistä oli jo kuollut. Yksi lapsista kuoli isorokkoon ja toinen auto-onnettomuudessa. Kolmas lapsi, vuoden vanha poika, menehtyi poikien ympärileikkauksia tekevän ”perinneparturin” yrittäessä operoida pojan kurkussa ollutta tukkeumaa. Sen hetkisten YK:n tilastojen mukaan Nigerissä noin neljännes lapsista kuoli ennen viiden vuoden ikää. Keskeneräisen kivitalon vuokra-asunnossa lapsiaan hoitava Moussa kertoi, ettei hänellä ja tilapäistöitä tekevällä aviomiehellä ollut varaa maksaa vuokraa, joka oli tuolloin yhdeksän euroa kuussa. Perheellä ei ollut hänen sanojensa mukaan varaa edes syödä joka päivä. Siitä huolimatta Moussat eivät kuuluneet YK:n tai Nigerin hallituksen ruoka- apuohjelmien piiriin. Tämä perhe ei kuitenkaan ollut lähdössä minnekään, ei turvapaikan tai paremman elämän perässä. Miten ja millä rahoilla he olisivat voineetkaan lähteä? Mutta haaveita oli Jeinaboullakin. Hän toivoi miehensä löytävän pysyvän työpaikan ja hän halusi vanhuudenturvakseen lisää lapsia. ”Jos olisi rahaa, haluaisin kaksi lasta lisää. Ei voi tietää, kuka lapsista pärjää hyvin, ja mitä enemmän heitä on, sen suuremmat ovat mahdollisuudet. Jos joku lapsistamme menestyisi, ehkä me pääsisimme kurjuudesta”, nainen kertoi. ☆

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiinâ&#x20AC;&#x192;

LĂ¤hteet 1. www.unhcr.org/5943e8a34 2. www.pakolaisapu.fi/pakolaisuus/pakolaisuus- suomessa/

5. www.pakolaisapu.fi/pakolaisuus/ pakolaisuus-suomessa/ 6. www.formin.finland.fi/public/default. aspx?nodeid=49314

3. www.data.unhcr.org/syrianrefugees/regional.php 4. www.unhcr.org/sy/29-internally-displaced people.html

7. www.ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/ files/what-we-do/policies/european-agenda- migration/press-material/docs/state_of_ play_-_relocation_en.pdf

turvapaikanhakija

Raskaus- ja vauva-aika sodan ja aseellisen konfliktin varjossa Varhaisen vanhemmuuden keskeinen tehtävä on varmistaa kehittyvän ja myöhemmin syntyneen vauvan henkiinjääminen ja taata pienen lapsen kehitykselle suotuisat olosuhteet. Pysyvästi vaarallisissa olosuhteissa, kuten sukupolvia kestäneillä sota- ja konfliktialueilla tämä tuntuu ensi alkuun mahdottomalta tehtävältä. teksti Sanna Isosävi

askaus- ja vauva-aika on oma kehitys psykologinen vaiheensa keskeisine kehitystehtävineen. Varhaisen vanhemmuuden tehtäviä ovat äidin raskaudenaikaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen, vauvan turvallisen syntymän varmistaminen ja hänen syntymänjälkeisiin tarpeisiinsa vastaaminen sekä kiintymys suhteen muodostaminen hoivaajan ja vauvan välille. On arvioitu, että yli 250 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta elää sotaolosuhteissa (Save the Children, 2014). Tällaisessa ympäristössä vauvan ja äidin hyvinvoinnista huolehtimiselle koituu mittavia haasteita. Hengenvaaran ja sodankäynnin ennakoimattomien uhkien lisäksi perheitä rasittaa köyhyys, työttömyys sekä terveys- ja sairaalapalvelujen hankala saatavuus. Haasteita tuottavat myös vauvan

hoitoon liittyvien välttämättömyyksien, kuten puhtaan veden, ravinnon, vauvanhoitotarvikkeiden ja lääkeaineiden puute. Siirtymä vanhemmuuteen on myös erityinen haavoittuvuuskausi. Raskaus- ja lapsi vuodeajan psyko-fysiologis-hormonaaliset muutokset mahdollistavat kehittymistä äidiksi, mutta saattavat altistaa myös mielenterveys oireille (Brand & Brennan, 2009; Marcus ym., 2003). Oma hoivahistoria aktivoituu äidin mielessä ja hankalat varhaiskokemukset voivat ajankohtaisten stressitekijöiden ohella vaikeuttaa vanhempana toimimista. Vauvaa odottaessa äidin sisäsyntyinen, lapsen kiintymysjärjestelmälle rinnakkainen hoivasysteemi aktivoituu siten, että jälkeläisen suojaaminen vaaralta ja liialliselta stressiltä tulee keskeiseksi käyttäytymistä organisoivaksi motiiviksi (George & Solomon, 2008).

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

Hoivaaja-vauvasuhde on ymmärrettävissä säätelyjärjestelmänä. Vauva tarvitsee hoitajaa, joka säätelee vauvan tarve-, stressi- ja affekti tiloja, koska vauvalla itsellään ei ole vielä keinoja tällaiseen itsesäätelyyn (esim. Calkins & Hill, 2007). Kun hätää ei ole, vanhempaa tarvitaan ympäristöstä kiinnostumiseen ja sen uteliaaseen tutkimiseen. Tutkimusta hoivasysteemin toiminnasta ja vanhemman säätelytehtävän eheänä säily misestä vaarallisissa olosuhteissa on kovin vähän. Tutkimusryhmämme laadullisten havaintojen mukaan sodankäynnille altistuneet palestiinalaisäidit, joiden mielikuvat lapsistaan olivat realistisia ja positiivisia ja jotka kokivat vanhemmuuden mielekkäänä, orientoituivat herkästi suojaamaan vauvojaan sotatoimien keskellä. Äidit, jotka olivat ylikuormittuneita ja kärsivät traumaperäisistä oireista, kuvasivat esimerkiksi unohtaneensa vauvansa sortuvaan taloon tai kokevansa lapsensa kuormituksen syyksi, eivätkä jaksaneet vastata lasten tarpeisiin (Isosävi ym., 2015).

Vanhemman sotatrauman haitalliset vaikutukset raskaus- ja vauva-aikana Traumaattisella tapahtumalla tarkoitetaan yksilön sietokyvyn ja puolustuskeinot ylittävää kokemusta. Ylivoimaisia kokemuksia seuraavat tyypillisesti ahdistavien kokemusten ja tuntemusten välttely tai mieleen tunkeutuminen sekä mieliala- ja vireystilaoireet, kun mieli ja keho yrittävät työstää tapahtunutta (Horowitz, 1997). Vasta pitkään kestäessään ja toimintakykyä lamauttaessaan nämä oireet luokitellaan traumaperäiseksi stressireaktioksi

(PTSD) ja määritellään psykopatologiseksi reaktioksi tapahtuneeseen (APA, 2013). Traumaattisia kokemuksia kohdanneet eivät siis automaattisesti kärsi traumaperäisistä mielenterveysoireista. Jos raskaana oleville tai pienten lasten äideille kuitenkin kehittyy traumanjälkeisesti vointia haittaavia oireita, nämä voivat välittyä seuraavalle sukupolvelle hormonaalista, psykologista ja/tai vuorovaikutuksellista reittiä pitkin. Pitkään kestäneet konfliktit haittaavat myös yhteisöllisiä rakenteita, jotka tukevat ja mahdollistavat vanhemmuuteen paneutumista. Vaaralliset ympäristöt saattavat synnyttää varhaiseen vanhemmuuteen paitsi hankaluutta, myös erityistä muokkautumiskykyä. Kasvattajat pyrkivät tukemaan lapsen kehityksessä sellaisia taitoja, jotka takaavat elinympäristössä selviytymisen (Keller, 2007). Eräässä kulttuuri psykologisessa tutkimuksessa osoitettiin, että monen hoitajan kasvattamiseen tottuneet Israelin alueella asuvat beduiinilapset alkoivat vierastaa yhteisön ulkopuolisia aikuisia, kun aseellisen konfliktin uhka kasvoi (Marey-Sarwan ym., 2016). Vierastaminen ei kuulu yhteiskasvatettujen lasten normaali kehitykseen, vaan tutkijat selittivät havaintoa nimenomaan elinympäristön muutoksella vaarallisemmaksi. Myös palestiinalaisten, Gazan kaistaleella asuvien äitien kasvatustavoitteiden on huomattu muokkautuvan sotatraumatisoitumisen seurauksena. Paljon trauma-altistusta raportoineet äidit painottivat kasvatusotetta, jossa korostuu lapsen itsenäinen pärjääminen, kun palestiinalaiskulttuurissa tyypillisesti suositaan tottelevaisuutta ja muihin liittymistä

turvapaikanhakija

lastenkasvatuksessa (Kuittinen ym., 2015). Äidit siis ikään kuin lavensivat lastensa keinovalikoimaa selviytyä haastavissa olosuhteissa.

Hormonaalinen reitti: äidin traumatisoitumisen vaikutus kohtuympäristöön Äidin raskausaikaiset mielenterveysoireet ja stressi vaikuttavat suoraan kohtuvauvaan. Kohtuympäristöön erittyvä liiallinen stressihormoni kortisoli haittaa vauvan kypsymättömän keskushermoston ja sen stressin säätelyrakenteiden kehittymistä (esim. Davis ym., 2011; Glover ym., 2010). Pelkkä äidin trauma-altistus raskausaikana ei haittaa vauvan varhaiskehitystä, vaan traumatisoitumisen seurauksena kehittyvät mielenterveysoireet ovat suurempi riskitekijä. Raskausaikana terrori-iskuille altistuneet amerikkalaisäidit, joille kehittyi PTSD-oireita, raportoivat vauvojensa olevan vaikeasti säätyviä ja stressiherkkiä, kun taas altistuneiden mutta oireettomien äitien vauvoilla ei havaittu samaa hankaluutta (Yehuda ym., 2005). Äitien traumaperäiset stressi- ja masennusoireet olivat myös yhteydessä synnytyksen pidempään kestoon ja PTSD-oireet vastasyntyneiden pienempään päänympärykseen, tehden vauvoista synnytys- ja kasvuongelmista johtuen haavoittuvampia myöhemmille kehityksen häiriöille (Engel ym., 2005). Tutkimuksia nimenomaan sota-altistuksen vaikutuksista raskausaikaan ja kohtuvauvoihin on vain vähän. Sotatraumatisoituneita palestiinalaisperheitä tutkittaessa kuitenkin selvisi, että myös äidin sotatraumatisoitumisen haitalliset vaikutukset vauvojen sensomo-

toriselle eli aisti- ja liiketoimintojen kokonaisuudelle sekä kielen varhaiskehitykselle välittyivät äidin raskaus- ja vauva-aikaisten mielenterveysoireiden kautta (Punamäki ym., 2017).

Psykologinen reitti: traumatisoitumisen vaikutus äidin mielenterveyteen ja mielikuviin Vaikka sotatrauma-altistus ei vääjäämättä johda äitien huonovointisuuteen, on näyttöä, että sotatraumatisoituneilla äideillä on paljon sekä raskaus- että vauva-aikaisia mielenterveysoireita (Punamäki ym., 2017). Sotakokemusten lisäksi äitien lapsuuden kaltoinkohtelu- ja vaillejääntikokemukset ovat erityinen riskitekijä siirtymässä vanhemmuuteen. Palestiinalaisäitien kokema lapsuuden emotionaalinen kaltoinkohtelu oli yhteydessä raskausaikaisiin masennusoireisiin, kun taas sotatraumakokemukset eivät olleet. Sekä lapsuudenaikainen että myöhempi sota traumatisoituminen olivat yhteydessä äitien raskauden- ja vauva-aikaiseen kohonneeseen stressiin ja PTSD-oireisiin (Isosävi ym., 2017). Vanhempien mielikuvat lapsistaan ja itsestään hoivaajina muodostavat tärkeän vanhemmuuskäyttäytymistä ohjaavan sisäisen kartan ja kompassin (Bretherton & Munholland, 2008). Sotatraumatisoituminen voi haitata vanhemman kykyä pitää mielessä käsitystä itsestään lasta suojaavana hoivahahmona (Kaitz ym., 2009; Levy, 2006). Traumanjälkeisistä stressioireista kärsiville vanhemmille lapsen kiintymysviestintä, kuten itkeminen, voi toimia muistuttajana

jos minulla olisi supervoimia, s e i k k a i l i s i n maailmassa.

turvapaikanhakija

traumakokemuksista, ja vanhemmat voivat vetäytyä lastensa käytettävistä sen sijaan että he auttaisivat lapsia stressitilan säätelyssä. Mielikuva itsestä riittämättömänä hoivaajana voi heijastua myös vanhemman näkemykseen lapsestaan hankalana (Almqvist & Broberg, 2003; van Ee ym., 2012). Äidit, jotka ovat altistuneet sodalle yhdessä pienten lastensa kanssa, voivat kokea tarvetta ylisuojella lasta vielä silloinkin, kun ulkoinen uhka on jo väistynyt (Kaitz ym., 2009). Tämä voi haitata lasten mahdollisuutta kiinnostua ympäristöstään ja suuntautua uteliaasti tutkimaan sitä.

Vuorovaikutuksellinen reitti: äitien traumatisoitumisen vaikutus hoivakäyttäytymiseen Pieni lapsi tarkistaa hoivaajaltaan, onko ympärist össä jotain vaarallista ja lopettaa tutkimisen ja leikkimisen hakeutuen hoivaajan läheisyyteen, jos on syytä huoleen. Traumaattisten tapahtumien jälkeen äidit, joiden hoivafunktio on säilynyt eheänä, pystyvät auttamaan lastaan stressin ja hädän kokemusten kanssa, luomaan ymmärrystä koettuun ja palauttamaan turvallisuuden tunteen. Sen sijaan hoivaajan traumanjälkeinen kyvyttömyys toimia turvan tuottajana ja säätelyapuna selittää keskeisesti lasten traumaperäisiä oireita ja kehityspulmia (Scheeringa & Zeanah, 2001). Tutkimuksessa israelilaisperheistä huomattiin, että PTSD- ja mielialaoireista kärsivien äitien lapset kehittivät useammin posttraumaattisia oireita kuin lapset joiden äideillä ei ollut traumaperäisiä oireita. Tyypillisiä lasten oireita olivat traumatapahtumien

toistaminen leikeissä, vaikeudet unen ja mielialojen säätelyssä sekä taantuminen kehityksessä ja sosiaalisissa taidoissa (Feldman & Vengrober, 2011). Traumaperäisesti oireilevat äidit eivät pystyneet toimimaan sensitiivisinä hoivahahmoina lapsilleen, ja lapset alkoivat stressaavissa tilanteissa turvautua vältteleviin strategioihin, kuten poispäin katsomiseen tai esineiden tutkimiseen sen sijaan, että olisivat hakeutuneet äitiensä läheisyyteen. Äitien traumaperäisten oireiden ja huonon saatavilla olon seurauksena lapset siis turvasivat liikaa itseensä hoivaajan sijaan, jääden stressitiloissa yhä uudelleen yksin. Samassa tutkimuksessa osoitettiin myös, että traumaperäisistä oireista kärsivät äidit raportoivat sosiaalisen tuen puutetta enemmän kuin oireettomat äidit, toisin sanoen huonokuntoisimmat äidit lapsineen jäivät herkästi yksin. Hollantilaisessa tutkimuksessa pakolais äideistä ja heidän pienistä lapsistaan osoitettiin, että maahanmuuton jälkeenkin äitien PTSD-oireet olivat yhteydessä äitien epä sensitiiviseen, vihamieliseen ja huonosti strukturoituun vuorovaikutukseen. Paljon oireilevien äitien lapset vastasivat heikosti äitien aloitteisiin eivätkä osoittaneet oma- aloitteisuutta vuorovaikutuksessa (van Ee ym., 2012).

Yhteisöllinen reitti: sodankäynnin vaikutus vanhemmuutta tukeviin rakenteisiin Varhainen vanhemmuus vaatii omistautumista vauvan tarpeille vuorokauden ympäri. Kukaan vanhempi ei selviä tästä vaatimuksesta

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

yksin, ja onkin keskeistä, että vauvan hoivaa jilla on toimiva tukiverkosto, joka mahdollistaa vanhemmuuteen uppoutumisen (Stern, 1995). Kaupungistuneista länsimaista poiketen useilla sota-alueilla, kuten Lähi-Idässä ja monissa Afrikan maissa vauvanhoito on yhteisöllistä, suullisesti sukupolvelta toiselle periytyvää tietoa.

Sota-alueiden huonot elinolosuhteet lisäävät pienten lasten äitien kuormittuneisuutta ja heikentävät mahdollisuutta vastata lasten tarpeisiin. Tutkimus mosambikilaisperheistä osoitti, että pitkään kestänyt sotatila rapautti koko yhteiskuntaa ja sen vanhemmuutta tukevia perinteitä, kuten yhteisön vanhimpien mahdollisuutta neuvoa vanhempia. Äitien ja vauvojen oli vielä pitkään rauhansopimuksen solmimisen jälkeen vaikeaa keskittyä perustehtäväänsä, siis varhaiseen suhteen luomiseen. Varhaisen äiti–lapsi-suhteen muodostamisen hankaluudet näkyivät sekä äitien huonompana psyykkisenä ja fyysisenä terveytenä että pien-

ten lasten kehitysongelmina (Igreja, 2003). Sota-alueiden huonot elinolosuhteet lisäävät pienten lasten äitien kuormittuneisuutta ja heikentävät mahdollisuutta vastata lasten tarpeisiin. Monissa perinteisen patriarkaalisissa yhteiskunnissa äidit ovat lähes yksinomaan vastuussa kodista ja lastenhoidosta miesten keskittyessä kodin ulkopuoliseen ansiotyöhön. Esimerkiksi palestiinalaisperheiden keskuudessa työttömyys, köyhyys ja asumistilan puute sekä velvollisuus huolehtia pienten lasten lisäksi myös laajennetun perheen iäkkäistä haittaavat äitien mahdollisuutta toimia sensi tiivisinä hoivahahmoina. Jos perheen isät tai aikuiset pojat ovat kuolleet tai joutuneet vangituiksi, äitien täytyy lisäksi huolehtia perheen toimeentulosta (Rahim ym., 2009).

Sotatraumatisoituneen raskaana olevan tai vauvaperheen hoidollinen kohtaaminen Yhteenvetona voidaan todeta tutkimustiedon osoittavan, että sota-altistuneet raskaana olevat ja vauvojen äidit ovat hyvin yleisesti kuormittuneita ja kärsivät mielenterveysongelmista. Vanhempien traumaperäinen huonovointisuus voi jatkua, vaikka ulkoinen uhka jäisikin taakse maahanmuuton myötä. Traumakokemusten lisäksi maahanmuuton jälkeiset kuormitustekijät, kuten sosiaalisen tuen puute ja huoli lähtömaahan jääneistä läheisistä lisäävät sotatraumatisoituneiden pakolaisten huonovointisuutta (Schweitzer ym., 2011 & 2006). Vanhempien toiminta kykyä ja jaksamista pohdittaessa on siis traumahistorian lisäksi kartoitettava, mikä heidän mieltään painaa nykytilanteessa.

turvapaikanhakija

Turvapaikanhakija- ja pakolaisäidit ja -isät tulevat repäistyksi irti siitä sukupolvien ketjusta, jossa vanhemmuuden tehtävää on lähtömaassa opeteltu. Perhe on haasta vassa tilanteessa astuessaan uuteen elämän vaiheeseen ja rakentaessaan elämäänsä alusta vieraassa yhteiskunnassa. Epätietoisuus, vieraskielisyys ja edessä olevat suuret muutokset ovat omiaan lisäämään epäluuloja ja pelkoa. Turvallisuuden ja oman elämän hallinnan tunteiden lisääminen ovatkin keskeisiä tavoitteita traumatisoituneiden vanhempien hoidossa.

Äidin raskausaikaiset mielenterveysoireet ja stressi vaikuttavat suoraan kohtuvauvaan. Kuormittuneiden vanhempien kanssa konkreettinen, hoidetaan-yksi-asia-kerrallaan -auttamisote on paikallaan, aloittaen perusasioista kuten perheen nukkumisesta ja ruokailusta. Myös rinnalla kulkeminen on usein tarpeen – esimerkiksi lähteminen mukaan neuvolaan tai synnytyspelkopoliklinikalle sekä suomenkielisten virallisten kirjeiden yhdessä lukeminen. Ahdistus raskauden, synnytyksen ja vauvan vastaanottamisen suhteen vähenee, kun käydään läpi, mitä perhe tietää synnytyksen käynnistymisestä

ja kulusta sekä vastasyntyneen hoidosta, ja tarjotaan sitä tietoa, joka vielä puuttuu. Perheet tarvitsevat usein tietoa myös esimerkiksi oikeuksistaan tulkkipalveluihin, doulaan tai siitä, mistä vertaistukea löytyy. Vanhemmaksi tullessa omien vanhempien poissaolo korostuu ja isovanhempien puuttuminen voi tuntua kipeältä. Voi olla tärkeää puhua äidin ja isän suhteista omiin vanhempiinsa, koska nämä tulevat joka tapauksessa mieleen odotusaikana ja vaikuttavat keskeisesti varsinkin äidiksi valmistautuvien naisten vointiin. Lisäksi on arvokasta saada puhua tärkeistä ihmisistä, jotka ovat kaukana, ja surra mahdollisia menetyksiä. Koetut traumat ja nykyhetken stressaavuus saattavat täyttää vanhempien mielen. Huoli sota-alueille jääneistä läheisistä voi tuoda sodan kotiin puhelinkeskusteluiden ja televisiouutisten kautta, eivätkä vanhemmat välttämättä kykene suojaamaan lapsiaan tältä kuvastolta. Työntekijä voi raivata varhaiselle vanhemmuudelle tilaa kyselemällä uteliaasti perheen raskaus- ja vauva-ajasta. Työntekijän kunnioittava kiinnostus mahdollistaa sen pohtimisen, millainen äiti tai isä haluaa olla omista perinteistään käsin uudessa kulttuuriympäristössä. Keskustelu vanhempien mielikuvista auttaa myös riskitekijöiden havaitsemisessa. Hyvin kuormittuneet ja negatiiviset näkemykset vanhemmuudesta ja lapsesta kielivät hoivajärjestelmän toimimattomuudesta. Äärimuodoissa vanhempi saattaa kokea täyttä kyvyttömyyttä vanhemmuudessaan tai nähdä lapsen oman huonovointisuutensa syynä. Vauvaperheissä on luonnollista asettua yhdessä vanhempi-vauva -vuorovaikutuksen

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

äärelle. Kun työntekijä ottaa vauvan aktiiviseksi osallistujaksi tapaamisissa, tämä tuo häntä näkyväksi myös vanhemmille. Vanhemmuuden ja vauvan ihastelu vahvistaa kehittyvää äidin ja isän identiteettiä. Riittävän hyvä vanhemmuus näyttää erilaiselta eri lähtökulttuureista tulevilla vanhemmilla, eikä työntekijöiden tarvitse olla kaikkien kulttuurien asiantuntijoita. Eri puolilla maailmaa vauvan kehitykselle suotuisaa vanhemmuuskäyttäytymistä yhdistää se, että vanhemmat vastaavat riittävän nopeasti lapsen viesteihin ja tarpeisiin omalle kulttuurilleen tyypillisellä tavalla. Oleellista on, orientoituuko vanhempi auttamaan pientä lastaan, kun tällä on hätä,

ja kiinnostuuko vauva tutkimaan uteliaasti ympäristöään, kun hätää ei ole. Maahan muuttaneet on tärkeää kohdata paitsi pakolaisina ja traumoja kokeneina, myös vanhempina tässä ainutkertaisessa elämänvaiheessa. Tarpeellista ei ole niinkään asiantuntijatieto, vaan lämmin kiinnostus ja oman vanhemmuuskokemuksen ja osaamisen jakaminen, eräänlainen ”hyvän isoäidin transferenssi” (Stern, 1995). Hoito- ja tukitoimien olisi tärkeää alkaa jo raskausaikana, jotta äitien mielenterveysoireiden haittaavat vaikutukset vauvan vointiin minimoitaisiin ja jotta vanhemmat voisivat riittävän hyvin vauvan synnyttyä. ☆

SUPERVINKIT

★ Tuki- ja hoitotoimenpiteiden olisi hyvä alkaa jo raskausaikana. ★ Konkreettinen apu, tieto ja tukiverkosto mahdollistavat vanhemmuuteen keskittymisen. Työntekijän osoittama kiinnostus ja huomio tukee vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta. Vanhempien kehuminen ja kannustaminen tuo onnistumisen kokemuksia ja itseluottamusta. ★ Kuormittuneiden vanhempien kanssa konkreettinen auttamisote on paikallaan. On hyvä aloittaa perusasioista, kuten nukkumisesta ja ruokailusta. Perheille on tärkeää välittää tietoa esim. tulkkipalveluista, doulasta tai vertaistuesta. Rinnalla kulkeminen ja muu yhdessä tekeminen on usein tarpeen.

turvapaikanhakija

Lähteet

Almqvist, K., & Broberg, A. G. (2003). Young

Marey-Sarwan, I., Keller, H., & Otto, H. (2016).

children traumatized by organized violence together with their mothers –The critical effects of damaged internal representations. Attachment & human development, 5 (4), 367 – 380.

Stay Close to Me: Stranger Anxiety and Maternal Beliefs About Children’s Socio-Emotional Development Among Bedouins in the Unrecognized Villages in the Naqab. Journal of Cross-Cultural Psychology, 47 (3), 319 – 332.

Davis, E. P., Glynn, L. M., Waffarn, F., & Sandman, C. A. (2011). Prenatal maternal stress programs infant stress regulation: Prenatal cortisol and infant development. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 52 (2), 119 – 129.

Feldman, R., & Vengrober, A. (2011). Posttraumatic stress disorder in infants and young children exposed to war-related trauma. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 50 (7), 645 – 658.  George, C. & Solomon, J. (2008). The caregiving system: A behavioral systems approach to parenting. Teoksessa: Cassidy, J. & Shaver, P. R. (Toim.) Handbook of attachment: theory, research, and clinical applications (2. painos.) (ss. 833-857). New York, NY: Guilford Press.

Glover, V., O’connor, T. G., & O’Donnell, K. (2010). Prenatal stress and the programming of the HPA axis. Neuroscience & Biobehavioral Reviews, 35 (1), 17 – 22.

Igreja, V. (2003). The effects of traumatic experiences on the infant–mother relationship in the former war zones of central Mozambique: the case of madzawde in Gorongosa. Infant Mental Health Journal, 24 (5), 469 – 494. Isosävi, S., Diab, S.Y., Kangaslampi, S., Qouta, S., Kuittinen, S., Puura, K. & Punamäki, R-L. (2017). Maternal Trauma Affects Prenatal Mental Health and Infant Stress Regulation among Palestinian Dyads. Infant Mental Health Journal.

Kaitz, M., Levy, M., Ebstein, R., Faraone, S. V., & Mankuta, D. (2009). The intergenerational effects of trauma from terror: A real possibility. Infant Mental Health Journal, 30 (2), 158 – 179.

Punamäki, R-L., Diab, S.Y., Isosävi, S., Kuittinen, S., & Qouta, S. (2017). Maternal pre- and postnatal mental health and infant development in war conditions: The Gaza Infant Study. Journal of Traumatic Stress.

Rahim, H. F. A., Wick, L., Halileh, S., HassanBitar, S., Chekir, H., Watt, G., & Khawaja, M. (2009). Maternal and child health in the occupied Palestinian territory. The Lancet, 373 (9667), 967 – 977.

Scheeringa, M. S., & Zeanah, C. H. (2001). A relational perspective on PTSD in early childhood. Journal of traumatic stress, 14 (4), 799 – 815.

Schweitzer, R. D., Brough, M., Vromans, L., & Asic-Kobe, M. (2011). Mental health of newly arrived Burmese refugees in Australia: contributions of pre-migration and post-migration experience. Australian and New Zealand Journal of Psychiatry, 45 (4), 299 – 307.

Taylor, S. E., Klein, L. C., Lewis, B. P., Gruenewald, T. L., Gurung, R. A., & Updegraff, J. A. (2000). Biobehavioral responses to stress in females: tend-andbefriend, not fight-or-flight. Psychological review, 107 (3), 411.

van Ee, E., Kleber, R. J., & Mooren, T. (2012). War trauma lingers on: Associations between maternal posttraumatic stress disorder, parent–child interaction, and child development. Infant Mental Health Journal, 33 (5), 459 – 468.

Yehuda, R., Engel, S. M., Brand, S. R., Seckl, J., Marcus, S. M., & Berkowitz, G. S. (2005). Transgenerational effects of posttraumatic stress disorder in babies of mothers exposed to the World Trade Center attacks during pregnancy. The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism, 90 (7), 4115 – 4118. Artikkelin täydellinen lähdeluettelo on saatavissa Ensi- ja turvakotien liitosta, toimisto@etkl.fi

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

Pakolaisuuden ja maahanmuuton vaikutukset perheeseen ja identiteettiin Maahanmuutto yhteiskunnallisena ilmiönä on ollut olemassa kautta ihmiskunnan historian. Tällä hetkellä maailmassa on noin 300 miljoonaa toiseen maahan muuttanutta henkilöä. Maahanmuutto ja erityisesti pakolaisuus ovat monimutkaisia prosesseja, jotka vaikuttavat maahanmuuttajien perherakenteisiin sekä mielenterveyteen ja identiteettiin. teksti Farzaneh Hatami Landi & Jenni Hurmerinta

ämä artikkeli perustuu Ensi- ja turvakotien liitto ry:n projektityöntekijä Farzaneh Hatami Landin havaintoihin ja kokemuksiin maahanmuuttajayhteisöistä Suomessa. Hatami Landi on itsekin maahanmuuttaja, joka tuli Iranista Suomeen ensimmäisten kiintiö pakolaisten joukossa vuonna 1990. Hatami Landi alkoi pian Suomeen saavuttuaan toimia vapaaehtoisena maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden parissa ja siirtyi sittemmin työskentelemään erinäisten yhdistysten kuten Suomen Pakolaisavun, Suomen Mielenterveysseuran, Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry:n projekteissa. Vuodesta 2016 alkaen hän on toiminut projektityön tekijänä Ensi- ja turvakotien liiton Lapsiperhe turvapaikanhakijana -hankkeessa. Hatami Landi on maahanmuuttajana

kokenut uuteen ympäristöön ja kulttuuriin sopeutumisen haasteet. Vieras kieli ja kulttuuri hidastivat aluksi opintoja ja verkostoitumista, ja koti-ikävä sekä turhautuminen ilmenivät toisinaan myös fyysisinä oireina, kuten päänsärkynä. Hatami Landi kävi läpi syrjäytymisen sekä pettymyksen kokemuksia suhteessa omaan itseen, koska hän ei kyennyt kommunikoimaan ja toimimaan haluamallaan tavalla. Oma aktiivinen asenne sekä mukana tulleiden sisarusten tuki auttoivat kuitenkin sopeutumaan. Ajan kuluessa Hatami Landi on oppinut katsomaan asioita positiivisesta, mutta realistisesta näkökulmasta. Hänen mukaansa haaveilu on tärkeää, vaikkakin liiat odotukset tuovat pettymyksiä, mikä hidastaa kotoutumista. Haasteiden myötä Hatami Landi oivalsi, että hänellä itsellään on mahdollisuus valita,

turvapaikanhakija

miten antaa ympäristön vaikuttaa itseensä ja kuinka tärkeä rooli hänellä itsellään on elämänsä mieluisekseen muokkaamisessa.

mielenterveyspalveluiden saannin esteet, kansalaisuuden byrokraattiset vaatimukset, taloudellinen epävarmuus sekä syrjäytyminen horjuttavat väistämättä perheiden hyvinvointia.

Pakolaisuus ja maahanmuutto Maahanmuutto tarkoittaa ihmisten vapaa valintaista muuttamista, ja pakolaisuus tahdonvastaista lähtöä kotimaasta. Maahanmuuttoon liittyy yleensä paremman elämän tavoittelu, kun pakolaisuuden syitä puolestaan ovat tyypillisesti erilaiset epäkohdat, kuten uskonnollinen tai poliittinen vaino, kansanmurhat, sodat, luonnonkatastrofit ja pakeneminen hallitukselta. Maahanmuuttajiin kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä sukupuoleen, ikään sekä taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Riippumatta siitä, mikä syy maahanmuuton taustalla on, maahanmuuttaja ei ole jättänyt ainoastaan kotimaataan ja sen kulttuuria, vaan myös työn tai opinnot, perheen, ystäväpiirin, tutun arjen, ilmaston ja paljon muuta. Maiden väliset rajat menettävät globalisoituvassa maailmassa merkitystään, mutta maahanmuuttajalle uuden ympäristön kulttuurilla on suuri painoarvo. Ympäristön muutokset vaikuttavat väistämättä maahanmuuttajan mielenterveyteen ja itsetuntoon. Moni maahanmuuttaja kohtaakin identiteetin häiriöitä sekä niistä seuraavia psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia. Erityisesti, kun kyseessä on vastentahtoinen maastamuutto eli pakolaisuus, vaikuttaa se usein ristiriitaisin ja negatiivisin tavoin perheiden rakenteisiin ja erityisesti lapsiin. Pakolaisuutta edeltäneet ja siitä seuranneet kriisit sekä haasteet, kuten sosiaalija

Yksi syy maahanmuuttajien identiteettikriisiin on kokemus sosiaalisen aseman sekä yhteisön ja sen tarjoaman tuen menetyksestä. Byrokraattisten säädösten ohella kielelliset ja kulttuuriset eroavaisuudet aiheuttavat haasteita maahanmuuttajien ja pakolaisten kotoutumisessa. Integraation ja mielenterveyden kannalta on tärkeää, että maahanmuuttaja omaksuu paikallista kieli- ja kulttuuriperimää ainakin siinä määrin, että hän kykenee hoitamaan arjen käytännön asiat, asioimaan viranomaisten kanssa ja ilmaisemaan tunteitaan sekä ajatuksiaan. Maahanmuuttajien siirtymisprosessia voi kuvata kolmessa eri siirtymävaiheessa, joista jokaiseen liittyy sosiaalista sopeutumista ja mielenterveyden hyvinvointia uhkaavia riskejä. Ensimmäinen vaihe tapahtuu ennen siirtymistä, johon liittyy muuttopäätös ja valmistelu liikkua. Toinen vaihe, itse muut-

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

toliike, käsittää yksilön fyysisen siirtymisen paikasta toiseen. Kolmas vaihe edustaa maahanmuuttajan asettumista ja sopeutumista uuteen yhteiskuntaan. Suomeen saavuttuaan turvapaikanhakija on kotimaahan jääneiltä uhilta turvassa, mutta pitkä ja henkisesti vaativa turvapaikanhakuprosessi saattaa hidastaa sopeutumista. Moni turvapaikanhakija kokee Suomeen saavuttuaan suurta kiitollisuutta ja käy aluksi läpi niin sanotun kuherruskuukausi- tai shokkivaiheen, jonka jälkeen vaikeudet, kuten koti-ikävä ja uuden kulttuurin epäily tai torjuminen voivat nousta pintaan. Epävarmat olosuhteet ja loputtomalta tuntuva ”paperisota” aiheuttavat ahdistusta, ja joidenkin kohdalla jatkuva henkilöllisyyden todistelu saa jopa ihmisen itsensä kyseenalaistamaan identiteettiään. Erilaiset reaktiovaiheet saattavat käsittelemättömänä johtaa masennukseen, josta voi puolestaan seurata univaikeuksia, harhaluuloja, toivottomuutta tai muita psyykkisiä oireita. Menestyminen uudessa maassa ei ole taattua, ja se vaatii usein kovaa työtä sekä uhrauksia. Tästä huolimatta monet maahanmuuttajat ovat halukkaita ottamaan riskejä paremman tulevaisuuden toivossa.

Identiteetti ja sopeutuminen Maahanmuutto ja sen mukanaan tuomat muutokset saavat ihmisen aktiivisesti tutkimaan ja mahdollisesti jopa kyseenalaistamaan omaa identiteettiään, mikä saattaa johtaa identiteettikriisiin. Maahanmuuttajan on kyettävä omaksumaan uuden maan sosiokulttuuriset olot ja sopeuttamaan ne osaksi jo aiemmin määri-

teltyä identiteettiään, jota henkilöhistoria, koulutus- ja työtausta, sosiaalinen asema sekä moni muu tekijä on muovannut. Maahanmuuttajan on usein omaksuttava myös uusi rooli uskonnollisen tai etnisen vähemmistön edustajana. Maahanmuuttajan identiteetin on siis oltava samanaikaisesti vahva mutta joustava, jotta hän kykenee käsittelemään stressiä, mutta silti sopeutumaan riittävissä määrin ympäröiviin oloihin ja muutoksiin. Identiteetti kantaa sisällään ihmisen kuvaa itsestä niin yksilönä kuin osana yhteisöä. Yksi syy maahanmuuttajien identiteettikriisiin on kokemus sosiaalisen aseman sekä yhteisön ja sen tarjoaman tuen menetyksestä. Sosiaaliset verkostot niin oman kulttuurisen yhteisön kuin kantaväestön kanssa tukevatkin maahanmuuttajien henkistä hyvinvointia. Kaveruussuhteet ovat erityisen tärkeitä lapsille, jotta he saavat muodostettua yhteenkuuluvuuden ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia juuretto muuden tunteiden sijaan. Yhteisöllisessä kulttuurissa kasvaneet maahanmuuttajat saattavat kuitenkin eristäytyä omiin piireihinsä, koska he kaipaavat vertaistukea haastavassa elämäntilanteessa. Vertaistukiryhmiä on hyvä olla, mutta jos maahanmuuttajien vuoro vaikutus ei ulotu myös kantaväestöön, he eivät opi paikallista kieltä sekä tapoja eivätkä siten kotoudu osaksi yhteiskuntaa. Maahanmuuttajan identiteetin sopeutumis kyky ja mielenterveys ovat sidoksissa toisiinsa: kun henkilöllä on vahva identiteetti, hän pystyy yleensä käsittelemään suuriakin muutoksia tasapainoisesti. Maahanmuuttajat, joilla on vakaa itsetuntemus, kykenevät todennäköisesti suhtautumaan kriittisesti myös omia näkemyksiään, uskomuksiaan,

Jos minulla , olisi Supervoimia ä ll ä m e i v n i s i a t t au roskia.

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

pyrkimyksiään ja arvojaan kohtaan. Näin ollen itsevarma ihminen on myös halukas ja kykenevä mukauttamaan identiteettiään uuteen ympäristöön sopivaksi.

Maahanmuuttajan identiteetin on oltava samanaikaisesti vahva mutta joustava, jotta hän kykenee käsittelemään stressiä, mutta silti sopeutumaan riittävissä määrin ympäröiviin oloihin ja muutoksiin. Haasteita kulttuuriselle sopeutumiselle ilmenee, kun maahanmuuttaja välttää harkitsemasta vaihtoehtoisia näkökulmia ja on haluton muokkaamaan tai työstämään identiteettiään lainkaan. Identiteetin kriisiytymisen vaara on siis korkeampi niiden maahanmuuttajien keskuudessa, jotka vastustavat muutosta ja tarraavat pakonomaisesti kiinni kulttuuriseen perintöönsä ja kotimaansa sosiaalisiin normeihin. Hatami Landin mukaan ihminen, joka ei suostu sopeutumaan tai jolla on liian vahva kulttuurinen ylpeys, rakentaa ympärilleen muuria, joka estää häntä kotoutumasta.

Monille aikuisille etninen identiteetti on varsin kiinteä osa omaa persoonaa, ja heille on tärkeää siirtää perinteitä sekä arvoja seuraaville sukupolville. Tästä johtuen turvapaikanhakijaperheen vanhemmille voi olla lapsia vaikeampaa sopeutua uuteen maahan. Vanhemmuus uuteen yhteiskuntaan kotoutumisen ohessa voi olla suuri haaste, ja moni kokeekin kyvyttömyyttä vanhempana henkisen uupumuksen tai sopeutumisvaikeuksien takia. Turvapaikanhakijaperheen sisällä voi toisinaan syntyä ongelmia, kun lapset tuovat päiväkodista, koulusta ja ympäristöstään uusia kulttuurisia vaikutteita, joita vanhemmat eivät hyväksy. Jos vanhemmat ovat negatiivisia yhteiskuntaa kohtaan, myös lapsi omaksuu helposti epäluulot. ”Kun lapset kasvavat, vanhempien tulisi kasvaa mukana”, muistuttaa Hatami Landi. Lapsilla identiteetin rakenteet eivät ole vielä yhtä vakiintuneita, minkä tähden erityisesti alle kouluikäiset lapset sopeutuvat usein melko sujuvasti uuteen yhteiskuntaan. Joustavan identiteetin omaavat lapset omaksuvat uusien tapojen ohella myös kieltä nopeammin, ja lapset päätyvätkin usein tulkiksi vanhemmilleen, jolloin lasten ja vanhempien roolit kääntyvät. Siinä tapauksessa, että lapsi tulee turvapaikanhakijana vieraaseen maahan ilman huoltajaa, on identiteetin kriisiytymisen riski erityisen suuri. Lapsi saattaa altistua matkan varrella useille traumaattisille asioille, kuten hyväksikäytölle, pakkotyölle tai laiminlyönnille, eivätkä olosuhteeet vastaanottavassa maassakaan välttämättä tue lapsen normaalia kehitystä. Haastavista lähtökohdista huolimatta lapset sopeutuvat hämmästyttävän hyvin uuteen kulttuuriin, kieleen ja yhteisöön, jos

turvapaikanhakija

he vain saavat siihen tarvittavan avun ja tuen. Nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa voi ilmetä enemmän sopeutumisvaikeuksia kuin lapsilla, mutta kotoutuminen uuteen yhteiskuntaan voi silti sujua aikuisia joustavammin, sillä pysyvämpi yksilöllinen ja etninen identiteetti muotoutuu yleensä vasta teini-iän loppuun mennessä.

Perheen sisällä tarvitaan maasta ja kulttuurista riippumatta järjestystä, rutiinia ja turvallisuuden tunnetta. Identiteetin kypsyminen riippuu kuitenkin pitkälti kasvatuksesta ja ympäröivän yhteiskunnan suhtautumisesta lapsia ja nuoria kohtaan. Suomessa nuorille annetaan verrattain paljon vapautta, ja toisaalta heiltä myös vaaditaan vastuun ottamista, mikä voi olla maahanmuuttajavanhemmille vaikea ymmärtää.

Yhteiskunnan ja maahanmuuttajan yhteisvastuu Maahanmuutto tuo mukanaan mahdollisuuksia ja haasteita, jotka koskevat niin yhteis-

kuntaa ja yhteisöjä kuin yksilöitä: vieraaseen yhteiskuntaan kotoutuminen vaatii paitsi aktiivisuutta maahanmuuttajalta itseltään, myös tuen tarjoamista uuden kotimaan taholta. Vastaanottavan yhteiskunnan hyväksyntä ja ilmapiiri yhdessä maan poliittisten, uskonnollisten, taloudellisten ja kulttuuristen tekijöiden kanssa vaikuttavat maahanmuuttajan sosiaaliseen asemaan ja integraatioon. Kulttuurisista eroista huolimatta ihmisten fyysiset ja henkiset perustarpeet ovat useimmiten hyvin samanlaiset. Perheyksikön sisällä tarvitaan maasta ja kulttuurista riippumatta järjestystä, rutiinia ja turvallisuuden tunnetta. Turvapaikanhakijaperheiden lapset kaipaavat vanhempien huolenpitoa, ja vanhemmat puolestaan tarvitsevat tukea lasten kasvatuksessa sekä uusien tapojen ja sääntöjen opettelussa. Yhteiskunnalla on suuri vastuu perheiden ja erityisesti lasten oikeuksien edistäjänä: kotoutumista ja monikulttuurisuutta tukevat resurssit määrittelevät pitkälti, miten perheet ja lapset löytävät paikkansa ja rakentavat uudenlaista kulttuurista identiteettiä yksilöinä sekä osana yhteisöä. Lisätäksemme monikulttuurisuutta ja maahanmuuttajien kotoutumista Suomessa, meidän on tarjottava mahdollisuudet siihen, että ihmiset voivat kommunikoida toistensa kanssa, oppia ja kasvaa, osallistua ja pystyä vaikuttamaan päätöksentekoon. Sekä maahanmuuttajien että heidän kanssaan työskentelevien tulisi ymmärtää maahanmuuttoprosessin syklinen luonne ja siihen luonnollisena osana kuuluvat vaiheet sekä haasteet. Myös maahanmuuttajat ovat yhteiskunnan jäseniä, ja jos he eivät voi hyvin, ei yhteiskunta voi hyvin. ☆

sodan ja pakolaisuuden vaikutukset perheisiin

SUPERVINKIT

★ Työntekijällä on hyvä olla ymmärrystä asiakkaiden kulttuureista ja lähtökohdista. ★ Matalan kynnyksen toiminta tukee perheen kotoutumista ja henkistä hyvinvointia. ★ Itseilmaisu, vastuun kantaminen ja sosiaalinen kohtaaminen tukevat identiteettiä. Vaikuttamismahdollisuudet ja yhteisön tuki vahvistavat yksilön sosiaalista asemaa. ★ Turvapaikanhakijan tulee saada tilaisuuksia ilmaista omaa kulttuuriaan. Esimerkiksi oman maan ruoka ja musiikki voivat lievittää koti-ikävää. ★ Vanhemmat tarvitsevat tukea lasten kasvatukseen ja uusien sääntöjen oppimiseen. Vanhemmille on korostettava lasten kanssa leikkimisen ja lasten huomioimisen tärkeyttä. ★ Lasten fyysiset ja henkiset perustarpeet ovat hyvin samanlaiset kulttuurista riippumatta.

Lähteet ja lisätietoa https://courses.lumenlearning.com/boundlesseconomics/chapter/introduction-to-immigrationeconomics/

www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/ PMC1414713/

2. perheiden

vastaanotto, oikeudet ja arki

perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki

Turvapaikanhakijaperheiden vastaanotto ja palvelut Suomessa Turvapaikanhakijoiden vastaanotolla tarkoitetaan kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien vastaanottokeskuksia ja niiden järjestämien vastaanottopalvelujen kokonaisuutta. Palveluiden tehtävänä on ylläpitää mahdollisimman normaalia arkea, joka lisää ihmisten hyvinvointia haastavassa elämäntilanteessa. teksti Maria Kunelius

urvapaikanhakijoiden vastaanottotoimintaan sovelletaan lakia kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta (746/2011). Lain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan, tilapäistä suojelua saavan ja ihmiskaupan uhrin toimeentulo sekä huolen pito ihmis- ja perusoikeuksia kunnioittaen. Turvapaikanhakijoiden vastaanottoa ohjaavat vastaanottolain lisäksi useat muut lait ja säädökset. Sisäministeriö vastaa turva paikanhakijoiden vastaanoton politiikasta, yleisestä ohjauksesta sekä lainsäädäntötyöstä. Sisäministeriön alaisuudessa toimiva Maahan muuttoviraston vastaanottoyksikkö päättää keskusten perustamisesta, sijoittamisesta ja lakkauttamisesta sekä hallinnoi vastaanottokeskusten toiminnan ohjausta, suunnittelua

ja valvontaa. Vastaanottoyksikkö myös kouluttaa säännöllisesti vastaanottokeskusten henkilökuntaa. Vastaanottopalvelut järjestää se vastaanotto keskus, jonka asiakkaaksi turvapaikanhakija on rekisteröity. Vastaanottopalveluihin kuuluvat majoitus, vastaanotto- ja käyttöraha, sosiaalija terveydenhuoltopalvelut, tulkkauspalvelut sekä työ- ja opintotoiminta. Joissakin vastaanottokeskuksissa palveluihin kuuluvat myös ateriat. Asiakkaalla on mahdollisuus asua maksutta vastaanottokeskuksessa, jos hänellä ei ole omaa varallisuutta tai tuloja. Majoituksesta voidaan myös periä maksu, mikäli henkilöllä on esimerkiksi palkkatuloja. Turvapaikanhakijalapsille, jotka ovat Suomessa ilman huoltajaa ja asuvat ryhmäkodeissa tai tukiasuntoloissa, voidaan järjestää täysi ylläpito.

turvapaikanhakija

Majoituspalvelut

Vastaanottoraha

Turvapaikanhakija majoitetaan kansainvälisen suojelun hakemuksen käsittelyajaksi vastaanottokeskukseen, ellei hän hanki omaa asuntoa tai asu yksityismajoituksessa esimerkiksi sukulaistensa luona. Turvapaikanhakija voi liikkua vapaasti Suomessa, vaikka hänen tuleekin asua hänelle määrätyssä vastaanottokeskuksessa. Suomessa on myös kaksi säilöönottoyksikköä, jonne voidaan majoittaa esimerkiksi turvapaikanhakija, jonka henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Vastaanottokeskusten toiminta on jaettu turvapaikkaprosessin vaiheiden mukaisesti, joten asiakkaat voivat prosessin aikana asua useammassakin keskuksessa. Niin sanotut kauttakulkukeskukset tarjoavat turvapaikanhakijan ensivaiheen vastaanoton palvelut. Turvapaikkatutkinnan sekä turvapaikkapuhuttelun jälkeen asiakas siirtyy toiseen keskukseen odottamaan päätöstä hakemukseensa. Asiakas voidaan siirtää toiseen keskukseen myös, jos se on perusteltua liittyen asiakkaaseen itseensä, vastaanottokeskuksen toimintaan tai turvapaikka-asian käsittelyyn. Alaikäiset ilman huoltajaa olevat turvapaikanhakijat sijoitetaan ryhmäkoteihin, joissa sovelletaan lastensuojelulain säännöksiä koskien lasten lukumäärää sekä hoito- ja kasvatustehtävissä toimivien henkilöiden määrää. Ilman huoltajaa olevalle lapselle määrätään edustaja, joka käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lasta koskevissa asioissa. Joissakin vastaanottokeskuksissa keskitytään vastaanottamaan erityisesti perheitä. Perheenjäsenille järjestetään mahdollisuus asua yhdessä, ja asumisjärjestelyissä huomioidaan perheen oikeus yksityisyydensuojaan.

Vastaanottorahaa myönnetään, mikäli turva paikanhakija ei voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, muista tuloistaan tai varoistaan tai hänen toimeentulostaan ei huolehdi kukaan elatusvelvollinen. Tarve arvioidaan henkilö- tai perhekohtaisesti. Vastaanottorahan perusosalla katetaan vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, paikallisliikenteen ja puhelimen käytöstä aiheutuvat ja muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Mikäli vastaanottokeskus ei järjestä asiakkaiden aterioita, kattaa perusosa myös ruokamenot. Jos turvapaikanhakijalla tai hänen perheellään on erityisiä tarpeita, voidaan niitä kattaa täydentävällä vastaanottorahalla. Esimerkiksi tulevalle äidille voidaan myöntää täydentävänä vastaanottorahana äitiyspakkaus. Palvelujen järjestämisessä ja täydentävää vastaanottorahaa harkittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Lisäksi on otettava huomioon erityistarpeet, jotka voivat aiheutua henkilön tai perheen haavoittuvasta asemasta. Tarve täydentävään vastaanottorahaan käsitellään ja ratkaistaan aina yksilöllisesti, mutta yhdenvertaisuuden takaamiseksi vastaanottokeskukset noudattavat Maahanmuuttoviraston asettamia raameja.

Työ- ja opintotoiminta Työ ja koulu rytmittävät ja normalisoivat asiakasp erheiden arkea. Odotusvaiheen vastaanottokeskuksessa asiakkaiden tulee osallistua työ- ja opintotoimintaan, jonka tarkoituksena on edistää asiakkaan oma

Jos minulla olisi Supervoimia, auttaisin kun laiva uppoaa.

turvapaikanhakija

toimisuutta. Henkilökohtainen työ- ja opinto suunnitelma voi pitää sisällään esimerkiksi opintoja, lastenhoitoa, kotitaloustöitä tai muita ylläpitotöitä vastaanottokeskuksessa. Oppivelvollisuusiän ylittäneille järjestettävä opintotoiminta on yleensä suomen tai ruotsin kielen opetusta. Opetusta annetaan myös suomalaisen yhteiskunnan tuntemuksesta, suomalaisesta lainsäädännöstä, tasa-arvosta ja seksuaalisuudesta. Oppivelvollisuusikäiset osallistuvat mahdollisuuksien mukaan kunnan järjestämään valmistavaan opetukseen tai perusopetukseen, mutta sitä ei pidetä työ- ja opintotoimintana, koska he ovat alle 16-vuotiaita.

Turvapaikanhakuaikaan voi sisältyä toimettomuutta, epävarmuutta ja odottamista, jotka vievät asiakkaan voimia. Myös aikaisemmat traumaattiset kokemukset voivat vaikuttaa jaksamiseen. Arkinen mielenterveystyö ja asiakkaiden psykososiaalinen tukeminen on vastaanottokeskuksissa tärkeää, ja siinä on rooli jokaisella työntekijällä. Mielenterveyttä edistetään tukemalla mahdollisimman normaalia elämää asiakkaan epätavallisessa elämäntilanteessa. Vastaanottojärjestelmässä on myös erityisen ja vaativan tuen yksikkö mielenterveys- ja/tai päihdeongelmaisille asiakkaille.

Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastaanottokeskuksissa työskentelee sosiaalija terveysalan ammattihenkilöstöä, jotka ovat moniammattillisesti asiakkaiden tukena. Sosiaalipalvelut sisältävät sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14§:ssä tarkoitetut palvelut, joihin kuuluvat esimerkiksi sosiaalityö ja -ohjaus, perhetyö, kasvatus- ja perheneuvonta. Sosiaali huollon ammattihenkilö arvioi kunkin asiakkaan sosiaalipalveluiden tarpeet. Vastaanottokeskuksissa tapahtuvan ter veydenhoidon tavoitteena on auttaa asiakasta ylläpitämään mahdollisimman hyvää fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa ja toiminta kykyä sekä ennaltaehkäisemään sairauksia. Terveydenhuoltopalveluina järjestetään kiireellinen hoito ja muut terveydenhuollon ammattihenkilön arvioimat välttämättömät palvelut. Lapset ovat oikeutettuja yhtäläisiin terveyspalveluihin kuin henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa.

Vastaanottopalveluissa kiinnitetään erityistä huomiota alaikäisen lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Haavoittuvassa asemassa olevien, kuten alaikäisten, raskaana olevien, vammaisten, vanhusten tai kidutuksen uhriksi joutuneiden erityistarpeet tulee ottaa huomioon vastaanottopalveluita annettaessa. Osa palveluista järjestetään vastaanottokeskuksessa ja osa (esimerkiksi äitiys- ja neuvolapalve-

perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki

lut perheille, psykiatrinen laitoshoito sekä lastensuojeluperusteiset sosiaalipalvelut) ostetaan ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Vastaanottopalveluissa kiinnitetään erityistä huomiota alaikäisen lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Tämä koskee niin vastaanottokeskuksissa perheensä kanssa asuvia lapsia kuin alaikäisyksikön asiakkaitakin. Vastaanottokeskuksen asiakkaalla on oikeus valittaa saamistaan vastaanottopalveluista. Mikäli asia ei selviä vastaanottokeskuksessa, on asiakkaalla mahdollisuus lähettää palautetta tai kantelu Maahanmuuttovirastoon.

Ohjaus ja neuvonta Vastaanottokeskuksen työ on peruspalvelujen mahdollistamisen lisäksi pitkälti ohjaus- ja neuvontatyötä. Henkilökunta havainnoi asiakaskunnan palveluntarvetta, on läsnä asiakkaiden arjessa, ottaa puheeksi vaikeita asioita ja ohjaa tarvittaessa jatkopalveluihin. Vastaanottokeskuksen asiakkaalla on oikeus saada tietoja käytössään olevista palveluista sekä vastaanottoon liittyvistä oikeuksista ja

velvollisuuksista kielellä, jota hän ymmärtää. Vastaanottokeskus vastaa tulkkauspalveluista myös sosiaalija terveyspalveluja tarjotessaan. Asiakkaalle annetaan perustietoa oikeusavusta vastaanottokeskukseen saapumisen jälkeen, ja tarvittaessa häntä avustetaan oikeus avustajan löytämisessä. Turvapaikanhakijalla on myös oikeus vapaaehtoiseen paluuseen tuetusti takaisin kotimaahansa. Tukeen sisältyy matkajärjestelyissä avustaminen, matkakustannusten korvaus sekä palaajalle annettava avustus. Tärkeä vaihe vastaanottokeskuksen asiakastyössä on, kun turvapaikanhakijalle myönnetään kansainvälistä suojelua tai oleskelulupa muulla perusteella. Vastaanottokeskus hakee asiakkaalle kuntapaikkaa alueensa elinkeino-, liikenne- ja ympäristö- eli ELY-keskukselta tai avustaa tarvittaessa asiakasta asunnon löytämisessä. Asiakasta autetaan rekisteröitymään väestötietojärjestelmään, hakemaan asumisperusteista sosiaaliturvaa sekä hakeutumaan kotikuntansa terveyspalveluihin. Etenkin haavoittuvien asiakasryhmien kanssa varmistetaan, että asiakas pääsee kunnan palveluiden piiriin. ☆

Lähteet Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 266/2010.

Maahanmuuttovirasto 2017: Turvapaikka Suomesta. www.migri.fi/turvapaikka_suomesta Käytetty 2.8.2017.

Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta (746/2011).

Turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän valvontaohjelma 2016. Julkaisematon. Maahanmuuttoviraston Vokit verkossa -toimintakäsikirja 2017. Julkaisematon.

turvapaikanhakija

Turvapaikanhakijaperheen arki vastaanottokeskuksessa Vastaanottokeskuksessa järjestetään vastaanottolain mukaiset peruspalvelut kansainvälistä suojelua hakeville asiakkaille turvapaikkaprosessin ajaksi. Vastaanottokeskuksen tehtävä on täyttää turvapaikanhakijoiden perustarpeet ja tarjota turvalliset puitteet, joissa tulijat kohdataan ihmisarvoisesti. teksti jenni hurmerinta haastatellut asiantuntijat Tarja Jokinen, Linda Lilja & Maria Stenius

elsingin vastaanottokeskus on osa Maahanmuuttoviraston hallinnoimaa valtakunnallista vastaanottojärjestelmää, ja siihen kuuluu kolme toimipistettä: Punavuoren ja Kaarlenkadun toimipisteet sekä Niittylän polulla toimiva yksityismajoituspalvelupiste. Vastaanottopalveluihin kuuluvat majoitus, vastaanotto- ja käyttöraha, sosiaalipalvelut, terveydenhuoltopalvelut, tulkkipalvelut sekä ohjaus- ja neuvontapalvelut. Palveluiden piiriin kuuluvat Helsingin vastaanottokeskuksen kirjoilla olevat ja myös pääkaupunkiseudulla yksityismajoituksessa asuvat turvapaikan hakijat, jotka ovat itse järjestäneet majoituksen turvapaikkaprosessin ajaksi esimerkiksi sukulaisten tai tuttavien luona. ”Olemme vokissa pitkästä aikaan ensimmäinen linkki inhimillisyyteen, ensikosketus

tähän maahan”, kertoo Helsingin vastaanottokeskuksen Punavuoren toimipisteen sosiaaliohjaaja Maria Stenius. Hän kokee työnsä tärkeäksi siitä syystä, että siinä saa vaikuttaa positiivisesti ihmisten elämään, ja oman työn tuloksia voi nähdä konkreettisesti. Myös Metsälän vastaanottokeskuksen johtava sosiaalityöntekijä Tarja Jokinen sekä ohjaaja Linda Lilja kokevat, että on etuoikeus olla mukana vastaanottokeskuksen toiminnassa.

Vastaanottokeskus kodin korvikkeena ”Keskukset eivät ole koteja, ne ovat laitoksia”, toteaa Tarja Jokinen. Laitostuminen onkin melko yleistä erityisesti huonovointisten turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Vaikka vastaanottokeskuksen asiakkaat saavat kulkea

perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki

miten tahtovat, ovat he silti viranomaisen valvonnan ja laitoksen sääntöjen alaisia. Erityisesti lapsiperheet tarvitsisivat pysyvän ja yksityisen kodin tarjoamaa tasapainoa ja turvaa, mutta vastaanottokeskuksessa he joutuvat jakamaan pienet tilat eri kulttuureista tulevien vieraiden ihmisten kanssa. Punavuoren ja Kaarlenkadun vastaanottok eskuksissa perheille ei ole riittävästi asuintilaa, mikä vaikeuttaa esimerkiksi päiväunien ja ilta rutiinien hoitamista. Lapsille ei myöskään ole riittävästi leikkimiseen tarkoitettuja virikkeitä ja tiloja, kuten leikkipuistoa. Vanhempien huonovointisuus tai laitostuminen johtavat toisinaan siihen, etteivät he vietä riittävästi aikaa lasten kanssa ja ole läsnä valvomassa sekä suojelemassa heitä. Niin vanhemmat kuin lapset oireilevat jo vastaanottokeskukseen tullessaan, ja turhautuminen voi kasvaa entisestään silloin, kun omaa kotia ei stressaavassa tilanteessa ole. Vastaanottokeskusten ilmapiiri vaihtelee paljon, ja siihen vaikuttavat muun muassa keskuksen asukasmäärä, asiakkaiden uskonnolliset, poliittiset ja kulttuuriset näkemykset sekä henkilökemiat. Lähes kaikilla turvapaikanhakijoilla on traumaattisia kokemuksia takana, mutta kaikki eivät kuitenkaan väistämättä traumatisoidu. Ihmisten jaksaminen riippuu paljon myös henkilöstön resursseista ja asiakkaiden henkisestä ja fyysisestä voinnista. Pitkittyneet turvapaikkaprosessit, kielteiset päätökset, käännytykset ja vastaanottokeskuksen palveluista poistaminen voivat kuitenkin kiristää kollektiivista tunnelmaa. Pakomatkan hätä sekä huoli tulevasta voi purkautua vastaanottokeskuksessa erilaisena oireiluna. Stressistä ja traumoista

kärsivillä tunnepurkauksen voivat laukaista pienetkin asiat, ja sanaharkat tai lievät yhteenotot eivät tästä syystä ole kovin harvinaisia. Häiriökäyttäytymistä, kapinaa ja ”draamaa” syntyy osaksi siitä syystä, että toisille on helpompaa voida pahoin jonkin tilanteen kautta, kuin myöntää voivansa huonosti. Henkisesti huonovointinen turvapaikanhakija saattaa myös hakea huomiota ilmaisemalla pahoinvointiaan liioitellusti, esimerkiksi uhkaamalla vahingoittaa itseään tai muita, vaikkei todellisuudessa olisikaan valmis niin äärimmäisiin tekoihin. Maria Stenius huomauttaa, että olosuhteet huomioon ottaen asiakkaat tulevat toimeen hämmästyttävän hyvin: vaikka ihmiset edustavat eri uskontoja, kieliä ja kokemuksia, he voivat silti elää ja toimia rinnakkain. Vastaanottokeskuksen henkilökunta on usein ilahtunut siitä, minkälaista voimaa ryhmässä voi olla, ja he kokevat olevansa myös työn tekijöinä osa yhteisöä.

Turvapaikanhakijaperheen aktivoinnin haasteet Vastaanottokeskuksen asiakkaat tulevat keskenään eriävistä kulttuureista, ja myös Suomen tapakulttuuri poikkeaa usein totutusta radikaalilla tavalla. Kun kaikki on vierasta ja outoa, voivat tavallisina pidetyt arjen asiat vaikeutua. Riippuu myös turvapaikanhakijan aiemmasta koulutustasosta, kulttuurisesta ymmärryksestä ja omasta voinnista, miten uuteen ympäristöön ja tapoihin sopeudutaan. Turvapaikanhakijoiden motivointi arjessa ja sitouttaminen vapaa-ajan toimintaan ovat vastaanottokeskusten henkilöstön suurim-

Jos minulla olisi Supervoimia, ottaisin rosvoja kiinni.

perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki

pia haasteita. Syitä aktivoinnin ongelmiin ovat menneisyyden traumat ja epävarmuus tulevaisuudesta, henkinen ja fyysinen pahoin vointi sekä laitostuminen. Jos toiminta vaatii vastaanottokeskuksesta poistumista, asiakkaat eivät yleensä lähde itsenäisesti. Monet arastelevat kielenkäytön ja ilmaston ohella sitä, etteivät tunne ympäristöä ja tapoja.

Kun kaikki on vierasta ja outoa, voivat tavallisina pidetyt arjen asiat vaikeutua. Maria Stenius kertoo, että kulttuurierojen tähden turvapaikanhakijaperheille on tärkeää kertoa ja selittää, miten ”meillä” Suomessa ja vastaanottokeskuksessa ajatellaan. Usein asiakkaat lähtevät mukaan toimintaan, kun he ovat ymmärtäneet, mistä on kyse. Selittämisen ja perustelemisen lisäksi tarvitaan konkretiaa ja käytännön opastusta, kuten havainnollistamista ja kuljetusapua. Myös vertaistuen löytäminen on äärimmäisen tärkeää turvapaikanhakijoille, ja yleensä ihmisistä tulee yhdessä aktiivisempia. Vastaanottokeskusten asiakkaiden arki ja päivärytmi poikkeavat usein huomattavalla tavalla Suomessa noudatetuista normeista. Epätavalliset olosuhteet muuttavat turvapaikanhakijaperheiden rytmiä epäsäännölliseksi ja iltapainotteiseksi. Linda Liljan mukaan

suuri osa vastaanottokeskuksen asiakkaista kärsii uniongelmista. Niiden pääasiallinen syy ovat henkiset haasteet, menetykset ja stressaava elämäntilanne, mutta myös keskuksen fyysiset tilat tuovat omat haasteensa unen rytmille ja laadulle. Epäsäännölliset nukkumarytmit vaikuttavat muihinkin arjen rutiineihin, kuten esimerkiksi ruokailuun. Monilta vastaanottokeskuksen asiakkailta saattavat jäädä aamiainen ja lounas välistä, ja ruokailu painottuu ilalliselle. Stressaavassa tilanteessa olevan ihmisen ruokahalu voi heikentyä, mutta tästä huolimatta erityisesti kasvavien lasten säännöllisestä ruokailusta ja ravitsemustilasta tulisi pitää huolta. Työ, päiväkoti ja koulu toisivat koko perheen arkeen struktuuria, mutta tällä hetkellä Helsingissä koulupaikan hakeminen ja koulun aloittaminen vie aikaa, eivätkä turvapaikan hakijalapset yleensä pääse pääkaupunki seudulla päiväkotiin. Myös vanhempien on olosuhteiden vuoksi haastavaa, ellei mahdotonta päästä kiinni työelämään.

Käsityksiä perheestä ja kasvatuksesta Turvapaikanhakijaperheiden keskuudessa ilmenee eriäviä käsityksiä koskien perhedynamiikkaa, perheen roolijakoja ja lasten kasvatusta. Suomessa vallitsevat näkemykset siitä, minkälaista käytöstä sekä lapsilta että myös vanhemmilta odotetaan ja hyväksytään, poikkeavat niin ikään usein turvapaikan hakijaperheiden tavoista. Haastavissa oloissa kasvatusmetodit ja perheenjäsenten väliset roolit joutuvat väis-

turvapaikanhakija

tämättä koetukselle. Traumaattisten kokemusten seurauksena vanhemmat saattavat joko ylisuojella tai laiminlyödä lasta: joissain perheissä on niin tiukka kasvatus, etteivät lapset saa pitää ääntä tai poistua huoneestaan, toiset vanhemmat eivät puolestaan valvo lasten käytöstä millään tavalla. Huonovointiset vanhemmat eivät välttämättä osaa antaa huomiota tai näyttää positiivista esimerkkiä lapsille, ja he päätyvät hyvittämään tapahtumia tai poissaoloaan korvaavilla virikkeillä, herkuilla ja elektroniikalla.

Turvapaikanhakijoiden motivointi arjessa ja sitouttaminen vapaaajan toimintaan ovat vastaanottokeskusten henkilöstön suurimpia haasteita. Vastaanottokeskuksen poikkeukselliset olot ja turvapaikanhakijoiden yhteisöllinen näkemys lasten kasvatuksesta voivat johtaa Steniuksen ja Jokisen mukaan ”vääristyneen yhteisöllisyyden tunteeseen”. Tämä tarkoittaa harhaluuloa siitä, että kaikki saman katon alla olevat aikuiset huolehtivat vastaanottokeskuksen lapsista riippumatta siitä, kenen lapsia he ovat. Erityisesti laitostuneet vanhemmat

saattavat turvautua ajatukseen, että muut aikuiset ja henkilökunta kantavat automaattisesti vastuun myös heidän lapsistaan. Näin ei kuitenkaan ole, ja toiset asiakkaista saattavat suhtautua lapsiin hyvinkin negatiivisesti: traumatisoituneet asiakkaat saattavat vierastaa lapsia heidän aiheuttaman tohinan ja melun tähden, toiset ovat itse menettäneet lapsen, eivätkä sen vuoksi tahdo olla lasten läheisyydessä.

Lasten vointi Vastaanottokeskuksissa on nähty lasten oireilevan monin tavoin, joista yleisimpiä ovat syömättömyys, uniongelmat ja yökastelu. Lapset ovat voineet tottua väkivaltaan, minkä tähden jo alle kouluikäiset saattavat osoittaa aggressiivista tai tuhoavaa käyttäytymistä. Jotkut lapset ovat niin tottuneita vaihtuviin olosuhteisiin ja ihmisiin ympärillä, etteivät he ymmärrä varoa ketään tai mitään, kun toiset lapset taas kärsivät vahvasta eroahdistuksesta heti, jos vanhempi poistuu viereltä tai edes kääntää selän. Linda Liljan mukaan on melko helppo nähdä, milloin lapsen käytös on normaaliin kehityskasvuun kuuluvaa kasvukipua ja milloin henkistä poikkeustilan oireilua. Ongelmallista on, että monet lapset tarvitsisivat psyykkistä hoitoa, mutta sitä ei voida aloittaa ennen kuin turvapaikanhakijalapsi on saanut luvan jäädä maahan. Kun huoltajia on vain yksi tai kun kumpikin vanhempi voi huonosti, lapsi saattaa joutua perheen aikuisen rooliin. Tällaisessa tilanteessa vanhemmille on korostettava heidän vastuutaan ja sitä, missä kulkee raja täys- ja

perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki

alaikäisen välillä. Turvapaikanhakijaperheen vanhemmille pitää säännöllisesti muistuttaa, että lapset ymmärtävät enemmän kuin arvataan, ja että lapsille täytyy puhua asioista ikätason mukaisesti. Vanhemmuuden vastuu ja työmäärä voi tulla turvapaikanhakijaperheen vanhemmille järkytyksenä, kun Suomessa ei ole perhettä tai sukua totuttuun tapaan tukena. Stenius, Jokinen ja Lilja ovat yhtä mieltä siitä, että vastaanottokeskusten rajalliset

resurssit eivät useimmiten riitä vastaamaan kaikkiin lapsiperheiden erityistarpeisiin. He kaipaisivat enemmän perheisiin ja lapsiin erikoistuneita työntekijöitä ja ohjaajia toteuttamaan ennaltaehkäisevää perhetyötä. Loppujen lopuksi lapsiperheen erityistarpeet ovat perustarpeita, jotka jokainen ihminen kulttuurista, iästä tai olosuhteista riippumatta tarvitsee ja ansaitsee: perhe, turvallisuus ja hyvä elämä. ☆

SUPERVINKIT

★ Vastaanottokeskuksissa tulisi olla perheisiin ja vapaa-ajan toimintaan erikoistunutta henkilökuntaa. Tarvittaisiin ainoastaan perheille ja lapsille omistautuneita työntekijöitä. ★ Perheille tarjottava alkuvaiheen henkinen ja käytännön tuki ehkäisee kriisiytymistä. ★ Vanhemmille on tehtävä selväksi, että lapset ymmärtävät yllättävän paljon. Lapsille pitää puhua asioista ikätason mukaisesti, eikä lapsia saa kuormittaa aikuisten asioilla. ★ Lasten tulisi päästä kouluun ja päiväkotiin mahdollisimman pian. Sosiaaliset kohtaamiset ja arjen rutiinit edistävät kielen oppimista ja kotoutumista. ★ Turvapaikanhakijalapsille on tarjottava lapsiystävälliset tilat. Lapsi tarvitsee sopivat tilat leikkimistä ja virikkeellistä toimintaa varten.

turvapaikanhakija

Turvapaikanhakijalapsen edun toteutuminen Turvapaikanhakijalapsen kohdalla on ilmiselvää, että hän on erityisen haavoittuvassa asemassa ja asiantuntevan neuvonnan tarpeessa, olipa hän tullut Suomeen mistä maasta ja syystä tahansa. Turvapaikanhakijalapsen oikeudet on turvattu lakipykälissä, mutta niiden toteutuminen on todellisuudessa vaihtelevaa. teksti sanna rummakko Haastateltu asiantuntija Hanna Laari

urvapaikanhakijalapsella on yleensä lähtömaan olosuhteista johtuva kansainvälisen suojelun tarve. Monella on traumaattisia kokemuksia sodasta tai seksuaalisesta väkivallasta. Vaikka taustalla ei olisi suurta henkilökohtaista vainoa ja oleskelulupa lopulta myönnettäisiin muilla kuin kansainväliseen suojeluun liittyvillä perusteilla, lapsi tarvitsee apua. Turvapaikanhakijalapsia ilman huoltajaa on tullut Suomeen 2000-luvulla hyvin vaihtelevia määriä, 150 – 3000 henkilöä vuosittain. Lähtömaat ovat pitkälti samoja kuin aikuisillakin turvapaikanhakijoilla. Se, että lapsi on päättänyt lähteä tai hänet on lähetetty pois kotimaasta, on aina hurja elämänmuutos. Pakolaisneuvonta ry on ulkomaalais oikeuteen erikoistunut lakiasiaintoimisto sekä vaikuttamis- ja asiantuntijatyötä tekevä kansalaisjärjestö. Pakolaisneuvonnan lakimies Hanna Laari on toiminut kymmenen vuotta

turvapaikanhakijoiden lakimiehenä ja erikoistunut ilman huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten avustamiseen. ”On antoisaa, kun lapselle pystyy rauhallisesti ja selkeästi kertomaan, mitä turvapaikkamenettelyssä tapahtuu, sillä lapsi on voinut saada aiemmin hyvinkin vääristynyttä tietoa perheenjäseniltään, salakuljettajilta tai kavereilta Suomessa. Työssä ei tarvitse olla erityinen muumimamma, mutta pitää osata toimia lasten kanssa ja esittää asiat lapselle ymmärrettävästi ja tämän ikätason mukaisesti”, Laari toteaa. Kun Laari aloitti työssään, ei yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden avustamiseen ollut jonoa. Työ lasten kanssa ei kiinnosta kaikkia lakimiehiä eikä myöskään sovi kaikille. ”Vaatii ammattitaitoa ja tietynlaisen luonteen, että lapsen saa luottamaan suomalaiseen järjestelmään. Eihän lapsi kerro yhtään mitään, jos hän ei luota lakimieheensä

perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki

ja edustajaansa. Myös edustajasta riippuu hyvin paljon, miten asiat etenevät”. Edustaja käyttää laillista puhevaltaa ilman huoltajaa turvapaikkaa hakevan lapsen asioissa. Hänen tehtävänään on valvoa lapsen edun toteutumista ja pitää yhteyttä eri viranomaisiin ja mahdolliseen lakimieheen. Edustajan määrää käräjäoikeus, kun koulutuksesta, palkkioiden maksamisesta ja järjestelmän ohjaamisesta vastaa Maahanmuuttovirasto. Edustajille ei Suomessa ole laissa määriteltyjä pätevyysvaatimuksia, vaan heiltä tarkastetaan lähinnä rikosrekisteriote. Laari kokee, että varsinkin vuoden 2015 jälkeen on tullut niin paljon lakimuutoksia, että uudistusten perässä pysymiseksi tarvittaisiin paljon pakollista lisäkoulutusta. Hänen mielestään on myös monipuolisuuden vuoksi tärkeää, että kouluttajina toimii muitakin kuin Maahanmuuttoviraston edustajia.

Turvapaikanhakijalapsen kasvuympäristö ja muuttunut oikeusapujärjestelmä Lapsille tulisi aina pyrkiä varmistamaan turvallinen kasvuympäristö ja välttää jatkuvia muutoksia tai siirtoja paikasta toiseen. Viime vuosien myllerryksissä velvoite taata vakaa kasvu- ja elinympäristö ei ole toteutunut. Vuonna 2015 oli poikkeuksellinen ajan jakso, jolloin turvapaikanhakijoita tuli Suomeen enemmän kuin koskaan, yhteensä yli 32 000 henkilöä. Myös alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden turvapaikanhakijoiden määrissä ylitettiin kaikki aiemmat ennätykset, ja heitä tuli vuonna 2015 maahan yli 3000. Edustajia ei ollut riittävästi, ja moni lapsi joutui

odottamaan edustajan määräystä pitkän aikaa. Poikkeuksellisten olojen tähden uusia vastaanottoyksiköitä piti perustaa vauhdilla ympäri maata. Vastaanottoyksiköitä on sittemmin lakkautettu urakalla, sillä Suomen turvapaikanhakijamäärät palasivat tutulle vaatimattomalle tasolleen. Poikkeustilanne on tarkoittanut monelle turvapaikanhakijalle heittelehtivää alkutaivalta Suomessa.

Se, että lapsi on päättänyt lähteä tai hänet on lähetetty pois kotimaasta, on aina hurja elämänmuutos. Varsinkin 16 – 17-vuotiaita turvapaikanhakijanuoria on siirretty täysin lapsen edun vastaisesti ryhmäkodista ja tukiasunnosta toiseen. Laari on tavannut nuoria, jotka ovat saattaneet asua turvapaikkamenettelyn aikana viidessäkin eri paikassa. ”Lain mukaan lapsen edun pitäisi mennä järjestelmän tehokkuusvaatimusten edelle, mutta ei se tosiasiassa aina niin mene”, kertoo Laari. Edustajalla on oikeus käyttää puhevaltaa lasta koskevissa asioissa, mutta on tilannesidonnaista mikä painoarvo sille annetaan. Esimerkiksi siirrettäessä turvapaikanhakijalasta paikkakunnalta

turvapaikanhakija

toiselle on kävelty usein sekä edustajan että lapsen mielipiteen yli. Turvapaikanhakijoiden oikeusapujärjestelmää on Suomessa muutettu usein. Vuoden 2016 uudistuksessa turvapaikanhakijoiden alkuvaiheen yksilöllinen oikeudellinen neuvonta siirrettiin lakimuutoksella kokonaan julkisten oikeusaputoimistojen tehtäväksi. Pakolaisneuvonta ei oikeusapu-uudistuksen myötä voi avustaa alaikäisiä turvapaikanhakijoita ennen Maahanmuuttoviraston ensimmäistä päätöstä. Pakolaisoikeuteen erikoistuneet toimijat eivät siis enää voi avustaa turvapaikanhakijoita alkuvaiheessa julkisen oikeusavun korvaamana, mikä voi heikentää hakijoiden oikeusturvaa. Järjestely ei myöskään edistä turvapaikkamenettelyn etupainotteisuutta eli sitä, että turvapaikka perusteet pyritään selvittämään mahdollisimman hyvin jo ensimmäisessä käsittelyssä, jottei valituskierrosta tarvittaisi. Pakolaisneuvonta ja muut ihmisoikeusjärjestöt arvostelivat muutosta, sillä julkisten oikeusaputoimistojen antaman neuvonnan sisältö ja osaaminen pakolaisoikeudellisissa asioissa oli ja on edelleen tasoltaan vaihtelevaa. Vuonna 2016 säädettiin myös lyhyemmistä valitusajoista sekä kiinteästä asiakohtaisesta palkkiosta turvapaikka-asioissa. Alaikäisille ilman huoltajaa oleville turvapaikanhakijoille jätettiin uudistuksessa oikeus saada avustaja mukaan puhutteluun julkisen oikeusavun korvaamana, mutta aikuisille turvapaikan hakijoille tämä on mahdollista vain ”erityisen painavasta syystä”. Oikeusapumuutokset, kuten muutkin vuoden 2015 jälkeen toteutetut turvapaikka poliittiset kiristykset koskettavat myös yksin

tulleita turvapaikanhakijalapsia ja muita erityisen haavoittuvassa asemassa olevia. Vaikka lapsen edun ensisijaisuuden tulisi koskea kaikkia lapsia syntyperään tai oleskelu statukseen katsomatta, poliittiset suhdanteet ja kiristykset vaikuttavat turvapaikanhakija lapsiin. Esimerkiksi ”pakolaiskriisin” 2015 jälkeen ulkomaalaislain 52 §:ään perustuvia oleskelulupia yksilöllisestä inhimillisestä syystä on myönnetty suhteessa aiempaa enemmän, eli yhä useamman lapsen ei ole katsottu olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa. Hanna Laari kertoo asiakkaidensa valittaneen näistä päätöksistä, mutta tuomioistuinten päätöksiä ei suurimmasta osasta vielä ole. Kansainvälisen suojelun myöntämättä jättäminen alaikäisinä tulleille näyttäisi olevan osa yleistä turvapaikkapolitiikan kiristämistä.

Lapsen turvapaikkaprosessi lakipykälistä käytäntöön Pelkästään lakipykälien tasolla tarkasteltuna turvapaikanhakijalapsen asema vaikuttaa turvatulta. Lapsen oikeuksien yleissopimus, jonka jäsenvaltio Suomi on, sisältää säädöksiä syrjimättömyydestä, lapsen edun huomioimisesta, oikeudesta elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittamisesta. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR antaa yleisiä ohjeita siitä, miten Geneven pakolaissopimusta tulisi tulkita, millaisia lähtömaiden tilanteet ovat ja minkä tasoiseen kansainväliseen suojeluun oikeutettuja eri alueilta tulevat turvapaikanhakijat ovat. Turvapaikanhakija lapsia koskevissa ohjeissaan UNHCR on korostanut erityisesti sitä, että lapsia koskevat päätöksentekoprosessit tulisi hoitaa viivytyk-

Jos minulla olisi Supervoimia, e ll i e m n i s i a t n e k a r . n o l a t n a e p u ja n iso

turvapaikanhakija

settä ja suojeluperusteisen oleskeluluvan saaneiden lasten tapauksissa tulisi pyrkiä kestäviin ratkaisuihin.

Kansainvälisen suojelun myöntämättä jättäminen alaikäisinä tulleille näyttäisi olevan osa yleistä turvapaikkapolitiikan kiristämistä. Alaikäisen turvapaikanhakijan asemaa koskevat säädökset ovat pääosin Suomen ulkomaalaislaissa. Sen mukaan kaikessa lasta koskevassa päätöksenteossa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Ulkomaalaislaissa säädetään myös lapsen kuulemisesta ja tämän mielipiteiden huomioon ottamisesta sekä siitä, että lasta koskevat asiat on käsiteltävä kiireellisesti. Turvapaikkapäätökseen vaikuttaa usein ratkaisevasti turvapaikkapuhuttelu, johon lapsi on Laarin mukaan tärkeää valmistella hyvin. Lasta tavataan vähintään kerran tai useamminkin yhdessä edustajan ja tulkin kanssa. Tapaamisissa annetaan neuvontaa prosessista ja rakennetaan luottamusta Suomen järjestelmään ja turvapaikkamenettelyyn.

Tavoitteena on, että lapsi uskaltaa kertoa tapahtuneesta ja tuoda avoimesti esiin kaikki perusteensa puhuttelussa. Tarpeen vaatiessa lapsen fyysisestä tai psyykkisestä terveyden tilasta hankitaan asiantuntijalausunto, joka voi olla ratkaiseva tekijä kansainvälisen suojelun tarpeen arvioinnissa. Mikäli alaikäiselle myönnetään oleskelu lupa Suomeen, hänen kotikuntaan sijoittamisestaan säädetään kotoutumislaissa. Samassa laissa on pykäliä myös niin sanotun jälkihuollon toimenpiteistä, joilla voidaan tukea nuoren itsenäistymistä ja joihin alaikäisenä ilman huoltajaa tulleella on oikeus. Todellisuudessa eri laeissa ja sopimuksissa mainittujen oikeuksien toteutuminen riippuu monista asioista. Se voi olla suorastaan sattumanvaraista riippuen siitä, millaisen lakimiehen, edustajan ja sosiaalityöntekijän lapsi kohtaa turvapaikkamenettelyn aikana, kuka hänen asiansa Maahanmuuttovirastossa käsittelee ja mihin kuntaan hänet oleskelu luvan myöntämisen jälkeen sijoitetaan.

Perheenyhdistämisen haasteet Perheenkokoaja-termi viittaa Suomessa asuvaan henkilöön, jonka ulkomailla asuva perheenjäsen suunnittelee muuttoa Suomeen. Kansainvälistä suojelua saavien perheen kokoajien perheenyhdistämisen edellytyksiä on Suomessa kiristetty 2010-luvulla jo useamman hallituksen toimesta. Vuoteen 2016 saakka kansainvälistä suojelua saaneilta perheenkokoajilta ei vaadittu perheenyhdistämisen edellytyksenä tiettyä euromääräistä toimeentuloa, jos perhe oli ollut olemassa jo ennen perheenkokoajan

perheiden vastaanotto, oikeudet ja arki

maahantuloa. Toimeentuloedellytys laajennettiin 2016 koskemaan lähes kaikkia; myös alaikäisiä, toissijaista suojelua saaneita sekä tietyin rajoituksin pakolaisaseman saaneita. Tieto siitä, ettei perheenjäsenten ole mahdollista tulla Suomeen, voi tulla järkytyksenä. ”Perhe on ihmiselle hirveän tärkeä. Hyvin

harva nuori iloitsee siitä, että perhe ei ole Suomessa häiritsemässä – vaikka saattaahan sellaisiakin olla, jos on paennut nimenomaan perhettään”, Laari kertoo. ”Useimmat lapset ja nuoret kantavat kuitenkin todella raskasta taakkaa ja kokevat olevansa vastuussa perheestään.” ☆

SUPERVINKIT

★ Ilman huoltajaa tulleella turvapaikanhakijalapsella on oltava turvallinen ja vakaa ympäristö. Tarpeettomia muutoksia tulee välttää. ★ Lapsen edun arvioinnin tulee olla yksilöllistä. Kunkin lapsen tilanne tulee arvioida erikseen ja hänen erityistarpeensa huomioiden. ★ Lapselle tulee antaa neuvontaa prosessista ja rakentaa luottamusta turvapaikkamenettelyyn. Lapselle tulee selittää tilanne totuudenmukaisesti ja ikätaso huomioon ottaen. ★ Lapsi on tärkeää valmistella hyvin tulevaan turvapaikkapuhutteluun. Tavoitteena on, että lapsi uskaltaa tuoda puhuttelussa esiin kaikki oleelliset asiat.

palveluita perheiden erityistarpeisiin

Turvapaikanhakijaperheen mielenterveyden tukeminen Mielenterveyden voidaan ajatella olevan hyvinvoinnin tila, jossa ihminen kykenee näkemään omat voimavaransa, selviytymään haasteista sekä työskentelemään ja toimimaan osana yhteisöä. Kun ihminen joutuu sodan, konfliktin tai muun uhan tähden jättämään kotimaansa, perheensä ja kotinsa, jokainen näistä edellytyksistä joutuu kyseenalaistetuksi. teksti Jenni Hurmerinta Haastatellut asiantuntijat minna lähteenmäki & suvi piironen

uomen Mielenterveysseura on kansalaisjärjestö, joka pyrkii tukemaan erityisesti heikommassa asemassa olevien oikeutta hyvään mielenterveyteen. Seuran kriisikeskukset tarjoavat akuuttia ja lyhytkestoista keskusteluapua sitä tarvitseville. Keskeiset avun väylät ovat kriisipuhelin ja kriisivastaanotto. Kriisi vastaanotolle voivat hakeutua kaikki – myös turvapaikanhakijat, jotka kärsivät monesti erilaisista psyykkisistä oireista, kuten ahdistuneisuudesta, peloista ja stressistä. Suomen mielenterveysseuran Helsingin SOS-kriisikeskuksessa työskentelevä asiantuntija Suvi Piironen korostaa, että turvapaikanhakijoiden kohdalla kriisiapu on korvaamattoman tärkeää, sillä heillä ei ole Suomessa mahdollisuutta hakeutua pitkäkestoiseen terapiaan. Turvapaikanhakijat päätyvät kriisikeskukseen useimmiten viranomaisten, kuten lääkärin tai vastaanottokeskuksen

sosiaalityöntekijän tai terveydenhoitajan ohjaamina. Kriisiapu on lyhytkestoista, ja keskimäärin se kestää viiden käynnin verran. Yleensä tämä riittää, mutta joidenkin kanssa voidaan tarvittaessa jatkaa pidempäänkin. SOS-kriisikeskuksen palvelut ovat maksuttomia ja ne on suunnattu täysikäisille, myös paperittomille avun tarvitsijoille. Tarkoituksena on tarjota matalan kynnyksen apua, minkä tähden palveluja varten ei tarvita erillistä lähetettä. Periaatteena on, että kaikki asiakkaat otetaan vastaan. Vastaanottotoiminta tapahtuu ajanvarauksella, mutta toisinaan asia kas saattaa ilmaantua paikalle ilmoittamatta, jolloin järjestetään mahdollisuuksien mukaan vastaanottoaika välittömästi – erityisesti, jos kyseessä on akuutti tilanne. Vanhemmat tulevat kriisivastaanotolle yleensä yhdessä ilman lapsiaan, koska vanhempien käsittelemät teemat eivät useimmiten sovi lasten kuultavaksi. Siinä tapauksessa,

Jos minulla olisi Supervoimia, auttaisin ihmisiä.

palveluita perheiden erityistarpeisiin

että kyseessä on yksinhuoltajaperhe, pyritään keskustelun ajaksi järjestämään hoitoa lapselle. Kriisikeskuksessa on lähes aina tarjolla läsnäolotulkkausta, mutta myös puhelintulkkaus on mahdollista. Puhelintulkkaus ei yleensä ole ideaali vaihtoehto, mutta toisinaan se tarjoaa myös kaivatun anonymiteetin.

Riippumatta siitä, saako turvapaikanhakija myönteisen vai kielteisen oleskelulupapäätöksen, mielenterveys on monen kohdalla vaakalaudalla. Keskusteluavun ohella SOS-kriisikeskus tarjoaa maahanmuuttajataustaisille tasapaino valmennusryhmiä ja ryhmäinfoja. Tasapainoryhmissä opetellaan traumaoireiden hallintaa ja tunnistamista. Infoissa neuvotaan, miten mielenterveyttä voi tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Suomen mielenterveysseuran projektisuunnittelija Minna Lähteenmäki korostaa turvapaikanhakijalasten ja -nuorten mielenterveyden huomioimisen merkitystä. Lähteenmäki on aiemmin toiminut päällikkönä Suomen Pakolaisavun Tukiverkko-hankkeessa, jossa tuettiin yksin tulleiden alaikäisten selviytymistä erilaisin toiminnallisin menetelmin ja

vertaisohjauksen avulla. Tukiverkossa pyrittiin myös tunnistamaan mielenterveysongelmia ja ottamaan ne puheeksi. Lähteenmäki on nykyään mukana Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimassa PALOMA-hankkeessa, jonka tehtävänä on kartoittaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten mielenterveyspalveluiden toimivuutta. Suomen Mielenterveysseura toimii valtakunnallisesti, mutta vain osassa kriisikeskuksia tarjotaan vastaanottoa tulkkia tarvitseville maahanmuuttajille. Piironen ja Lähteenmäki kokevat, että resursseja ja työntekijöitä ei kaikilla paikkakunnille ole riittävästi. Vaikka turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalveluiden kysyntä on valtavaa ja alati kasvavaa, resurssit ovat pysyneet lähes entisellään.

Epätoivon ilmapiiri Turvapaikanhakijaperheissä ilmenee hyvin usein traumaperäistä oireilua niin vanhempien kuin lasten keskuudessa. Suvi Piironen kohtaa työssään vanhempia, joille tyypillisiä oireita ovat muun muassa unihäiriöt, syömis ongelmat, itsemurha-ajatukset, ahdistus, masennus, pelkotilat, painajaiset, suru ja epätoivo. Akuutissa kriisissä paras keino on Piirosen mukaan usein keskusteluapu. Traumaperäisistä oireista kärsivien kanssa harjoitellaan vakauttavaa toimintaa, joka edistää jokapäiväistä arjen hallintaa ja mielen tasapainoa. Vanhempia voidaan esimerkiksi ohjeistaa itsensä rauhoittamisessa konfliktitilanteissa lapsen kanssa. Kotimaassa koettujen vaikeuksien ja menetysten ohella myös turvapaikan hakeminen, oleskelulupapäätöksen odottaminen, siirrot

turvapaikanhakija

vastaanottokeskuksesta toiseen ja perheenjäsenistä erillään olo ovat äärimmäisen stressaavia prosesseja, jotka vaativat käsittelyä. Riippumatta siitä, saako turvapaikanhakija myönteisen vai kielteisen oleskelulupapäätöksen, mielenterveys on monen kohdalla vaakalaudalla. Voi käydä myös niin, että oireilu alkaa vasta oleskeluluvan saamisen jälkeen, kun tilanne rauhoittuu ja tunteille jää enemmän aikaa nousta pintaan. Lähteenmäki kertoo, että turvapaikanhakijoiden itsetuhoiset ajatukset ovat viime aikoina lisääntyneet. Turvapaikkapolitiikan kiristyminen, päätösten odottaminen ja kielteisten päätösten kasvava määrä sekä palautukset ja maasta poistamiset ovat lisänneet epätoivoisuutta ja sen myötä myös itsetuhoisuutta turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Kielteisiä päätöksiä on annettu myös kansainvälisen suojeluntarpeen kriteerit täyttäville hakijoille, mikä luo epäluottamusta järjestelmää kohtaan. Myös Piironen on nähnyt kielteisten päätösten radikaalin kasvun lisänneen toivottomuutta asiakkaiden keskuudessa.

Mielenterveysongelmien käsittely Piironen kertoo, että mielenterveysongelmien kohtaaminen ja niistä puhuminen on monesti turvapaikanhakijoille haastavaa. Syitä tähän voivat olla muun muassa kotimaassa esiintyneet asenteet psykiatrista hoitoa kohtaan. Vastaanottokeskuksessa, jossa useat perheet elävät saman katon alla, saatetaan pelätä hulluksi leimaamisen stigmaa, minkä tähden vanhemmat eivät välttämättä kerro viranomaisille saati muille asiakkaille omista tai lastensa psyykkisistä oireista.

Myös somaattiset oireet ovat turvapaikanhakijoilla yleisiä. ”Toisinaan voi olla helpompaa sanoittaa tilannetta kiputiloina ja puhua alkuun fyysisistä oireista”, Piironen selittää. Useimmiten fyysiset oireet kuitenkin helpottavat, kun keskusteluissa päästään eteenpäin. Kynnys mielenterveyteen liittyvistä asioista puhumiselle voi siis madaltua, jos asioita sanoitetaan oikein. SOS-kriisikeskuksessa turvapaikanhaki joille korostetaan, että kaikilla on mielen terveys ja että kaikki tarvitsevat toisinaan apua. Niin sanottu ”normalisointi” onkin iso osa mielenterveystyötä: ihmisille tehdään selväksi, että ei tarvitse kokea olevansa outo ja että omat reaktiot eivät ole vääriä. Erityisesti traumatisoitumisen oireet ovat monelle pelottavia, ja toiset saattavat pelätä tulevansa hulluiksi. Juuri tässä kohtaa tarvitaan psykoedukaatiota ja tietoa mielenterveydestä. Turvapaikanhakijoiden keskuudessa ilmenee myös lääkevastaisuutta. Tästä huolimatta monet heistä syövät lääkkeitä muun muassa masennukseen ja unihäiriöihin. Kielimuurista johtuen turvapaikanhakija saattaa syödä lääkkeitä tietämättä mitä ja miksi syö, tai mitä sivuoireita lääkityksellä voi olla. Siinä tapauksessa, että lääkkeet on määrätty harkitusti ja potilaan tilannetta kontrolloidaan, voi lääkkeistä olla huomattavaakin apua. Esimerkiksi turvapaikanhakijoilla yleisesti esiintyviin unihäiriöihin väliaikainen lääkitys voi tarjota suurta helpotusta. Piironen kuitenkin muistuttaa, että ongelmien alkuperän ratkaiseminen on oireiden lievittämisen ohella tärkeää. On tärkeää tehdä selväksi, että apua on mahdollista hakea ilman pelkoa tai häpeää

palveluita perheiden erityistarpeisiin

ja luoda turvallinen ilmapiiri, jossa mielenterveydestä ja siihen liittyvistä ongelmista voidaan avoimesti puhua. Useimpien asiak kaiden kohdalla ongelmista puhuminen onkin helpottunut, kun he ovat päässeet tuen piiriin ja alkaneet huomata sen positiivisia vaikutuksia.

Lasten mielenterveys Turvapaikanhakijaperheen olosuhteet asettavat väistämättä haasteita lapsen mielen terveydelle. Tästä huolimatta lasten hyvin voinnin tukemiseen ei ainakaan toistaiseksi ole Suomessa paljoa resursseja, eikä alaikäisille turvapaikanhakijoille ole riittävästi mielenterveyspalveluita saatavilla. Minna Lähteenmäki kertoo turvapaikanhakijoissa olevan paljon traumatisoituneita lapsia, jotka ovat joutuneet näkemään ja kokemaan asioita, joita lapsen ei kuuluisi. Lapsi on esimerkiksi voinut olla tilanteessa, jossa hänen kotiinsa on tullut ihmisiä aseiden kanssa ja vanhempia on uhkailtu ja pahoinpidelty. Kotimaassa koettujen vaikeuksien jälkeen turvapaikanhakijaperheiden lapset joutuvat kohtaamaan Suomessa uudenlaisia haasteita ja todistamaan vanhempien hätää, mikä voi johtaa lisätraumatisoitumiseen. On universaalia, että vanhempi huolehtii lapsesta, mutta turvapaikanhakijaperheiden kärjistyneissä tilanteissa lapsen tarpeet jäävät usein vanhemman pahoinvoinnin alle. Erityisesti silloin, kun kumpikin vanhempi voi huonosti, saattavat lapsen tarpeet jäädä huomiotta. Monesti perheen vanhemmat sisarukset päätyvät huolehtimaan vanhempien jaksamisesta ja ottavat myös vastuuta muista

sisaruksista, mikä on kuormittavaa. Toisinaan voi olla jopa lapsen edun vastaista asua vanhempien kanssa, esimerkiksi tilanteissa joissa vanhempien huonovointisuus kärjistyy aggressiivisuudeksi tai itsetuhoisuudeksi. Lähteenmäki muistuttaa, että lapsella on koko elämä menetettävänä, jos hän ei saa ajoissa tarvitsemaansa apua ja tukea. Lapsilla on paljon keinoja selvitä traumoista, mutta jos joudutaan odottamaan lapsen saavan oleskeluluvan tai hallitsevan suomen kielen sujuvasti saadakseen terapeuttista tukea, voi olla liian myöhäistä.

Kieli ja asenteet haasteina Lähteenmäen mukaan huoli turvapaikan hakijaperheiden mielenterveydestä on noussut esiin viranomaisten keskuudessa viime aikoina. Huoli ei koske ainoastaan vastaanottokeskuksissa olevia, vaan myös koti- ja yksityismajoituksessa asuvia perheitä. Yksityismajoitus voi monen perheen kohdalla olla aktivoiva ja voimaannuttava ratkaisu, mutta se saattaa johtaa myös perheenjäsenten sosiaalisen verkoston kaventumiseen ja jopa eristäytymiseen. Pääkaupunkiseudun turvapaikanhakijoista neljäkymmentä prosenttia asui keväällä 2017 yksityismajoituksessa, jossa heidän vointiaan oli huomattavasti haastavampaa seurata kuin vastaanottokeskuksessa asuvien. Suomessa on paljon turvapaikanhakijoita aktiivisesti tukevia mielenterveys- ja sosiaalialan ammattilaisia, mutta on myös heitä, jotka kokevat turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelyn haastavaksi tai jopa mahdottomaksi. Useimmiten syynä tähän on se, että oma ammattitaito koetaan riittämättömäksi.

turvapaikanhakija

PALOMA-hankkeessa on nähty, että sosiaalija terveysalalla on edelleen ihmisiä, jotka kieltäytyvät työskentelemästä tulkkien kanssa. Osa ammattilaisista ei yksinkertaisesti tiedä, miten kohdata eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Useimmiten syy tulkin kanssa työskentelyn vierastamiseen on, että asiakkaan ilmaisemien tunteiden ja ajatusten pelätään vääristyvän tavalla tai toisella tulkkauksen seurauksena. Toiset kokevat, ettei ole eettisesti sopivaa ryhtyä käsittelemään turvapaikanhakijoiden poikkeuksellisen haastavia tilanteita, kun säännöllistä ja pitkäkestoista terapiaa ei voida tarjota – varsinkin, kun työskentely tapahtuu tulkkauksen välityksellä.

Turvapaikanhakijoiden ei kuitenkaan pitäisi joutua odottamaan täydellisen otollisia olosuhteita päästäkseen mielenterveysavun piiriin. Tärkeämpää on saada nopeasti apua omalla äidinkielellä, johon vaaditaan ammattimaista tulkinkäyttöä. Suvi Piironen kertoo, ettei ole kaikkien kielien tai kulttuurien asiantuntija, mutta kokee silti voivansa auttaa asiakkaitaan. Hän uskoo, että asiakkaan ja työntekijän välille voidaan luoda transkulttuurinen tila, jossa molempien näkökulmat ja tavoitteet tulevat ymmärretyksi. Myös Minna Lähteenmäki muistuttaa, että ihmisen tuen tarve on kriisin hetkellä sama kulttuurista huolimatta. ☆

SUPERVINKIT

★

Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja tulee tarjota välittömästi, ja myös lapsille ja yksinhuoltajaperheille on tarjottava tukea. Vastaanottokeskuksia perustettaessa olisi otettava huomioon palveluiden läheisyys ja saatavuus. Perheenyhdistäminen nykyistä helpommin ja nopeammin vaikuttaisi myönteisesti perheiden hyvinvointiin ja kotoutumiseen.

Lähteet

Minna Lähteenmäki (2013). Etnografisia näkökulmia vastaanottokeskuksen ja koulun arjesta. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37921/lahteenmaki_vaitoskirja.pdf?sequence=1

Jos minulla olisi Supervoimia, an a m i t o k n i s i a t t u u m asiat paremmaksi.

turvapaikanhakija

Turvapaikanhakijaperhe ensija turvakodissa Lapin ensija turvakoti ry on auttamistyötä kehittävä ja toteuttava järjestö, jonka tehtävänä on tukea vanhemmuutta ja perheen sisäistä vuorovaikutusta sekä turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin ennen ja jälkeen syntymän. Ovet ovat avoinna myös turvapaikanhakijaperheille, jotka tulevat Suomeen kriisiytyneessä ja perhedynamiikkaa koettelevassa tilanteessa. teksti Jenni Hurmerinta Haastatellut asiantuntijat johanna karjalainen & katariina silvennoinen

uodesta 1953 toiminut Lapin ensija turvakoti ry tarjoaa kriisiapua vaikeissa elämäntilanteissa oleville yksilöille ja perheille sekä ehkäisee perheväkivaltaa. Ensikodin tyypillinen asiakasperhe on vauvaperhe. Lapin ensikodin asiakaskuntaan kuuluvat myös perheet, joilla on isompia lapsia sekä yksinäiset aikuiset, jotka tarvitsevat psykososiaalista tukea lyhytaikaisesti. Lapin ensikodin vastaava ohjaaja Katariina Silvennoinen ja turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä Johanna Karjalainen ovat työssään huomanneet, miten turvapaikanhakuprosessien ja -päätösten epävarmat tilanteet koettelevat perhe-elämää. Turvapaikanhakijaperheiden vanhemmat ovat usein tavalla tai toisella uupuneita, ja myös lapset kärsivät psyykkisistä tai fyysisistä oireista. Pitkittynyt stressi ja turhautuminen saattavat purkautua tai kärjistyä vasta siinä

vaiheessa, kun perhe on päässyt turvalliseen ja rauhalliseen tilaan. Toisinaan perhe saattaa tulla ensi- tai turvakotiin siitä syystä, että tilanne on kriisiytynyt kielteisen päätöksen johdosta. Traumakokemuksia käsittelevien turvapaikanhakijoiden kohdalla ilta- ja yöaika voi olla erityisen haastavaa, minkä vuoksi apua on tärkeää tarjota ympäri vuorokauden. Ensikoti on kodinomainen ympäristö, jossa perheet saavat ympärivuorokautista tukea. Ensikodissa eletään arkea yhdessä ammattilaisten ja toisten perheiden kanssa, tuetaan lapsen ja vanhemman suhdetta sekä pidetään huolta lapsen hyvästä hoidosta ja vanhemman jaksamisesta. Ensikodissa opetellaan lapsiperheen arkeen liittyviä perus asioita, kuten päivä- ja ruokarytmiä. Lapin ensikodissa jokaiselle asiakkaalle tehdään yksilöllinen asiakassuunnitelma, jonka avulla voidaan keskittyä tietyn ongelman työstämiseen konkreettisesti ja intensiivisesti.

palveluita perheiden erityistarpeisiin

Karjalaisen mukaan lähisuhdeväkivalta ei katso ikää tai kansalaisuutta. Turvakotiin hakeutuu asiakkaita, jotka kokevat lähisuhteessa väkivaltaa, sen uhkaa tai pelkoa. Turvakodissa vakautetaan arkea, tarjotaan turvaa, rakennetaan luottamusta, käsitellään väkivaltaa ja siitä selviytymistä. Olennaista on antaa asiakkaan rauhassa toipua menneestä ja miettiä tulevaisuuteen liittyviä valintoja.

Perhe-elämää ja kotoutumista kohti Katariina Silvennoinen ja Johanna Karjalainen korostavat, että turvallinen ja tasapainoinen perhe-elämä kaipaa rutiineja ja rytmiä, joiden tulisi mukailla ennen kaikkea lapsen tarpeita. Jokaisen asiakasperheen yksilölliset tarpeet otetaan ensija turvakodissa huomioon, mutta pääasiassa arki pyörii talon sääntöjen mukaan. Esimerkiksi säännölliset ruokailu-, ulkoilu- ja unirytmit vakauttavat arkea, mikä luo turvaa ja hyvinvointia asiakkaiden elämään. Karjalainen muistuttaa, että tarvitaan aikaa myös olemiselle, levolle ja arjelle, sillä ”kukaan ei jaksa vaikeiden asioiden puintia vuorokauden ympäri”. Tarvittaessa tarjolla on lastenhoitoapua, vaikka vanhempia kannustetaankin ensi sijaisesti itse hoitamaan lapsia. Karjalaisen ja Silvennoisen kokemusten mukaan vanhemmat huolehtivatkin pääsääntöisesti itse perheestä ja kodin perusaskareista, mutta lasten kanssa leikkiminen ja yhdessäolo ei ole turvapaikanhakijavanhempien keskuudessa aina yleistä. Vanhempia kannustetaan ottamaan aktiivisemmin osaa lasten leikkeihin ja viettämään aikaa perheen kesken.

Oma kulttuuri on useimmille pakolaisille tärkeä, mutta kun haetaan turvapaikkaa, halutaan yleensä kotoutua yhteiskuntaan. Karjalainen kertoo, että toiset perheet saattavat yrittää liiankin tunnollisesti omaksua Suomen tapoja, kun toisille sopeutuminen on puolestaan vaikeampaa. Useimmat vanhemmat haaveilevat kielikursseista ja lasten päiväkoti- sekä koulupaikoista, sillä kielitaito on keskeinen tapa integroitua yhteiskuntaan. Lapset omaksuvat yleensä kielen ja kulttuurin vauhdilla, ja alkavat välittää vanhemmille tietoa suomalaisten lasten asioista, kuten mitä leluja lapsilla on, minkälaisia leikkejä leikitään ja minkälaista tyypillinen arki on.

Traumakokemuksia käsittelevien turvapaikanhakijoiden kohdalla ilta- ja yöaika voi olla erityisen haastavaa, minkä vuoksi apua on tärkeää tarjota ympäri vuorokauden. Toisinaan ensi- tai turvakodin asiakas perheen ja henkilökunnan välillä ei ole minkäänlaista yhteistä kieltä, jolloin asioita käydään läpi tulkin avulla. Jos tulkkia ei ole

Jos minulla olisi Supervoimia, a t t u u s i ll o k i r n i s i taistel vastaan.

palveluita perheiden erityistarpeisiin

mahdollista saada paikalle, voidaan turvautua puhelintulkin palveluihin. Viestinnän apuna voidaan hyödyntää myös kuvia ja muita virikkeitä. Silvennoinen ja Karjalainen ovat huomanneet, että yhteispeli toimii yllättävän hyvin, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ulkopuolinen tulkki saattaa vaikeita asioita käsiteltäessä jopa hankaloittaa luottamuksellista tilannetta.

Suomen byrokratiaa ja oikeuksiaan. Lisäksi perheet ovat voineet elää kotimaassaan jo pidemmän aikaa kriisi- tai sota-alueella, jossa perusturvallisuuden tunne sekä luottamus auktoriteetteja kohtaan on kärsinyt. Tämän vuoksi asiakkaille on kerrottava, että ensija turvakodin työntekijät ovat vaitiolovelvollisia, ja että Suomessa viranomaisiin voi luottaa.

Toiminnan läpinäkyvyys Turvapaikanhakijaperheillä tai -vanhemmilla ei välttämättä ole riittävää tietoa saatavilla olevasta tuesta, minkä vuoksi avun tavoittaminen voi olla haastavaa. Turvapaikanhakijoiden kohdalla keskeisin yhteistyötaho on yleensä vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä, joka ohjaa akuutissa tilanteessa olevan perheen ensi- tai turvakodin piiriin. Silvennoinen ja Karjalainen korostavat ensija turvakodin sekä vastaanottokeskuksen ja viranomaisten välisen kommunikaation olevan ensisijaisen tärkeää. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa viranomaisten kanssa, ja usein lapsiperheiden kanssa asioidessa mukana on myös lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Jakson jälkeen on myös yhdessä päätettävä, minkälaisia järjestelyjä perheen tulevaisuuden varalle tehdään. Karjalainen kertoo, että turvakodin puolella voidaan joutua esimerkiksi suosittelemaan, etteivät vanhemmat palaa yhteen mahdollisen väkivallan uhan vuoksi. Silvennoinen ja Karjalainen painottavat, että turvapaikanhakija-asiakkaille tulee selittää laajasti ja yksityiskohtaisesti toiminnan käytännöt ja perusteet, sillä eri kulttuureista tulevat perheet eivät välttämättä tunne

Turvallinen ja tasapainoinen perhe-elämä kaipaa rutiineja ja rytmiä, joiden tulisi mukailla ennen kaikkea lapsen tarpeita. Ensi- ja turvakodissa kunkin perheen tilannetta voidaan kartoittaa tehokkaasti, sillä asiakkaiden kanssa työskennellään intensiivisesti. Perheen tilanteesta tai historiasta voi paljastua kokonaan uusia asioita, kun luottamusta ja voimia ehditään kerryttää. Ensi- ja turvakotijaksojen onkin oltava riittävän pitkiä, jotta tilannetta ehditään kartoittaa.

Kasvatuskulttuurisista eroista Ensi- ja turvakodissa pyritään kunnioittamaan erilaisia kasvatuskulttuureita niin

turvapaikanhakija

kauan kuin lapsen etu ja näkökulma on keskiössä. Karjalainen korostaa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa kasvattaa lapsia, mutta olennainen pyrkimys on ohjeistaa Suomen tapoja turvapaikanhakijaperheille, jotta he voisivat paremmin sopeutua yhteiskuntaan.

Ensi- ja turvakodissa pyritään kunnioittamaan erilaisia kasvatuskulttuureita niin kauan kuin lapsen etu ja näkökulma on keskiössä. Haasteena on kunnioittaa asiakkaan kulttuuria ja hyväksyä kulttuuriset erot, sekä samaan aikaan ohjata pois vahingollisista ja lapsen oikeuksia loukkaavista käytännöistä. Silvennoinen kertoo, että turvapaikanhakija-asiakkaat voivat toisinaan loukkaantua siitä, että heidän tapoihinsa tai kasvatusmenetelmiinsä puututaan. Kun eriävistä näkemyksistä keskustellaan rauhassa, annetaan järkiperäiset selitykset ja otetaan lapsen näkökulma esille, vanhemmat ovat kuitenkin yleensä valmiita muuttamaan toimintaansa. Turvakodissa on käynyt monesti ilmi, että turvapaikanhakijoiden käsitykset naisen ja

miehen rooleista sekä avioerosta ja väkivallasta eivät aina vastaa suomalaisten näkemyksiä. Turvapaikanhakijan kotimaassa perheen sisäinen väkivalta on voinut olla hyväksyttyä, joten toisille on yllättävää, että Suomessa lähisuhdeväkivalta on kriminalisoitu. Karjalainen kertoo, että turvapaikanhakijan suvun ja perheen taholta voi ilmetä painostusta pysyä avioliitossa väkivallasta huolimatta, sillä avioeroa ei monissa kulttuureissa nähdä hyväksyttävänä vaihtoehtona. Ilman perheen tukea paluu epätyydyttävään perhe-elämään saattaa kaikessa kurjuudessaan olla tutumman ja turvallisemman oloinen vaihtoehto, kuin jäädä omilleen vieraassa maassa. Lapin ensija turvakodissa pyritään siihen, että asiakas tulee tietoiseksi omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Asiakasperheen vanhemmille korostetaan, että lapsen vointi vaikuttaa perheen hyvinvointiin ja vasta vuoroisesti vanhemman vointi heijastuu aina suoraan lapseen. Vanhemmuustyöskentelyn myötä monelle vanhemmalle onkin tullut yllätyksenä esimerkiksi se, miten paljon lapsi aistii ja huomioi ympäristöään. Asiakasperheiden välillä on satunnaisesti ilmennyt ennakkoluuloja, mutta useimmiten perheet suhtautuvat myötämielisesti ja kunnioittavasti toisiaan kohtaan. Ennen kaikkea muiden asiakasperheiden tarjoama vertaistuki auttaa niin lapsia kuin vanhempia sopeutumaan uuteen kulttuuriin. Kuten Karjalainen asian ilmaisee: ”Mistä kulttuurista tullaankaan, lapset ovat yhdistävä tekijä”. Olennaista on, että henkilökunta jaksaa pitää yllä uskoa tulevaan silloin, kun asiak kaiden toivo horjuu ja ohjata heitä kohti turvallista ja tasapainoista perhe-elämää ☆

palveluita perheiden erityistarpeisiin

SUPERVINKIT

★

On tärkeää, että vanhempi tai vanhemmat saavat tehdä päätöksen ensi- tai turvakotiin tulosta itse ja rauhassa, ilman painostusta.

★

Tee kaikille selväksi, että väkivalta ja sen uhka tai pelko on väärin.

★

Ohjaa asiakkaita aktiivisuuteen, esimerkiksi osallistumalla talon toimintaan.

★

Huomioi, että asiakkaat tarvitsevat myös aikaa olemiselle, levolle ja tavalliselle arjelle.

★

Nosta lapsi aina etusijalle. Kannusta vanhempia osallistumaan lasten leikkeihin ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Keskustele kasvatukseen liittyvistä eriävistä näkemyksistä, anna järkiperäisiä perusteluja. Rakenna luottamusta henkilökuntaan, auktoriteetteihin ja yhteiskuntaan. Tee selväksi, että ensija turvakodin työntekijät ovat vaitiolovelvollisia. Selitä, että Suomessa viranomaisiin, kuten poliisiin voi luottaa. Ensi- ja turvakotien henkilöstölle ja muille turvapaikanhakijoiden kanssa työskenteleville tarvittaisiin lisää koulutusta, tietoa ja työvälineitä eri kulttuureista tulevien kanssa työskentelyyn. Kaikille suomessa asuville ihmisille tulisi olla saatavilla riittävästi matalan kynnyksen palveluita kielestä ja kotoperästä riippumatta.

turvapaikanhakija

Doula turvapaikanhakijan tukena Kaikkialla maailmassa synnytään ja synnytetään. Kulttuurista riippuen synnytyksessä ja vauvan hoidossa on apuna terveydenhoidon ammattilaisten ohella myös läheisiä, sukulaisia ja ystäviä. Syntymä voi olla raskas, kivulias ja äidin voimia vaativa tapahtuma, mutta luotettavan henkilön läsnäolo rentouttaa ja rauhoittaa synnyttäjää. teksti Anita Novitsky

urvapaikkaprosessi on Suomessa usein pitkä ja uuvuttava, mutta elämä ei kuitenkaan pysähdy prosessin ajaksi. Hakemusten käsittelyajat vaihtelevat puolesta vuodesta jopa kahteen vuoteen ja valitusmenettelyineen joskus pidempäänkin. Näin ollen perheeseen ehtii syntyä vauva tai parikin, ennen kuin vanhemmilla on tietoa siitä, miten heidän hakemuksensa lopulta ratkaistaan. Epävarmuus perheen tulevaisuudesta oleskelulupaprosessin aikana on synnytykseen valmistautuvalle äidille raskas taakka riippumatta siitä, onko tuleva vauva pakomatkan aikana alkunsa saanut yllätys tai pitkällisen toiveen täyttymys. Monella maahan muuttaneella ei ole tietoa siitä, miten synnytys Suomessa hoidetaan. Synnytys voi tapahtua nopeastikin maahan saapumisen jälkeen, eikä turvapaikanhakija perheellä ole aina mahdollisuutta tutustua suomalaiseen synnytyskulttuuriin. Vaikka

turvapaikanhakijan terveyspalvelujen saatavuus on rajattu vain välttämättömään ja kiireelliseen sairaanhoitoon, raskaana olevalla turvapaikanhakijalla on oikeus äitiysneuvolapalveluihin ja tarvittavaan hoitoon raskauden sekä synnytyksen aikana. Doulaksi kutsutaan koulutettua synnytys tukihenkilöä, jolla on tietoa synnytyksen kulusta ja lapsivuodeajasta. Doula tukee synnyttäjää ja perhettä raskauden aikana, auttaa valmistautumaan synnytykseen, on mahdollisuuksien mukaan tukena synnytyksessä ja sen jälkeen perheen toiveiden ja tarpeen mukaan. Turvapaikanhakijalle voi saada doulan lähimmän vapaaehtoisia doulia välittävän järjestön kautta. Pääkaupunkiseudulla muun muassa Helsingin ensikoti ja Folkhälsan välittävät vapaaehtoisia doulia myös turvapaikanhakijoille. Neuvolakäynneillä vastaanottoaika on rajattu, ja keskiössä on äidin sekä tulevan vauvan

palveluita perheiden erityistarpeisiin

sen hetkinen fyysinen vointi. Terveyden hoitajan on lähes mahdotonta vastaanottoajan puitteissa kertoa kattavasti kaikki synnytykseen tarvittava tieto. Vapaaehtoisdoula voi olla juuri se henkilö, jonka kanssa vanhemmat saavat tilaisuuden keskustella raskaudesta, synnytyksen kulusta ja tulevan vauvan hoidosta ilman kiireen tuntua. Doulan kanssa voi keskustella sellaisistakin asioista, joista ei terveydenhoitajan vastaanotolla ole huomannut tai rohjennut puhua. Doula on vaitiolovelvollinen ja kertoo sen aina myös perheelle. Doulan ja turvapaikanhakijaäidin tai -vanhempien välistä vuorovaikutusta saattaa hanka loittaa yhteisen kielen puute. Useimmiten vastaanottokeskus tai muu doulaa äidille hakenut taho voi järjestää ensitapaamiselle tulkin. Koska itse synnytyksessä on harvoin käytettävissä tulkkia, kannattaa tulkkaus tilanteessa käydä läpi tärkeimmät asiat. Tulkin avulla voi sopia esimerkiksi merkeistä, joita äiti käyttää synnytyksen aikana kuvaamaan kivun voimakkuutta, tai opettaa äitiä käyttämään kipumittaria. Ennen synnytystä doulan on tärkeää varmistaa, että äiti tunnistaa, milloin synnytys on alkanut ja milloin on aika lähteä sairaalaan.

On hyvä puhua myös synnytyksen vaiheista, sen mahdollisesta käynnistämisestä ja vauhdittamisesta sekä erilaisista kivunlievityksen keinoista. Doulan kannattaa myös tehdä selväksi, että hoitohenkilökuntaan voi luottaa. Äitejä rauhoittaa yleensä tieto siitä, että synnytyksessä tulee olemaan mukana doula tai muu tukihenkilö. Siinä tapauksessa, että kyseessä on sektio, äidille on erityisen tärkeää tietää, että paikalla on doula pitämässä huolta vauvasta, kunnes hän pääsee heräämöstä lapsivuodeosastolle.

Synnytyskulttuuri Synnytyskulttuuriksi voidaan kutsua niitä käytäntöjä, tapoja ja tottumuksia, joita syntymä tapahtumaan liitetään. Synnytyskulttuuri ei ole yhtenevä kaikkialla maailmassa, vaikka itse fysiologinen syntymä on. Doula tuntee paikallisen synnytyskulttuurin ja osaa kertoa perheelle sairaalan käytännöistä synnytyksen aikana ja sen jälkeen. Suomalainen synnytyskulttuuri on kovin sairaalakeskeinen. Suurin osa synnytyksistä tapahtuu sairaaloissa koulutettujen kätilöiden ja lääkärien avustamana. Synnytystä pidetään

KIPUMITTARI

Minulla ei ole kipua ollenkaan

Minulla on lievää kipua

Minulla on vähän enemmän kipua

Minulla on kohtalainen kipu

Minulla on voimakas kipu

Minulla on pahin mahdollinen kipu

turvapaikanhakija

perheen yksityisenä tapahtumana. Mikäli synnytys etenee ongelmattomasti, voi synnyttäjä itse vaikuttaa synnytyksen kulkuun valitsemalla itselleen sopivimman synnytysasennon ja -tavan sekä kivunlievityksen. Synnyttäjällä on etukäteen mahdollisuus keskustella synnytykseen liittyvistä peloista, miettiä miten toivoo itsensä kohdattavan sairaalassa tai pohtia vaikka kotona synnyttämisen mahdollisuutta. Synnyttäjä saa itse myös päättää, kenet hän haluaa paikalle. Eri maiden synnytystavat ja tottumukset voivat olla hyvinkin erilaisia kuin mihin Suomessa on totuttu. Synnytys voi olla yksityinen tapahtuma, johon ei äidin lisäksi osallistu kukaan, tai vain yksi avustava henkilö. Toisaalta se voi olla suuri yhteisöllinen tapahtuma, johon tavalla tai toisella osallistuu koko suku ja suuri määrä läheisiä ja ystäviä. Se, kuka tai ketkä ovat läsnä synnytyksessä, ei aina ole äidin päätettävissä – ei edes se, voiko vauvan isä olla mukana. Turvapaikanhakijalla on usein hyvin vähän tietoa suomalaisesta sairaalakulttuurista. Tutustumiskäyntejä synnytysosastoille ei nykyään pääsääntöisesti järjestetä, joten käsitys sairaalasta jää useimmilla vain muiden turvapaikanhakijoiden tarinoiden ja omien mielikuvien varaan. Turvapaikanhakijan doulalla on toisinaan etuoikeus käydä äidin kanssa sairaalassa kontrollikäynnillä ennen synnytystä, jolloin tarjoutuu erinomainen mahdollisuus käytännössä havainnollistaa missä ja miten ilmoittaudutaan, missä on synnyttäjien vastaanotto yöaikaan, mistä näkee vierailuajat ja niin edelleen. Joissain kulttuureissa synnytys ei kuulu sairaalaan lainkaan. Lääkäreitä tai koulutettuja

kätilöitä ei ole, tai heitä ei koeta tarvittavan paikalle, ellei synnytyksessä ilmene komplikaatioita. Synnyttäjän apuna voi olla muita naisia, joilla on kokemusta, mutta ei välttämättä tietoa anatomiasta tai synnytysfysiologiasta. Synnyttäjän tieto siitä, miten synnytys etenee, voi olla puutteellista. Myös sillä, kuka vastaanottaa syntyvän lapsen, saattaa olla joko olematon tai suuri symbolinen merkitys kulttuurista riippuen. Monet käytännön asiat, kuten miten napanuora sidotaan ja kuinka vauvasta sekä synnyttäneestä huolehditaan, voivat olla erilaisia eri maissa.

Eri maiden synnytystavat ja -tottumukset voivat olla hyvinkin erilaisia kuin mihin Suomessa on totuttu. Riippuu kulttuurista, milloin ja kenelle syntymästä ilmoitetaan ja miten siihen reagoidaan. Suomessa yksityisyyden kunnioittaminen on tärkeää. Vauvaa ja uutta perhettä tullaan tervehtimään vasta, kun perhe kutsuu. Muissa kulttuureissa on yleistä tulla synnyttäneen tueksi välittömästi ja jäädä pitkäksikin aikaa. Läheiset pitävät huolta siitä, että synnyttänyt äiti saa levätä riittävästi. Tämä voi monessa tapauksessa tarkoittaa sitä, että läheiset huolehtivat kodinaskareista ja hoitavat vauvaa niin, ettei synnyttäneen äidin tarvitse huolehtia

Jos minulla olisi Supervoimia, . ä ä t n e l n i s i a u l a h

turvapaikanhakija

lapsivuodeaikana käytännössä muusta kuin imettämisestä. Monesta yhteisölliseen kulttuuriin tottuneesta turvapaikanhakijaäidistä voikin tuntua vieraalta ja vaikealta huolehtia vauvasta yksin heti syntymän jälkeen. Myös sairaalahenkilökunnan roolin ymmärtäminen tai vierailijoiden rajoittaminen vierailuaikoihin voi herättää hämmennystä.

Synnytykseen liittyviä traumoja ja pelkoja Turvapaikanhakijan doulan eteen saattaa yhteisen kielen puutteen ja kulttuuristen haasteiden lisäksi tulla seikkoja, joita ei suomalaisäidin synnytyksessä kohtaa. Monilla turvapaikanhakijoilla on sellaisia traumaattisia kokemuksia, joita turvallisessa Suomessa on vaikea edes kuvitella. Esimerkiksi kidutuksen uhrien traumamuistot saattavat aktivoitua synnytyksen aikana sairaalaolosuhteissa, sillä kidutus on saattanut tapahtua lääkärin valvonnassa. Silloin pelkojen hallinta on vaikeaa, ja niin äitien kuin isien luottamus sairaalahenkilökunnan sekä jopa doulan tukeen saattaa horjua. Tyttöjen sukuelinten silpominen eli ympärileikkaus on valitettavasti edelleen karua todellisuutta monissa maissa. Toimenpide on monin tavoin haitallinen ja voi ilman asianmukaista hoitoa aiheuttaa vakavia ongelmia synnytyksen aikana. Turvapaikanhakijanaisilta asiaa kysytään aina maahantulotarkastuksen yhteydessä, mutta vain harvat kertovat ympärileikkauksesta terveydenhoitohenkilöstölle. Asia paljastuu kuitenkin viimeistään ensimmäisessä raskaudenaikaisessa sisätutkimuksessa neuvolassa.

Sairaala saa tiedon ympärileikkauksesta ja sen asteesta äitiysneuvolakortista, kun synnyttäjä tulee sairaalaan. Ympärileikatun naisen synnytys ei eroa tavallisesta muutoin kuin loppuvaiheessa. Mikäli avausleikkausta ei ole tehty ennen synnytystä, tekee kätilö tai lääkäri sen ponnistusvaiheen aikana. Synnytyksen jälkeen haava korjataan mahdollisimman normaaliin tilaan, eikä synnytystä edeltävään malliin. Ympärileikattu synnyttäjä saattaa usein murehtia henkilökunnan asenteita tai ympärileikkauksen vaikutuksia synnytykseen. Hänellä saattaa olla myös traumaattisia muistoja liittyen silpomiseen tai repeämäkipuun aiemmissa synnytyksissä. Doulan on välttämätöntä suhtautua asiaan rauhallisesti ja ymmärtää, että tyttöjen sukuelinten silpominen ei juonna juuriaan mistään uskonnosta tai kulttuurista, vaan se on väkivaltainen traditio, jonka kitkemiseksi tehdään laajasti töitä niin kansainvälisesti kuin paikallisissa yhteisöissä. Doula saa hetkeksi näköalapaikan turvapaikanhakijaperheen arkeen ja juhlaan vauvan synnyttyä. Moni turvapaikanhakijaäiti toivoisi doulasta pitkäaikaista ystävää, joka olisi arjessa tukena jatkossakin. Perheelle on kuitenkin alusta alkaen tehtävä selväksi, että doulan tuki rajoittuu muutamaan kuukauteen synnytyksen molemmin puolin, ja silloinkin vain raskauteen ja vauvanhoitoon liittyviin asioihin. Yhteisen taipaleen päätteeksi doula voi ohjata äitiä ja perhettä muiden tarvittavien palvelujen piiriin. Alueella toimivat perhekahvilat, avoimet päiväkodit, leikkipuistot sekä tukipalvelut ja -järjestöt voivat toimia ensiaskelina turvapaikanhakijaperheen kotoutumisen polulla. ☆

palveluita perheiden erityistarpeisiin

SUPERVINKIT ★ Tee etukäteen äidille selväksi synnytyksen kulku ja sen vaiheet. Ohjeista äiti tunnistamaan synnytyksen merkit, ja milloin sairaalaan tulisi lähteä. Selitä kivunlievitykseen, sektioon ja mahdollisiin komplikaatioihin liittyvät käytännöt. Käy asiakkaan kanssa läpi myös synnytyksen jälkeiset vaiheet. ★ Varmista, että odottava äiti pääsee synnytyksen käynnistyttyä sairaalaan vaivattomasti. Kerro asiakkaalle, mitä kannattaa pakata valmiiksi sairaalaan mukaan otettavaksi. Äidin tulee tietää kuinka tilata taksi, jotta hän pääsee sairaalaan nopeasti. Yllättävän taksimatkan varalta äidin on hyvä pitää äitiysneuvolakorttia sekä rahaa mukana. ★ Välitä omat yhteystietosi sairaalan henkilökunnalle ja muille asianomaisille. ★ Sopikaa yhteiset käsimerkit ennen synnytystä siltä varalta, ettei tulkkia saada paikalle. ★ Pidä huoli, että kaikki turvapaikanhakijaäidit saavat äitiyspakkauksen.

Lisätietoa www.mielenterveysseura.fi/fi/ tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

www.haltija.fi/search/ ?q=synnytyssairaalan+kommunikaatiokirja

www.papunet.net/materiaalia/kuvapankki

www.ihmisoikeusliitto.fi/toiminta/kokonainen/

turvapaikanhakija

Turvapaikanhakijaisän näkökulma ”En tiennyt miten iso vastuu isällä on ennen tuloani Suomeen. Meillä ei ole näin. Isä edustaa vain auktoriteettia, isä puuttuu asiaan, kun kaikki muut keinot eivät päde. Meillä isästä on tehty kaukainen ja pelottava aikuinen.” teksti Kostas Tassopoulos

iehen Linja on osa Lyömätön Linja Espoossa ry:n toimintaa, ja se on suunnattu maahan muuttaneille miehille, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa perhe- tai lähisuhteissaan. Turvapaikan hakija-asiakkaita on ohjattu Miehen Linjaan pääkaupunkiseudun vastaanottokeskuksista, ja ohjaukset ovat lisääntyneet vuodesta 2015 alkaen. Tässä kirjoituksessa tuon esiin kokemuksiani ja niihin liittyviä ajatuksiani työstäni Miehen Linja -palvelussa vuodesta 2006 lähtien. Samalla pyrin ymmärtämään myös itse maahan muuttaneena miehenä suomalaisen yhteiskunnan suhtautumista uusiin tulijoihin sekä heidän asennoitumistaan uuteen kulttuuriseen ympäristöön. Moni turvapaikanhakijamies kokee, ettei voi Suomessa toimia niin sanottuna ”oikeana” miehenä ja isänä kotimaassa opittujen mallien mukaisesti. Maahan muuttaneen miehen

yritykset ymmärtää muutoksia kuluttavat häntä henkisesti. Suomeen muuttoon liittyvät suuret odotukset voivat muuttua ajan myöten suureksi pettymykseksi. Ammattilaisten pitäisi käsitellä asiakkaidensa kanssa ajoissa pettymykset, epämääräiset tunteet ja pelot kulttuurisen identiteetin hajoamisesta, jottei niistä seuraisi vakavampaa oireilua, kuten masennusta, riippuvuuksia tai väkivaltaista käytöstä. Turvapaikanhakijaperheissä esiintyvä lähisuhde- ja perheväkivalta onkin usein merkki isän kotoutumisen sekä perhedynamiikan uudelleen jäsentämisen haasteista.

Käsityksiä isyydestä Turvapaikanhakijaisät reflektoivat usein kokemuksiaan isyydestä suhteessa suomalaiseen isyyteen. Suomessa isyys nousee esiin tärkeänä asiana, ja perheen ulkopuoliset odotukset isyydestä ovat korkealla. Perin-

palveluita perheiden erityistarpeisiin

teisissä patriarkaalisissa kulttuureissa isän rooli on tietyllä tavalla minimoitu ja lasten kasvatus kuuluu naisten tehtäviin – ainakin nuoruusikään saakka. Turvapaikanhakijaperheen vanhempien välisessä roolijaossa on kyse epätasaisesta, mutta samalla yhteisöllisesti sovitusta ajan ja tehtävien jaosta. Isällä on usein rikas sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella, kun äiti taas vastaa perhe-elämästä kodin sisätiloissa. Käytännössä järjestely tarkoittaa sitä, että myös naiset ylläpitävät kulttuurista systeemiä kasvattamalla lapsiaan sukupuolierityisellä otteella. Riitta Jallinojan (1984) mukaan on olemassa kaksi perhemallia: individualistinen ja familistinen. Useimmille turvapaikanhakija perheille tuttu familistinen perhemalli perustuu suurperheeseen ja antaa miehelle enemmän mahdollisuuksia delegoida isyyteen liittyviä tehtäviä naiselle. Vastuu lasten kasvatuksesta on yhteisöllisempää, eli naiset huolehtivat yhteisön lapsista. Individualistinen perhemalli perustuu puolestaan ydin perheeseen, jossa isä ja äiti osallistuvat samalla panoksella perhe-elämään, mikä tekee siitä familistista perhemallia tasa-arvoisemman. Suomeen saapuva turvapaikanhakijaisä kokee valtavan törmäyksen suhteessa oman isyyteen. Hän tutustuu suhteellisen nopeasti suomalaisten osallistuvaan isyyteen joko omien havaintojen kautta tai asioinnissa viran omaisten kanssa. Asiakkaiden kertomusten mukaan suomalaisiin iseihin tutustumisesta syntyy usein hämmennystä. Turvapaikan hakijamies voi tuntea olevansa isänä kokematon ja hyödytön verrattuna suomalaiseen isään. Tämä saattaa kehittyä vertailun kautta

kateudeksi tai herättää syyllisyyden, häpeän, riittämättömyyden ja jopa vihan tunteita. Turvapaikanhakijaisän huoli siitä, ettei hän mahdollisesti osaa toimia hyvänä isänä lapsilleen vaikuttaa kielteisesti hänen itsetuntoonsa. Suomalaisten ja kotimaassa opittujen eriävien näkemysten käsittely on emotionaalisesti vaativaa. Seurauksena mies voi masentua, sulkeutua henkisesti ja muuttua aggressiiviseksi. Jos asiakas alkaa tarkastella kriittisesti myös omaa isäsuhdettaan, seuraukset voivat korostua. Useiden turvapaikanhakijaisien kokemusten mukaan heidän suhteensa omaan isään on perustunut ennemminkin kunnioitukselle ja pelolle kuin rakkaudelle.

Mieheys ja valta-asetelmat Turvapaikanhakijaisä kohtaa Suomessa jatkuvasti vastakkaisia odotuksia ja käsityksiä paitsi isyydestä, myös miehen roolista perheessä. Mieheyteen liittyvät odotukset ovat hyvin erilaisia kulttuurista toiseen, ja vaikuttavat väistämättä turvapaikanhakijaperheen isän asenteisiin. Lyömätön linja -asiakkaat ovat yleensä yllättyneitä naisen vahvasta asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa, ja he puhuvatkin paljon ”naisvaltaisuudesta”. Traditionaalisissa patriarkaalisissa kulttuureissa vallankäyttö on tietyllä tavalla miesväestön monopoli. Jokaisella perheenjäsenellä on kulttuurissa eri asema, joka on sovitusti muodostunut. Systeemi perustuu oikeuksien ja velvollisuuksien verkostoon. Toisin sanoen miehellä on perheessä enemmän oikeuksia naisia ja lapsia kohtaan, naisilla puolestaan on enemmän velvollisuuksia. Naisen tulee esimerkiksi ilmoittaa milloin, missä ja kenen

Jos minulla , a i m i o v r e p u S i s i l o , ä i s i m h i n i s i a t t u a t a v e s t i v r a t a k t o j apua.

palveluita perheiden erityistarpeisiin

kanssa hän liikkuu poistuessaan kotoa, mutta miestä eivät samat velvoitteet koske. Tämä asetelma näkyy jatkuvasti asiakkaiden puheissa, ja sen murtuminen on yleensä maahan muuttaneille miehille vakava huolen aihe.

Turvapaikanhakijaisä kohtaa Suomessa jatkuvasti vastakkaisia odotuksia ja käsityksiä paitsi isyydestä, myös miehen roolista perheessä. Länsimaiseen kulttuuriin ja suomalaisen arjen rakenteisiin tutustuminen voi aiheuttaa maahan muuttaneille miehille ahdistusta, sillä vallankäytön tasapaino poikkeaa radikaalisti totutusta, ja mies saattaa kokea asemansa perheessä laskevan hurjalla vauhdilla. Perheenjäsenten mahdollisuudet yksilöllistymiseen ja tasa-arvoisempaan elämään vie mieheltä suuren osan hänen oikeuksistaan ”perheen päänä”. Vaimo voi lähteä opiskelemaan kodin ulkopuolelle, hän voi saada työpaikan ja elättää perhettä, kun samanaikaisesti työtön mies saattaa viettää enemmän aikaa kotona lasten kanssa. Turvapaikanhakijaperheiden kanssa työskentelevien tulisi varmistaa, että perheen paris

kunnalla on yhteinen ymmärrys käsitellyistä asioista, ja tarvittaessa oikaista vääristyneitä käsityksiä. Esimerkiksi lähisuhde- ja perheväkivaltatilanteissa voi olla, että äiti ja lapset eivät koe perheen isän väkivaltaista käytöstä laittomana, sillä heidät on kasvatettu pitämään sitä sallittuna kasvatusmetodina ja keinona osoittaa auktoriteettia.

Yhteisö ja asumismuodot Useimmissa turvapaikanhakijoiden kulttuureissa yhteisön rooli on ensisijainen niin hyvässä kuin pahassa. Perhe, sukulaiset, naapurit ja ystävät auttavat toisiaan vastavuoroisesti arjen askareissa ja lastenhoidossa. Lapset kasvavat ilman päiväkoteja, sillä heillä on ympärillään monta turvallista aikuista, jotka huolehtivat heistä. Lääkäriäkään ei tarvita, kun jokaisesta suurperheestä tai suvusta löytyy yleensä koulutettu lääkäri, joka myös hoitaa potilaat ilmaiseksi. Sosiaaliturvatunnusta ei ole olemassa, koska omaan nimeen ja etunimeen lisätään isän tai isoisän etunimi, jolloin kaikki tietävät kenestä on kysymys. Yhteisölliseen kulttuuriin tottuneet turva paikanhakijaperheet saattavat olettaa, että kotoutuminen uuteen maahan tarkoittaa kokonaisvaltaista sulautumista toiseen kulttuuriin, ja siten omista perinteistä luopumista. Reaktio tähän pelkoon voi johtaa sulkeutumiseen ja alkuperäisen kulttuurin korostamiseen. Isä saattaa rajata perheen kanssakäyntiä koskemaan ainoastaan omaa kulttuurista yhteisöä, jolloin hän tulee eristäneeksi koko perheen ympäröivästä yhteiskunnasta. Vastaanottokeskus asumismuotona tuo omat haasteensa yksityisyydelle ja perheen

turvapaikanhakija

valta-asetelmille. Moni turvapaikanhakijaisä on tottunut kotimaassaan viettämään paljon aikaa kodin ulkopuolella, eikä olemaan aktiivinen osa päivittäistä perheen vuorovaikutusta. Vastaanottokeskuksen asumismuoto pakottaa tutustumaan perheen arkeen, jossa puolisojen roolit sekoittuvat jatkuvasti. Yhteisö ei ole enää läsnä, joten mies joutuu tekemään kompromisseja ja jäsentämään uudelleen asemaansa perheessä.

Vastaanottokeskuksessa miehen odotetaan toimivan isänä lapsilleen jatkuvasti, eikä hän voi enää delegoida lasten kasvatusta talon naisväelle. Asetelma voi aiheuttaa perheen isässä vastarintaa, sillä se ei tue miehen totuttuja etuoikeuksia ja isän passiivista asemaa. Uudet elinolot voivat kuitenkin vaikuttaa myös positiivisesti ja kehittää puolisoiden välisiä suhteita tasapuolisemmaksi sekä miehen roolia isänä aktiivisemmaksi.

Kulttuurisensitiivisyys

Monikulttuurisuustyössä asiakkaan tarina tulee kuunnella ja ottaa vastaan sellaisenaan, ilman kulttuurisia oletuksia, arvotuksia tai vertailuja. Niin sanotuissa ”normaaleissa oloissa” asumismuoto on yksi niistä tekijöistä, joka kertoo henkilön, perheen tai suvun sosiaalisesta asemasta, ja jonka avulla rakentuu sosiaalinen erottautuminen (Bourdieu, 1979). Vastaanottokeskuksen asetelma häivyttää muut sosioekonomiset ominaisuudet, kuten iän, koulutuksen, taloudellisen aseman ja sukujen hierarkian. Sen sijaan asetelma korostaa perheen ja isän tilapäistä ominaisuutta yhtenä lukemattomista turvapaikanhakijoista.

Kulttuurisensitiivisyys on nykyään trendikäs termi monikulttuurisuus- ja sosiaalityössä. Kulttuurisensitiivisellä työotteella ei etsitä kulttuurisidonnaisia selityksiä tilanteisiin tai henkilön käyttäytymiseen, vaan tiedostetaan kulttuuristen käsitysten vaikutuksia siihen, miten kukin suhtautuu toisiin ihmisiin ja uusiin tilanteisiin. Monikulttuurisuustyössä asiakkaan tarina tulee kuunnella ja ottaa vastaan sellaisenaan, ilman kulttuurisia oletuksia, arvotuksia tai vertailuja. Ennen kuin voidaan panostaa konkreettiseen muutokseen käyttäytymisessä, tulee vaikuttaa olemassa oleviin asenteisiin. Kulttuurisensitiivisyys on siis aktiivinen ja kaksisuuntainen prosessi: se on paitsi asiakkaan ennakkoluulotonta kuuntelemista, myös ammattilaisen oman kulttuurin tiedostamista ja sen kriittistä pohdintaa. Hyvä esimerkki tästä on vuodesta 2005 lähtien Espoon Lyömättömässä Linjassa kehitetty Lyömätön tie – Väkivallan katkaisuohjelma®, jota sovellettiin maahan muuttaneille miehille. Katkaisuohjelmassa huomattiin, että maahan muuttaneiden asiakkaiden osallistuminen

palveluita perheiden erityistarpeisiin

ja sitoutuminen toimintaan oli heikkoa, eivätkä lopputulokset olleet kehuttavia verrattuna suomalaisiin asiakkaisiin. Toimintaa pystyttiin jatkamaan paremmalla menestyksellä, kun oivallettiin, että ohjelmaa tuli soveltaa maahan muuttaneille miehille, eikä miehiä ohjelmaan. Näin löydettiin lopulta käyttökelpoinen työmenetelmien sovellus, joka ottaa huomioon asiakkaan kulttuurisen taustan, luopumatta kuitenkaan työskentelyn tavoitteista.

Moderni isyys on monille turvapaikan hakijaperheen iseille pelottava asia. Lyömätön linja -asiakkaiden kanssa pyritään keskustelun ja pohdinnan kautta rakentamaan miehen rooli perheessä isänä uudelleen. Maahan muuttaneen miehen ymmärrys siitä, että lapsen luottamus perustuu turvallisuuteen ja kohtaamiseen, eikä etäiseen ohjaukseen ja auktoriteettiin, nostaa selkeästi lasten asemaa ja oikeuksia perheessä. ☆

SUPERVINKIT

★ Noudata aina kulttuurisensitiivistä otetta. Kuuntele asiakkaan tarina sellaisena kuin se on. Vältä kulttuurien vertailua ja arvostelua. Älä anna työntekijän ja asiakkaan kulttuuristen taustojen määritellä vuorovaikutusta. ★ Huomioi, että asiakas saattaa pitää työntekijää myös hänen elämänsä asiantuntijana. Käytä asemaasi liittyvää valtaa vastuullisesti. ★ Ole kärsivällinen ja pyri toiminnassa pitkäkestoisiin vaikutuksiin. Aluksi on vaikutettava asenteisiin, vasta sitten käytännön muutokseen.

Lähteet

Bourdieu, Pierre (1979). La Distinction: critique sociale du jugement. Paris: Editions de minuit. Jallinoja, Riitta (1984). Perhekäsityksistä perhettä koskeviin ratkaisuihin. Teoksessa Haavio-Mannila, Elina; Jallinoja, Riitta & Strandell, Harriet (toim.) Perhe, työ ja tunteet. Ristiriitoja ja ratkaisuja. Juva: WSOY, 203, 294.

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

Vapaaehtoistoiminta turvapaikanhakijaperheiden parissa Turvapaikanhakijaperheiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukemiseksi on tärkeää tarjota säännöllistä toimintaa, vertaistukea ja mahdollistaa vuorovaikutusta paikallisten kanssa. Suuri osa järjestöjen ryhmistä ja muista aktiviteeteista turvapaikanhakijaperheille perustuu vapaaehtoistoimintaan, joka on yleensä kaikille osapuolille palkitsevaa, vaikka vaatikin koordinointia ja pitkäjänteisyyttä. teksti Jenni Hurmerinta Haastatellut asiantuntijat anna-kaisa cronstedt, hanna holm, miriam owusu ja marjukka rauhala

hteiset Lapsemme ry:n vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Anna-Kaisa Cronstedt, vapaa ehtoistoiminnan ohjaaja Marjukka Rauhala sekä Suomen Punaisen Ristin (SPR) Uudenmaan kotoutumistyön koordinoinnista vastaava Hanna Holm kokevat nykyisen turvapaikka- ja kotoutumispolitiikan ristiriitaisena. Puheen tasolla satsataan kotoutumiseen, mutta samaan aikaan konkreettisella tasolla tehdään päätöksiä, jotka eivät aja lapsiperheiden ja alaikäisten yksin tulleiden turvapaikanhakijoiden oikeuksia. Kenttä näyttäytyy kahtia jakautuneena ja resurssit riittämättöminä suhteessa jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen. Humanitaariselle vapaaehtoistoiminnalle

perustuva järjestötoiminta on riippuvaista Suomen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta, jonka kautta määrittyvät paitsi asenteet, myös se, mitä toimintoja tuetaan taloudellisesti. Aiemmin SPR:n monikulttuurisuustyön suunnittelijana toiminut Hanna Holm kertoo, että SPR:n pääasiallisena tavoitteena on suojella ihmiselämää ja terveyttä. Lapsiperheet ovat kuitenkin aina olleet keskeinen kohderyhmä jo siitä syystä, että naiset, lapset ja perheet ovat sota- tai kriisitilanteissa erityisen haavoittuvassa asemassa. Tänä päivänä SPR:n keskeisin vapaaehtoistoiminnan muoto turvapaikanhakijaperheiden kanssa ovat ryhmät, jotka tarjoavat vastaan-

turvapaikanhakija

ottokeskuksissa oleville lapsille ja heidän vanhemmilleen toiminnallista tekemistä ja paikallistason kontakteja. Ryhmätoiminnot voivat olla keskusteluryhmiä aikuisille ja erilaisia taidepainotteisia, koko perheen luovia virkistysaktiviteetteja. Lisäksi järjestetään retkiä ja ystävätoimintaa, suomen kielen alkeistason opiskelua ja lapsille läksyhelppiä.

Vapaaehtoistoiminta vastaanottokeskuksissa on muistuttanut pop-upvapaaehtoisuutta, sillä kukaan ei tiedä, miten kauan keskukset ovat pystyssä. Myös Yhteiset Lapsemme ry tukee turvapaikanhakijalasten, -nuorten ja -perheiden kielen oppimista osana kotouttavaa toimintaa. Yhteiset Lapsemme ry edistää monikulttuuristen lasten ja nuorten asemaa muun muassa järjestämällä kotouttavaa kerhotoimintaa ja tekemällä rasisminvastaista vaikuttamistyötä esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa. Yhteiset Lapsemme ry:n kotouttavaan kerhotoimintaan kuuluu sekä lasten että nuorten ryhmä, joita vapaaehtoiset pyörittävät viikottain Yhteiset Lapsemme ry:n työntekijöiden koordinoimana. Lastenryhmän

vastuuvapaaehtoinen Miriam Owusu on ollut kerhotoiminnassa mukana alusta lähtien. Lastenryhmän toimintaa toteutetaan tällä hetkellä yhteistyössä Helsingin vastaanottokeskuksen Kaarlenkadun toimipisteen ja Leikkipuisto Brahen kanssa. Kotouttavan kerhotoiminnan tavoitteena on tukea lasten, nuorten ja perheiden kotoutumista tarjoamalla heille aktiviteetteja, kontakteja ja kohtaamisia sekä kielen opetusta.

Vapaaehtoistoiminta käytännössä Vapaaehtoistoiminta turvapaikanhakijoiden parissa tapahtuu useimmiten yhteistyössä vastaanottokeskusten kanssa, joten sujuva yhteistyö järjestön ja vastaanottokeskuksen välillä on ratkaisevan tärkeää. Toiminta riippuukin pitkälti vastaanottokeskusten työntekijöiden ja vapaaehtoisten jaksamisesta sekä resursseista. Hanna Holmin mukaan vapaaehtois toiminta vastaanottokeskuksissa on viime aikoina muistuttanut pop-up-vapaaehtoisuutta, sillä kukaan ei tiedä, miten kauan keskukset ovat pystyssä. Toimintaa käynnistettiin vauhdilla erityisesti vuoden 2016 aikana, mutta kuluvan vuoden aikana keskuksia on alettu lakkauttaa ympäri Suomea. Myös Yhteiset Lapsemme -toiminnassa vapaaehtoisten keskuudessa on ilmentynyt paljon poistumaa vastaanottokeskuksien harvennuttua. Niin vapaaehtoisten kuin turvapaikanhakijoiden osallistujamäärät ovat vaihdelleet radikaalisti tilanteiden epävarmuuden tähden. Hanna Holm kertoo vuoden 2015 syksyn olleen erityislaatuinen pakolaistilanteen mullistuessa ja turvapaikanhakijoiden olojen

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

tullessa laajemman yleisön tietoisuuteen. Samaan aikaan myös vapaaehtoiset aktivoituivat, ja Holm saattoi saada tuolloin vapaaehtoiseksi pyrkiviltä yli sata yhteydenottoa per päivä. Holm oli hämmästynyt siitä, miten paljon vauhdilla perustettujen vastaanottokeskusten toimintaan liittyi vapaaehtoisia, jotka auttoivat kaikin mahdollisin tavoin, kuten käytännön siivous- ja korjaustöissä, muonituksessa ja hankinnoissa. Vuoden 2016 puolella innostus kuitenkin tyrehtyi, yhteydenotot harventuivat, ja äkkiä vapaaehtoisista saattoi olla jopa pulaa. Holmin mukaan on mahdollista, että myös kiristynyt asenneilmapiiri on vaikuttanut asiaan. Yhteiset Lapsemme ry:n kotouttavassa kerhot oiminnassa vapaaehtoiset ovat useimmiten nuorehkoja aikuisia naisia. Yleisesti ottaen miehet osallistuvat vapaaehtoistoimintaan lähes yhtä aktiivisesti kuin naiset, mutta miehet toimivat muun muassa urheilun parissa, kun naiset taas toimivat miehiä aktiivisemmin sosiaalija terveysalan vapaaehtoistehtävissä (Grönlund, 2016). Keski-ikä SPR:n vapaaehtoisten keskuudessa on reilusti yli 60-vuotta muualla Suomessa, mutta pääkaupunkiseudun nuoret laskevat kokonaisuudessaan keski-ikää alle kuuteenkymmeneen ikävuoteen. SPR ja Yhteiset Lapsemme ry rekrytoivat vapaaehtoisia tällä hetkellä säännöllisesti, mutta eivät yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Rekrytoinnin aktiivisuus riippuu siitä, kuinka paljon resursseja toimintaan on käytettävissä. Holm, Cronstedt ja Rauhala kaipaisivat lisäresursseja sekä vapaaehtoistoiminnan koordinointiin että ammatilliseen ohjaukseen. Järjestöjen iloksi monet aktiiviset vapaaeh-

toiset ovat itsenäisesti rekrytoineet uusia vapaaehtoisia toiminnan ohessa, vaikka tämä ei virallisesti vapaaehtoisten tehtävä olekaan. Toimintaan on toisinaan liittynyt myös turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajataustaisia vapaaehtoisia, joille motivaationa on ollut kokemusasiantuntijuus. Sekä Yhteiset lapsemme että SPR:n vapaaehtoistoiminta on matalan kynnyksen toimintaa, johon ei vaadita mitään tiettyä tietotaitoa. Kaikilta vapaaehtoisilta on lainmukaisten säännösten mukaan tarkistettava rikosrekisteri, ja jokainen vapaaehtoinen käy läpi toimintaan ja järjestöön perehdyttävän koulutuksen. Järjestön toimintaperiaatteiden ja arvojen ohella vapaaehtoiskoulutuksessa on ensi sijaisen tärkeää käsitellä erikseen monikulttuurisuuteen, turvapaikanhakuprosessiin ja kotoutumiseen liittyviä seikkoja. Miriam Owusun mukaan turvapaikanhakijaperheiden kanssa toimiessa tilanteet ovat usein poikkeuksellisen sensitiivisiä, ja työ vaatii vapaaehtoiselta sosiaalisia taitoja, tilannetajua ja solidaarisuutta: ”Vapaaehtoisen ei tule tehdä olettamuksia tai niputtaa ketään ryhmään, vaan kohdata jokainen ihminen yksilönä”. Perinpohjainenkaan koulutus ei voi kuitenkaan varustaa vapaaehtoista kaikkiin tilanteisiin, ja iso osa työstä opitaan yleensä käytännön kautta.

Osallistamisen ja sitouttamisen haasteista Yksi vapaaehtoistoimintaa järjestävien tahojen keskeisistä haasteista on pitää vapaaehtoiset motivoituneina. Vapaaehtoisten toimin-

turvapaikanhakija

taan liittymiseen ja aktiivisuuteen vaikuttaa Marjukka Rauhalan mukaan vapaaehtoisen oman elämäntilanteen ohella myös vapaa ehtoistyön luonne. Owusu kertoo omasta kokemuksestaan, että innokkaatkin vapaaehtoiset saattavat jättää toiminnan kesken, jos se ei vastaa odotuksia, tai jos toiminta ei olosuhteiden tähden toteudukaan. Turvapaikanhakijaperheiden elämäntilanteiden epävarmuus voi toisinaan koetella vapaaehtoistyötä poikkeuksellisen paljon sekä henkisesti että käytännön tasolla.

Vapaaehtoisen ei tule tehdä olettamuksia tai niputtaa ketään ryhmään, vaan kohdata jokainen ihminen yksilönä. Vaikka vapaaehtoisuus käsitteenä sisältääkin ajatuksen pyyteettömästä toiminnasta, josta ei odoteta esimerkiksi taloudellista korvausta tai muuta hyvitystä, kaipaa moni vapaaehtoinen vähintään jonkinlaista tunnustusta ja onnistumisen tunteita antamastaan panoksesta. Cronstedtin ja Rauhalan mukaan organisaatiolta ja asiakkailta saadun kiitoksen lisäksi vapaaehtoisia motivoi ja sitouttaa konkreettinen tekeminen ja mahdollisuus itse vaikuttaa toimintaan. Yhteiset Lapsemme ja SPR pyrkivät tarjoa

maan vapaaehtoisilleen avoimen ja vastuullisen roolin, mutta myös tukea ja ohjausta tarvittaessa. Vapaaehtoisille järjestetään vertaistukea ja säännöllisiä tapaamisia järjestöjen kanssa. Yhteiset Lapsemme ry:n Miriam Owusun tapaan myös SPR:n paikallisosastojen piireissä on nimetty vastuuvapaaehtoiset, jotka toimivat paitsi keskuksen ja organisaation välisenä yhteyshenkilönä, myös vapaaehtoisten tukena. Molempien järjestöjen toiminnassa vapaaehtoisten sitouttamisen ohella vapaaehtoistoiminnan suurimpia haasteita on turvapaikanhakijoiden osallistaminen ja toimintaan innostaminen. Ongelma ei yleensä johdu siitä, ettei turvapaikanhakijoita kiinnostaisi ottaa osaa toimintaan, vaan monesti kyseessä on tietämättömyys toiminnasta, sen luonteesta, aikatauluista tai muista käytännön järjestelyistä. Hanna Holmin mukaan muita syitä osallistamisen haastavuuteen voivat olla pitkät välimatkat tai arkuus kielenkäytön ja vieraassa ympäristössä asioinnin suhteen. Osa turvapaikanhakijoista saattaa kärsiä myös psyykkisistä ja fyysisistä oireista, jotka estävät heitä osallistumasta. Owusun kokemuksen mukaan lapset ovat yleensä heti alusta alkaen innokkaita ottamaan osaa, ja useimmiten vanhemmatkin ovat innostuneet toiminnasta kohdattuaan sitä kautta uusia ihmisiä ja nähtyään lasten ilon. Kerhotoiminta on erityisen tärkeää turvapaikanhakijalapsille, sillä monet heistä eivät voi turvapaikkapäätöksiä odottaessa käydä koulussa tai päiväkodissa. Marjukka Rauhala kertoo, että vaikka lapsilla ei ole yhteistä kieltä, heillä on lelut ja leikki yhteisenä kielenä. Kerhossa he voivat oppia solidaarisuutta,

Jos minulla olisi Supervoimia, auttaisin kun tulee tulta.

turvapaikanhakija

toisten huomioonottamista ja vuorovaikuttamista, joita he koulussa harjoittelisivat ja jota raskaassa tilanteessa olevat vanhemmat eivät välttämättä jaksa opettaa.

Vapaaehtoisuuden taustat Hanna Holmin mukaan turvapaikkapäätöksen odottamisessa lakisääteinen maksimi on kuusi kuukautta, mutta hänen nähdäkseen kyseinen aika on keskimääräisesti ylittynyt. On selvää, että vuosien odottaminen laitosympäristössä ja epävarmuudessa jättää ihmiseen jälkensä: ”On harvinaista, etteikö turvapaikanhakija olisi saanut sieluunsa sellaisia iskuja, jotka eivät olisi vaikuttaneet hänen voimavaroihinsa ja sitä kautta toimintakykyynsä heikentävästi”.

Vapaaehtoisen pitäisi muistaa pitää kiinni omasta roolistaan ja rajata voimavarojaan. Sekä Yhteiset Lapsemme ry:n että SPR:n vapaaehtoistoiminnassa korostetaan, että puhumiselle ja pahalle mielelle on hyvä antaa tilaa, ja että kaikki tunteet saa tuoda esille. Cronstedt ja Owusu muistuttavat, että vapaaehtoisen tehtävä ei tässä yhteydessä kuitenkaan ole antaa ammatillista, esimerkiksi terapeuttista tukea. Sen sijaan

on tärkeää ohjata apua tarvitsevat eteenpäin asiantuntijoiden ja ammattilaisten luokse. Holmin mukaan kiukku ja ärsyyntyminen ovat yleisiä tunteita vastaanottokeskuksen asiakkaille, minkä tähden vapaaehtoisten on tiedostettava, että negatiiviset tunteenpurkaukset eivät ole henkilökohtaisia heitä kohtaan. Cronstedt kannustaa vapaaehtoistoiminnassa olevia tai harkitsevia punnitsemaan myös omia motiivejaan toiminnan taustalla. Vastuuvapaaehtoinen Miriam Owusu muistuttaa, että vapaaehtoisuus ei saa olla ylhäältä päin tulevaa ”pelastustoimintaa”. Toki auttamistyö tarjoaa iloa myös tekijälleen, mutta oman edun tai aseman ajaminen ei saisi olla pääasiallinen motivaatio toimintaan. Rauhalan mukaan myös oma elämäntilanne on hyvä ottaa huomioon: jos vapaaehtoisen elämä ja mielenterveys on epävakaalla pohjalla, voi toiminta käydä liian raskaaksi, eikä muille jää välttämättä paljoa tarjottavaa. ”Turvapaikan hakijat tarvitsevat stabiilin kohtaamisen”, muistuttaa Cronstedt. Luottamuksen rakentaminen ja ylläpitäminen on vapaaehtoistoiminnassa äärimmäisen tärkeää. Luottamusta voivat horjuttaa Holmin mukaan jopa pienet, useasti ajan tai resurssien puutteesta johtuvat sekaannukset tai vääryydet, sillä turvapaikanhakijoiden luottamus auktoriteettaja kohtaan saattaa olla jo valmiiksi huteralla pohjalla. Kun vapaaehtoinen osoittaa turvapaikanhakijaa ja tämän perhettä kohtaan huomiota ja empatiaa, vastavuoroinen luottamus ja kiintymys kehittyy yleensä väistämättä. Holmin kokemuksen mukaan vapaaehtoiselle voi olla henkisesti raskasta myötäelää mukana toisinaan epätoivoisissakin tilanteissa. Monen vapaaehtoisen on vaikea

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

hyväksyä, ettei pysty auttamaan tahtomallaan tavalla. Tästä huolimatta vapaaehtoisen pitäisi muistaa pitää kiinni omasta roolistaan ja rajata voimavarojaan. Miriam Owusu on todistanut niin turva paikanhakijoiden kuin vapaaehtoisten sitouttamisen haasteita kotouttavassa kerhotoiminnassa. Osallisuuden tunne, vastuu ja tilaisuus vaikuttaa ovat pitäneet hänet motivoituneena

haasteista huolimatta. ”On ollut palkitsevaa nähdä, mitä yhdessä on saatu aikaan”, kertoo Owusu, joka on nähnyt perheiden ja lasten muuttuvan avoimempaan suuntaan sekä yhteisöllisyyden ja ystävyyden kehittyvän osallistujien ja ohjaajien välille. Hänen mukaansa vuorovaikutus turvapaikanhakijaperheiden kanssa on ollut molemminpuolisesti voimaannuttava kokemus. ☆

SUPERVINKIT ★ Sosiaaliset kontaktit ja kohtaamiset edistävät kotoutumista ja lisäävät hyvinvointia. ★ Myös vapaaehtoisen jaksamisesta ja tukemisesta on huolehdittava. Vapaaehtoinen kaipaa kiitosta ja onnistumisen tunteita antamastaan panoksesta. ★ Vapaaehtoisia motivoi ja sitouttaa konkreettinen tekeminen ja tilaisuus vaikuttaa toimintaan. ★ Sensitiivisissä tilanteissa toimiminen vaatii vapaaehtoiselta sosiaalisia taitoja sekä tilannetajua. ★ Asiakkaista ei pidä tehdä olettamuksia tai yleistyksiä, vaan jokainen turvapaikanhakija tulee kohdata yksilönä.

Lähteet

Grönlund, Henrietta (2016). Vapaaehtoistoiminnan arvot ja merkitykset yhteiskunnassa. HUMAK: Helsingin yliopisto.

turvapaikanhakija

Lapsiystävällinen tila -toiminta vastaanottokeskuksissa Humanitaarisissa kriiseissä lapset ovat aina haavoittuvaisessa asemassa ja tarvitsevat erityistä tukea. Tässä artikkelissa käsitellään Pelastakaa Lapset ry:n Lapsiystävällinen tila -toimintaa, joka käynnistyi vastaanottokeskuksissa eri puolilla Suomea syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana vastauksena Euroopan pakolaiskriisiin. teksti Jenni Häikiö

ltistuminen humanitaarisiin kriiseihin liittyvälle tuholle, menetyksille ja väkivallalle muodostaa vakavan uhan lasten ja heidän vanhempiensa sekä yhteisöjen psykologiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Oikeanlaisen tuen avulla valtaosa kriisin kohdanneista lapsista ja aikuisista voi kuitenkin selviytyä kokemuksista varsin hyvin. Lapsiystävälliset tilat (englanniksi Child Friendly Spaces) on laajalti eri puolilla maailmaa katastrofi- ja kriisilanteissa käytetty toimintamalli, jolla vastataan nopeasti ja väliaikaisesti katastrofin kohdanneiden lasten tarpeisiin. Tilat tarjoavat lapsille turvallisen ympäristön ja mahdollisuuden leikkiin, sosiaaliseen kanssakäymiseen, oppimiseen ja itseilmaisuun valvotusti ja ohjatusti. Lapsi ystävällisessä tilassa lapsilla on mahdollisuus

toipua aiemmista kokemuksista, minkä lisäksi aikuiset voivat tarkkailla lasten vointia ja tarvittaessa ohjata heitä intensiivisemmän tuen piiriin. Pelastakaa Lapset ry toi Lapsiystävällinen tila -toiminnan Suomeen syksyllä 2015 vastaamaan niin sanotusta Euroopan pakolaisk riisistä aiheutuneeseen tarpeeseen. Alkuvaiheessa toimintaa järjestettiin päivystysluontoisena Pasilan poliisiaseman pihalla Helsingissä. Täältä saadut kokemukset pakolaisperheiden kohtaamisesta tarjosivat arvokasta ymmärrystä Lapsiystävällinen tila -toiminnan kehittämiselle Suomessa. Myöhemmin toimintaa käynnistettiin neljässä vastaanottokeskuksessa Kemijärvellä, Kiteellä, Lahdessa ja Oulussa, joista kahdessa se jatkuu edelleen. Tiivis yhteistyö vastaan ottokeskusten kanssa on ollut avainasemassa

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

toiminnan käynnistämisestä lopettamiseen asti. Myös Pelastakaa Lasten paikallisyhdistyksiltä saatu tuki on ollut ensiarvoisen tärkeää, ja toiminnan suunnittelu onkin tapahtunut pitkälti paikallistasolla. Hankkeessa mukana olleet opiskelijat ovat suunnitelleet erilaisia leikkejä ja kommunikaatiota helpottavia apuvälineitä toiminnan tueksi. Lapsiystävällinen tila -toimintaa on toteutettu pääasiassa vapaaehtoisvoimin, mutta jokaisessa Lapsiystävällisessä tilassa on ollut palkattu työntekijä. Vastuu toiminnan hallinnoinnista ja vapaaehtoisten kouluttamisesta on ollut Pelastakaa Lasten keskustoimiston työntekijöillä.

Turvapaikanhakijalasten psykososiaalisen hyvinvoinnin tukeminen Lasten psykososiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen ja edistämiseen tähtäävä toiminta huomioi sekä haastavien kokemusten psyko logisen että sosiaalisen puolen ja tarkastelee lasta perheen ja laajemman yhteisön jäsenenä. Lapsiystävällinen tila -toiminnassa pakolaislasten psykososiaalisen hyvinvoinnin monipuolinen tukeminen ja vahvistaminen on ollut keskeistä. Toimintaa on suunnattu pääasiassa alle kouluikäisille lapsille, joilla ei ole ollut pääsyä kouluun, tai muuhun säännönmukaisuutta tuovaan ja oppimista edistävään toimintaan. Eri-ikäisten ja eri kehitysvaiheessa olevien lasten erilaiset tarpeet on pyritty aina huomi oimaan. Tilat on suunniteltu lapsia miellyttäviksi maalaamalla seinät värikkäiksi ja hankkimalla

tilaan leluja, kirjoja, pomppupalloja ja muita virikkeitä. Piirustus- ja askarteluvälineet ovat olleet erityisen suosittuja lasten keskuudessa, ja tiloja on koristeltu lasten töillä. Lapset ovat ottaneet töitään mukaan myös asuinhuoneisiinsa. Käytäntö, jossa toiminta on muutamien toistuvien rutiinien ohella suhteellisen vapaata ja lapsilähtöistä, on koettu hyväksi. Lapsiystävällinen tila -toiminnassa on joitakin toistuvia rutiineja, kuten käsienpesu ennen varsinaisen päiväohjelman aloittamista, välipala sekä useimmiten yhteinen alku- ja loppuleikki. Lapset ovat kuitenkin voineet vaikuttaa suuressa määrin itse toiminnan sisältöön. Lapsiystävällisen tilan ulkoiset puitteet ja riittävä varustus ovat tärkeitä, mutta jos lapset eivät tule aidosti kohdatuiksi ja ilmapiiri on kireä ja kiireinen, ei toiminnalla päästä sille asetettuihin tavoitteisiin, eli turvapaikan hakijalasten lisääntyneeseen psykososiaaliseen hyvinvointiin. Toiminnan piirissä olevilla lapsilla voi olla taustalla monenlaisia vastoinkäymisiä, menetyksiä ja luopumisia, minkä vuoksi omien näkemysten ja tarpeiden esiin tuominen voi olla vaikeaa. Lapsiystävällisessä tilassa olevilta aikuisilta vaaditaankin herkkyyttä ja kärsivällisyyttä. Vapaaehtoisten koulutuksissa käsitellään lasten kehitystä ja eri-ikäisten lasten reak tioita kriisitilanteessa sekä lapsille suunnatun psykologisen ensiavun periaatteita. Tämä mahdollistaa lapsilähtöisen ja lapsen edun mukaisen toiminnan haastavammissakin tilanteissa. Pitkäjänteisen läsnäolon ja aidon kiinnostuksen palkintona on lasten lisääntynyt luottamus, rohkeus ja ilo.

Jos minulla , a i m i o v r e p u S i s i l o ä ä s i n u m n i s i a t t u a siivoamalla.

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

Lapsiystävällinen tila -toiminnan myönteisiä vaikutuksia Lapsiystävällinen tila -toiminnalla on havaittu olevan myönteinen vaikutus lapsiin ja heidän vanhempiinsa. Havainnot perustuvat vapaaehtoisten, vanhempien, vastaanottokeskusten henkilökunnan ja osittain lasten omiin kertomuksiin toiminnan vaikutuksista.

Lapsiystävällisessä tilassa lapsilla on mahdollisuus toipua aiemmista kokemuksista, minkä lisäksi aikuiset voivat tarkkailla lasten vointia ja tarvittaessa ohjata heitä intensiivisemmän tuen piiriin.

toimintaan osallistumisen katkonaisuudesta ja lyhytkestoisuudesta. Myönteiset muutokset lasten käyttäytymisessä ovat kuitenkin olleet havaittavissa käytännön toiminnassa etenkin niiden lasten keskuudessa, jotka ovat osallistuneet säännöllisesti toimintaan. Usean lapsen kohdalla rauhattomuus ja levottomuus ovat vähentyneet tai jääneet pois, ja keskittyminen on parantunut. Lapset, joilla on ollut sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä haasteita, ovat oppineet uusia toimintatapoja. Lähes kaikkien toimintaan säännöllisesti osallistuvien lasten suomen kielen taito on parantunut. Toiminnalla on huomattu olevan myönteisiä vaikutuksia myös vanhemmuuteen. Monien vanhempien kohdalla keinovalikoima haastavissa tilanteissa toimimiseen on laajentunut. Kuten eräs asukasvapaaehtoisena toiminut vanhempi kuvasi: ”Minä seuraan sivusta suomalaisvapaaehtoisten toimintaa haastavissa tilanteissa, ja kun vastaava tilanne tulee eteen, yritän toimia samalla tavoin.” Toiminnan myötä vanhemmat ovat myös rohkaistuneet leikkimään lastensa kanssa, mikä on ollut monille entuudestaan vierasta.

Toiminnan haasteita Lapsilta, vanhemmilta ja muilta sidosryhmäläisiltä on pyydetty palautetta toiminnallisessa arviointityöpajassa, jonka lisäksi lapset ja vanhemmat ovat voineet antaa kirjallista palautetta. Systemaattista ja tieteelliset kriteerit täyttävää toiminnan vaikutusten arviointia ei ole tehty. Palautteen saaminen lapsilta on ollut haastavaa johtuen muun muassa kielestä sekä

Lapsiystävällinen tila -toimintaan on liittynyt myös haasteita. Lasten rauhattomuuteen, levottomuuteen ja yleiseen sopeutumattomuuteen vaikuttavat aiempien kokemusten lisäksi suuressa määrin ympäröivät olosuhteet ja epävarmuus tulevasta. Vastaanottokeskuksen asumisolosuhteet ovat ahtaat, ja lapset altistuvat keskuksessa ikäänsä ja kehitykseensä nähden sopimattomille asioille. Myös

turvapaikanhakija

lähellä olevien aikuisten tunnetilat ja reaktiot vaikuttavat lapsiin, ja vanhempien väsymys ja kuormittuneisuus näkyy lapsissa selvästi. Haasteita on aiheuttanut niin ikään kommunikaatio ja yhteisen kielen puute. Jos lapsi on esimerkiksi toistuvasti toiminut tilan sääntöjen ja ohjeistusten vastaisesti, on tilanne pitänyt ratkoa muilla tavoin kuin sanallisesti.

Pitkäjänteisen läsnäolon ja aidon kiinnostuksen palkintona on lasten lisääntynyt luottamus, rohkeus ja ilo. Vanhemmat eivät myöskään ole aina sisäistäneet toiminnan sääntöjä, kuten sitä, että lapset on tuotava ja haettava tilasta. Lisäksi erilaiset kulttuurisidonnaiset käsitykset, tavat ja tottumukset ovat tuoneet omat haasteensa toimintaan. Haastavista tilanteista on toisaalta opittu paljon, ja ne ovat auttaneet toiminnan kehittämisessä. Yhteisen kielen puutetta ja kommunikaatiohaasteita on kompensoitu korostamalla ei-kielellistä viestintää. Vapaaehtoisten kehonkieleen, äänensävyyn ja näiden kautta välittyviin viesteihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Opiskelijat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet erilaisia harjoitteita,

kuten kuvakortteja, kommunikaation tueksi. Toiminnan sääntöjä on selkeytetty vanhemmille tarvittaessa vastaanottokeskuksen henkilökunnan toimesta, jolloin vanhemmat ovat ymmärtäneet paremmin esimerkiksi sen, miksi lasten saattaminen ja hakeminen toiminnasta on tärkeää. Keskuksissa pidetyt vanhemmille suunnatut tiedotustilaisuudet ja toiminnasta kertovat esitteet ovat helpottaneet kommunikaatiota sekä sääntöjen omaksumista. Sensitiivisyys erilaisia tapoja ja tottumuksia kohtaan on näkynyt toiminnassa esimerkiksi sen hyväksymisenä, että naisten ja miesten keskinäinen kanssakäyminen voi poiketa suomalaisille totutusta. Toisilleen tuntemattomien miesten ja naisten vierekkäin istuminen sohvalla ei välttämättä ole soveliasta tai suotavaa, ja tätä on kunnioitettu. Myös erilaiset aikakäsitykset on pyritty huomioimaan ja esimerkiksi lasten toimintaan tuomisen suhteen on oltu joustavia. Osa Lapsiystävällinen tila -toimintaan koulutetuista vapaaehtoisista on ollut vastaanottokeskusten asiakkaita. Heidän roolinsa on ollut erityisen tärkeä kielen, erilaisten tapojen ja käytänteiden sekä sääntöjen selkeyttämisessä lapsille ja vanhemmille. Asukasvapaaehtoisten kautta on saatu selkeytettyä myös hankkeen tavoitteita ja periaatteita keskuksen muille asiakkaille. Keväällä 2017 Lapsiystävällinen tila -toiminta lopetettiin kahdessa keskuksessa vastaanottokeskusten lakkauttamisen myötä. Syksyllä 2017 toimintaa oli vielä Oulun ja Kiteen vastaanottokeskuksissa, ja sitä jatketaan niin kauan, kuin näissä keskuksissa on lapsiperheitä. ☆

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

SUPERVINKIT ★

★

Yhteistyöhön panostaminen vastaanottokeskuksen kanssa alusta alkaen on ensisijaisen tärkeää. Toiminnan kehittämiseksi ja laadun arvioimiseksi on välttämätöntä kerätä palautetta koko perheeltä.

Turvallisuuden ja säännöllisyyden korostaminen tukee osallistumista ja hyvinvointia.

★

Luottamuksen rakentumiselle tulee antaa riittävästi aikaa.

★

Toiminnan järjestäjältä kaivataan kärsivällisyyttä, läsnäoloa, kiinnostusta ja herkkyyttä.

★

Lapsien ja vanhempien voimavaroja ja taitoja kannattaa hyödyntää toiminnassa. ★

Turvapaikanhakijalapset tulee nähdä selviytyjinä, ei uhreina.

Lähteet IASC Guidelines on Mental Health and Psychosocial Support in Emergency Settings. www.who.int/mental_health/emergencies/guidelines_iasc_mental_health_psychosocial_june_2007.pdf 29.6.2017 Child Friendly Spaces in Emergencies: A Handbook for Save the Children Staff. https://resourcecentre.savethechildren.net/node/2923/pdf/2923.pdf Child Friendly Spaces in Reception Centres – supporting asylum-seeking children and their families in Finland 29.6.2017 Inter-Agency Guide to the Evaluation of Psychosocial programming in humanitarian crises 29.6.2017

turvapaikanhakija

Toiminnalliset menetelmät ja työskentely ilman yhteistä kieltä Osallistava virkistystoiminta on lisääntynyt vastaanottokeskuksissa Suomessa vuoden 2015 jälkeen, mutta turvapaikanhakijaperheiden erityistarpeisiin vastaavaa toimintaa ei edelleenkään ole riittävästi. Turvapaikanhakijoilla ja toiminnan ohjaajilla ei monesti ole yhteistä kieltä, mutta kielimuurin ei tarvitse olla toiminnan este. teksti Jenni Hurmerinta Haastateltu asiantuntija Tiuku Pennola

uuri osa turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevistä tahoista tuottaa toimintaa joko aikuisille tai lapsille, mutta Ensi- ja turvakotien liitto ry:n Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projektin (LATU) keskiössä on nimenomaan koko perheen yhdessä tekeminen. Projektissa on kehitetty erilaisia toiminnallisia menetelmiä, jotka tukevat sekä kielestä riippumatonta toimintaa että lasten ja vanhempien välistä vuorovaikutusta. Ensi- ja turvakotien liiton projektityöntekijä Tiuku Pennola korostaa, että työskentely ilman yhteistä kieltä mahdollistaa tasa-arvoisen ja aidon kohtaamisen ohjaajan ja asiakkaan välillä. LATU-projektin toiminta aloitettiin vuonna 2012 Helsingin Kaarlenkadun, Punavuoren ja Metsälän vastaanottokeskuksissa. Projektin puitteissa on vuosien varrella toteutettu

muun muassa perhekahviloita, ryhmä- ja leiritoimintaa, juhlia, yksilötapaamisia, retkiä sekä koordinoitu lahjoituksia. Myös yksityismajoitusasiakkaita on osallistettu toimintaan, ja odottaville äideille on järjestetty tukea. Lisäksi vastaanottokeskusten työntekijöille on tarjottu koulutuksia, luentoja ja puhelinneuvontaa ympäri Suomea. Projektin alussa toimintaa oltiin suuntaamassa ainoastaan äideille ja vauvoille, mutta se laajeni kattamaan koko perheen, sillä myös isyystyöskentelyyn haluttiin kiinnittää huomiota. Isät ovatkin Pennolan mukaan osallistuneet toimintaan mielellään. Jotta vanhemmat oppivat näkemään toisensa tasa-arvoisina kasvattajina, on kummallekin vanhemmalle annettava palautetta ja osoitettava arvostusta. Luonnollisesti myös yksinhuoltajan hyvinvointia ja jaksamista on

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

tärkeää tukea, jotta hän osaa olla olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvä vanhempi lapselleen.

mattilainen, sillä työtä oppii yleensä parhaiten rohkeasti kokeilemalla. Toiminta perustuu ennen kaikkea kohtaamiselle, huomioimiselle ja läsnäololle.

Toiminnallisten menetelmien merkitys ja soveltaminen Pääasiallinen tavoite toiminnallisille menetelmille perustuvissa aktiviteeteissa on vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukeminen sekä lapsen esille nostaminen. Lapsinäkökulma onkin Ensi- ja turvakotien liiton toiminnan keskiössä, ja Pennola korostaa, että myös turvapaikanhakijalasten kuuluisi saada olla lapsia, eikä ainoastaan turvapaikanhakijoita. Toiminnallisissa menetelmissä avaimena on, että toiminnat ovat helppoja ja halpoja toteuttaa. Jotkut turvapaikanhakijaperheiden vanhemmat saattavat kokea, että heidän tulee hyvittää menneitä tapahtumia tai haastavia olosuhteita hemmottelemalla tai ostamalla lapselle leluja. Tosiasiassa turvattomissa oloissa eläneet lapset kaipaavat ja tarvitsevat tavaroiden sijasta vanhemman läsnäoloa ja rajoja, jotka luovat turvaa. Tärkeintä lapselle ovat siis vanhemman ja lapsen väliset yhteiset mukavat hetket. Pennola kertoo, että hänen henkinen työkalupakkinsa on kasvanut kokemuksen kautta ja kulkee koko ajan mukana. Mitään erityistä koulutusta hänellä ei kaikkiin käytössä olleisiin toiminnallisiin menetelmiin ole, vaan hän on perehtynyt teemoihin sekä kehitellyt harjoituksia toiminnan edetessä. ”Jos lähtee hirveästi varomaan, ei voi tehdä mitään”, Pennola huomauttaa. Ohjaajan ei siis tarvitse olla mikään menetelmien am-

Toiminta perustuu ennen kaikkea kohtaamiselle, huomioimiselle ja läsnäololle. Pennola korostaa ohjaajan itsereflektion merkitystä turvapaikanhakijaperheiden kanssa työskennellessä. Toisinaan kannattaa pysähtyä miettimään, noudattaako huomaamattaan jotain stereotypioita tai tuputtaako näkemyksiä ”koska meillä Suomessa on totuttu tekemään niin ja näin”. Maalaisjärkeä käyttämällä ja tilannetta tarkkailemalla pääsee Pennolan mukaan varsin pitkälle. Tärkeintä on, että kunkin perheen ja erityisesti lapsen tarpeet, kuten vointi, mieliala, jaksaminen ja kyky keskittyä otetaan huomioon. Osallistumiseen kannustetaan ja houkutellaan, mutta mihinkään toimintaan ei painosteta. Pääasia on, että perheet lähtevät toiminnasta hyvillä mielin. Jotta ohjaaja osaa perustella toimintaa muille, on hänen tärkeää olla itse selvillä sen merkityksestä ja tavoitteista. Yleensä käytännön toiminnan taustalla onkin jokin syvempi tarkoitus, hyöty ja idea. LATU-projektin toiminnassa tavoitteena on useimmiten luoda

turvapaikanhakija

tervettä ja lämminhenkistä vuorovaikutusta vanhempien ja lasten välille. Myös vaikeiden asioiden äärellä oleminen helpottuu, kun tehdään samalla jotain yhdessä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhemmat hierovat lapsiaan, he opettelevat samalla kosketusta, lähellä oloa ja yhdessä rentoutumista, eivätkä niinkään hierontatekniikkaa. ”Piilotavoite” ja harjoitusten taustalla oleva sanoma tai viesti omaksutaan yleensä paremmin konkreettisen, toiminnallisen tekemisen kautta.

Toiminta ilman yhteistä kieltä Toiminta ilman yhteistä kieltä on luovaa ja vaatii heittäytymistä. Yhteisen kielen puuttuminen saattaa jännittää työntekijöitä ja asiakkaita, mutta sen ei tarvitse olla este kohtaamiselle. Pennola kertoo, että myös LATU-projektia aloittaessa ajateltiin, että toimintaan tarvittaisiin tulkkia, mutta sen sijaan ruvettiinkin kehittämään toiminnallisia menetelmiä. Pennola toivoo, että kaikki turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevät kokeilisivat, minkälaista on työskennellä ilman yhteistä kieltä ja suosittelee, ettei tapaamisia jätettäisi väliin, vaikkei tulkkia saataisikaan mukaan. Turvapaikanhakijaperheiden kanssa toimiessa tulisi pyrkiä siihen, että ohjaajat ja osallistujat ovat mahdollisimman tasa-arvoisia, mitä kielen hylkääminen edesauttaa. Toiminnallisuus mahdollistaa kohtaamisen niin käytännön tasolla kuin syvemmällä, kielestä riippumattomalla tasolla. Kun yhteistä kieltä ei ole, kaikki yrittävät ymmärtää ja tulla ymmärretyksi – juuri tämä luo edellytykset tasaarvoiselle asetelmalle. Tällaisessa tilanteessa

voi luonnollisesti ilmetä väärinymmärryksiä, mutta Pennolan mukaan sekaannuksista selvitään yleensä rauhallisuudella ja huumorilla. ”Kun ei itse jännitä ja uskaltaa olla vähän hönö, asiakaskin on rennompi”, kertoo Pennola. Kielen ohella on lukemattomia muita tapoja vuorovaikuttaa niin lasten kuin aikuisten kanssa. Kommunikoinnin tukemiseen ilman kieltä voi käyttää erilaisia tuki- ja apumenetelmiä, kuten kuvia ja piirtämistä, leikkiä, esineiden ja tukiviittomien hyödyntämistä, selkokieltä, eleitä, ilmeitä ja ääniä sekä kommunikointia koko keholla. Katsekontaktin, elekielen ja kosketuksen välittämän kohtaamisen merkitys työntekijän ja asiakkaan välillä on keskeistä. ”On uskomatonta miten läheiseksi voi tulla ilman yhtäkään yhteistä sanaa. Se kertoo siitä, miten taianomaista tämä työ voi olla”, Pennola toteaa.

Työskentelyn haasteet Eri kulttuureista tuleville lapsille ja vanhemmille ilman yhteistä kieltä järjestettävässä toiminnassa on omat haasteensa. LATU-projektin ryhmätapaamisissa on ilmennyt erilaista häiriökäyttäytymistä ja levottomuutta, kun traumaattiset kokemukset ja psyykkiset ongelmat nousevat pintaan. Erilaiset kulttuurit ja kasvatustavat saattavat myös törmätä, jolloin asioista on neuvoteltava. Pennola muistuttaa, että jokaisella perheellä on omanlaisensa tavat kasvattaa lasta, mutta loppujen lopuksi kaikki tahtovat lapsensa parasta. LATU-projektin keskeisiä haasteita on ollut varmistaa, että lapset tulevat huomioiduksi. Vanhempien on ollut usein vaikea ymmärtää, että toiminnassa ei ole kyse turvapaikanhaku-

Jos minulla olisi Supervoimia, a t s a m l i a a m n i s i tek turvallisemman.

turvapaikanhakija

prosessista, ja että toimintaa tehdään lasten kanssa. Lapsen kanssa leikkimisen merkitystä on täytynyt selittää ja korostaa paitsi vanhemmille, myös vastaanottokeskusten työntekijöille. Vanhempia on muistutettu siitä, että lapset tarvitsevat huomiota sekä ihailua, ja että yhdessäolo vanhempien kanssa kuuluu lapsen perustarpeisiin. Pennolan mukaan isommatkin lapset nauttivat usein pienemmille tarkoitetuista leikeistä, sillä he ovat saattaneet jäädä niistä aikanaan paitsi.

Turvattomissa oloissa eläneet lapset kaipaavat tavaroiden sijasta vanhemman läsnäoloa ja rajoja, jotka luovat turvaa. Turvapaikanhakijaperheiden toimintaan aktivoiminen ja sitouttaminen on niin ikään ollut haasteellista. Asiakkaita on yritetty houkutella paikalle ja sitouttaa eri keinoin, muun muassa tarjoilujen ja kuvallisten kutsujen avulla. Tehokkaimmaksi osallistajaksi on kuitenkin todettu fyysinen läsnäolo: kun asiakkaat kohtaa paikan päällä, heihin saa yhteyden ja toiminnasta voidaan jutella. Luottamuksen karttuessa osallistujat ovat saapuneet paikalle säännöllisemmin ja kyenneet keskittymään

sekä osallistumaan toimintaan aktiivisesti. Toiminnan merkitys on selkiytynyt myös vanhemmille, kun sen tavoitteita on perusteltu riittävästi ja on käytännössä alettu nähdä, miten lapsi nauttii toiminnasta ja muuttuu tasapainoisemmaksi. Lapsen kautta päästään siis yleensä myös aikuisen sydämeen. Vastaanottokeskusten henkilökunnan ja ulkopuolisten toiminnan järjestäjien välinen luottamus ei sekään ole itsestäänselvyys. Vie aikansa, että keskusten henkilökunta oppii tuntemaan projektin työntekijät ja luottamaan siihen, että he tietävät mitä tekevät, ja että toiminnasta on enemmän hyötyä kuin vaivaa. Vastaanottokeskusten resurssit ovat usein rajallisia, mutta Pennola korostaa, että kielen tavoin välineiden ja tilan puute tai muutkaan käytännön haasteet eivät saa olla esteitä toiminnalle. Projektissa on pyritty löytämään vastauksia haasteisiin sillä periaatteella, että kaikki on mahdollista. LATU-toiminnassa on todistettu Pennolan mukaan positiivisessa mielessä ”kulttuurien ja kielten kohtaamisten sekamelskaa”. Ohjaaja ei koskaan tiedä tarkalleen, ketä toimintaan on tulossa ja millaiseksi kukin ryhmä muokkautuu. Toiminta on saanut paljon kiitosta asiakkaiden, vastaanottokeskusten henkilökunnan sekä yhteistyökumppaneiden taholta. Paras palaute omasta työstä on Pennolan kokemuksen mukaan se, kun näkee miten lapset ja vanhemmat nauttivat olostaan ja saavat toiminnasta eväitä mukaan arkeen. Kiireistä ja murheista huolimatta turvapaikanhakijavanhempien sekä vastaanottokeskuksen henkilökunnan olisi ehdittävä pysähtyä jokaisen lapsen äärelle, jotta lapsi tulisi nähdyksi, kuulluksi ja ehkä myös halatuksi. ☆

perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa

SUPERVINKIT ★ Lapsen toiveiden ja tarpeiden tulee olla lähtökohta toiminnan suunnittelulle. Lapsen hyvinvointi tuottaa vanhemmalle iloa, mistä syntyy positiivinen kehä. ★ Turvapaikanhakijalasten pitää tulla nähdyksi ja kuulluksi kiireestä huolimatta. Pienikin huomioiminen arjessa on lapselle arvokasta. ★ Työskentely ilman yhteistä kieltä antaa tilaa mielikuvitukselle ja huumorille ja edistää tasa-arvoista asetelmaa työntekijän ja asiakkaan välillä. Yhteisen kielen puute tukee luottamuksen syntymistä. ★ Kommunikoinnin tukena voi käyttää kuvia, mallintamista, kehonkieltä ja kielten sekamelskaa. ★ Tärkeintä ei ole mitä tehdään ja sanotaan, vaan kuinka kohdataan. Toiminnasta tulee jäädä hyvä mieli asiakkaalle.

Lisätietoa

Korpela, Saana & Nyyssölä, Anni (2016). Monikielisen lapsiryhmän ohjaaminen. Opas kommunikoinnin tueksi. https://publications.theseus. fi/handle/10024/116910

ohjaajille. https://rednet.punainenristi.fi/system/ files/page/SPR_Opas%20vapaaehtoisille_ LapsiryhmänohjaamiseenA4.pdf

Räty, Karoliina & Saarinen, Johanna Luottamusta voi rakentaa myös ilman kieltä. Enska 3/2017. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenlehti. www.issuu. com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/enska_3_2017

(2014). Leikitään! https://publications.theseus.fi/ handle/10024/74644

Wanne, Heidi & Pennola, Tiuku (2016). Moisio, Päivi (2016). Toiminnallinen perhekerho osana vastaanottokeskuksen perhetyötä -opinnäytetyö. https://publications.theseus.fi/bitstream/ handle/10024/109199/Opinnaytetyo%20paivi%20 moisio.pdf?sequence=1

Nyyssölä, Anni & Korpela, Saana (2016). Monikielisen lapsiryhmän ohjaaminen. Vinkkejä

Vauvaperhe vastaanottokeskuksessa -kuvakansio. www.issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/vok_ kansio_pdf www.ensijaturvakotienliitto.fi / Materiaalia lasten kanssa työskentelyyn

Tekijät Artikkelien kirjoittajat Hatami Landi Farzaneh on projektityöntekijä Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projektissa Ensi- ja turvakotien liitossa.

-projektissa Ensi- ja turvakotien liitossa. Hän toimii myös edustajana ilman huoltajaa Suomeen tuleville turvapaikanhakija lapsille. Toinen käsikirjan toimittajista.

Hurmerinta Jenni on sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja ja kustannus toimittaja yrityksessään Sanattu. Toinen käsikirjan toimittajista.

Häikiö Jenni on koulutukseltaan psyko logi ja työskentelee suunnittelijana Pelastakaa Lapset ry:n Yhdessä lasten tueksi -hankkeessa, jossa tuetaan vastaanottokeskuksissa asuvien pakolaisperheiden psykososiaalista hyvinvointia.

Isosävi Sanna on psykologi (PsM), tutkija ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti. Hänen väitöskirjatyönsä keskittyy raskaus- ja vauva-aikaan korkean riskin ryhmissä. Kunelius Maria, YTM, on ylitarkastaja Maahanmuuttoviraston vastaanotto yksikössä. Vastuualueena aikuisten ja perheiden vastaanottokeskusten ja alaikäisyksiköiden sosiaalityön ja sosiaalihuollollisen toiminnan ohjaus ja suunnittelu.

Mykkänen Pekka on Helsingin Sanomien EU-kirjeenvaihtaja Brysselissä. Aiemmin hän on ollut lehtensä kirjeenvaihtaja Kii nassa ja Yhdysvalloissa sekä työskennellyt ulkomaantoimittajana useissa maissa. Novitsky Anita on koulutukseltaan sosiaalialan ohjaaja ja perheinterventio kliinikko. Novitsky työskentelee moni kulttuurisuuden asiantuntijana Väestöliiton Monikulttuurisessa osaamiskeskuksessa ja toimii Helsingin ensikodin vapaaehtoisdoulana. Rummakko Sanna on yhteiskunta tieteiden maisteri sekä pakolais- ja ulko maalaisoikeudellisiin asioihin erikoistunut järjestö- ja viestintäammattilainen, joka toimii tällä hetkellä Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hankkeen koordinaattorina. Särkelä Riitta, YTT, on Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri

Tassopoulos Kostas on vastaava Mikkonen Anna, VTM, on projekti päällikkö Lapsiperhe turvapaikanhakijana

väkivaltatyön asiantuntija Miehen Linjalla Lyömätön Linja Espoossa ry:ssä.

tekijät

Haastatellut asiantuntijat Cronstedt Anna-Kaisa, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, Yhteiset Lapsemme ry.

Piironen Suvi , erityisasiantuntija, SOS-kriisikeskus, Suomen Mielenterveysseura.

Holm Hanna, kotoutumistuen koordinaattori, Suomen Punainen Risti, Helsingin ja Uudenmaan piiri.

Rauhala Marjukka, vapaaehtoistoiminnan ohjaaja, Yhteiset Lapsemme ry.

Jokinen Tarja,

Silvennoinen Katariina,

johtava sosiaalityöntekijä, Metsälän vastaanottokeskus.

ensikodin vastaava ohjaaja, Lapin ensija turvakoti ry.

Karjalainen Johanna, turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä, Lapin ensija turvakoti ry.

Stenius Maria, sosiaaliohjaaja, Helsingin vastaanottokeskus, Punavuoren toimipiste.

Lilja Linda, ohjaaja, Helsingin vastaanottokeskus. Lähteenmäki Minna, projektisuunnittelija, Suomen Mielenterveysseura. Owusu Miriam, vastuuvapaaehtoinen, Yhteiset Lapsemme ry.

Pennola Tiuku, projektityöntekijä, Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projekti, Ensi- ja turvakotien liitto ry.

Siellä kaukana väsyneet hevoset lepäävät. Siellä kaukana sotilaat laskevat aseensa itsensä viereen maahan. Siellä kaukana vanhat ihmiset ovat vieneet kuormansa ja odottavat. Siellä kaukana maa odottaa ajan kuluvan. Siellä kaukana lintu odottaa lentämistä ja siipien avautumista.

Farzaneh Hatami Landi

turvapaikanhakijaperhe

urvapaikanhakijaperhe. Kohtaamisen ja tuen käsikirja kertoo pakolaisuuden vaikutuksesta perheeseen. Se avaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoa ja arkea Suomessa ja antaa vinkkejä vanhempien ja lasten kohtaamiseen ja tukemiseen.

Käsikirja on tehty turvapaikanhakija- ja pakolaistaustaisia perheitä kohtaaville ammattilaisille ja vapaaehtoisille vastaan ottokeskuksissa, järjestöissä, sosiaalija terveyspalveluissa sekä ensija turvakodeissa. Kirja koostuu turvapaikanhakijoiden kanssa pitkään toimineiden asiantuntijoiden artikkeleista sekä haastatteluista viranomaisten, järjestöjen, vapaaehtoistoiminnan ja tutkimuksen näkökulmista. Julkaisu on osa Ensi- ja turvakotien liiton Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projektia. Kirjan ovat toimittaneet Jenni Hurmerinta ja Anna Mikkonen.

Kohtaamisen ja tuen

Käsikirja www.ensijaturvakotienliitto.fi ISBN 978 – 951 – 9227 – 86 – 3 (nid.) ISBN 978 – 951 – 9227 – 87 – 0 (PDF)