Näyttelijä

Toivo Lahti oli rehevä luonnekoomikko, jonka ominta alaa olivat kansanmiehet, mutta hän kyllä esiintyi opereteissakin. Vuosina 1945–61 hän näytteli puolessasadassa elokuvassa, mm. makkaratehtailijaa elokuvassa Voi veljet, mikä päivä! (1961).


Kivityömiehen perheeseen Parikkalassa 1905 syntynyt Toivo Lehto opiskeli käsityöläiskoulussa, kauppa-apulaiskoulussa ja Työväen Akatemiassa. Uransa alkuvaiheessa hän oli lyhyin kiinnityksin näyttelijänä Mikkelin, Jyväskylän, Tampereen ja Turun työväenteattereissa 1926–31, johtajana Mikkelin Työväen Näyttämöllä 1931–42 ja näyttelijänä Helsingin Työväen Teatterissa (sittemmin Kansanteatteri-Työväenteatteri) 1942–63.

Tukevan Lahden näyttelijänavuja olivat leppoisuus ja rehevä huumori, joskaan ei kovin rikaspiirteinen luonnekuvaus. Hänen roolejaan olivat mm. Artturi Järviluoman Pohjalaisten Jussi, Erskine Caldwellin Tupakkatien isä, David Stefánssonin Kultaisen portin pyhä Pietari, Vilhelm Mobergin Suojelevien käsien Adolf Bengtsson ja Paul Abrahamin operetissa Viktorian husaari lähettiläs John Cunlight. Maiju Lassilan kansanmiehet olivat Toivo Lehdolle ”itsestään selviä” rooleja samoin kuin Hella Wuolijoen näytelmien isäntäroolit.

Puolentoista vuosikymmenen mittaan 1945–61 Toivo Lahdella oli elokuvissa lähes puolensataa sivuosaroolia alkaen miehestä Cabaret Carmenissa (Kolmastoista koputus, 1945) päätyen makkaratehtailijaan (Voi veljet, mikä päivä!, 1961).

Virkamiestä hän näytteli elokuvissa Senni ja Savon sulttaani (1953; nimismies), Herra sotaministeri (1957; yliaktuaari) ja Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960; yksi finanssiasiain valiokunnan jäsenistä), johtajaa elokuvissa Kipparikvartetti (1952; Linnanmäen johtaja), Herrojen Eeva (1954; työnjohtaja), Yks’ tavallinen Virtanen (1959; kesähotellin johtaja) ja Oho, sanoi Eemeli (1960; johtaja Kulkunen).

Toivo Lahden veli Urho Lahti (1901–57) oli niin ikään näyttelijä. Toivo Lahti sai Pro Finlandia -mitalin 1957. Hän kuoli 57-vuotiaana 1963 Helsingissä.

Leo Riuttu kertoo kirjassaan kaskun Toivo Lahdesta:

Matti Tapio soitteli pianoa omaksi ja vähän toistenkin iloksi. Toivo Lahti kuunteli tarkasti Matin musiseerausta ja sanoi:
– Kuule, sinun pitäisi ruveta pianistiksi.
– Enhän minä niin hyvin osaa soittaa, vähätteli Matti.
– No, mutta olethan sinä ruvennut näyttelijäksikin, sanoi Topi.


Kalevi Koukkunen
11.9.2014



Kirjallisuutta ja lähteitä

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 157.

Leo Riuttu: Teatteriväen makeimmat naurut. Porvoo – Helsinki: WSOY 1973, 143.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Teatterin maailma. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 5. Helsinki: Tammi 1950, 186.

”Toivo Lahti kuollut.” Nekrologi (S. U - ll [= Sole Uexküll]. Helsingin Sanomat 1.2.1963.

Uusi Tietosanakirja. Osa 11. KOM–LAK. Päätoimittaja Veli Valpola. Helsinki: Tietosanakirja Oy 1962, 1018.