Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Kokoomuksen valmistelema lakialoite tiputtaisi Carunan tuottoa 70 prosenttia – "Monopolilla rahastamiselle on pistettävä viimein stoppi"

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää lakialoitteessaan mittavaa remonttia sähkön siirtohintoihin. Aloitteen valmistelusta on vastannut kokoomuksen sipoolainen kansanedustaja ja energialakimies Heikki Vestman.

Lakialoitetta koskevassa tiedotteessa kerrotaan, että hallitus on kaavaillut sähkönsiirron korotuskaton laskemista nykyisestä 15 prosentista 12,5 prosenttiin. Kokoomus esittää korotuskaton laskemista 5 prosenttiin.

Lisäksi puolue pyrkii aloitteella vaikuttamaan siihen, että verkkoyhtiöiden alijäämän tasoitusjaksoja, jolloin alijäämää voi hinnan korottamisella kuroa kiinni, ei pidennetä.

Myös sähkönkäyttäjien omaa oikeutta rakentaa sähkölinja kiinteistön rajojen yli halutaan edistää.

– Monopolilla rahastamiselle on pistettävä viimein stoppi, Vestman napauttaa.

Vestman laskee, että verkkoyhtiöiden tuotto voisi toimilla jopa puolittua, eli laskea 400 miljoonalla eurolla, ja esimerkiksi Carunan tuotto putoaisi 70 prosenttia.

– Nämä 400 miljoonaa euroa tarvitaan nyt jos koskaan verkkoyhtiöiden taskuista ihmisten lompakoihin, Vestman vaatii.

Vestmanin mielestä haja-asutusalueiden asiakkaille on säädettävä mahdollisuus poiketa vapaaehtoisesti säävarmuuden laatutasosta korvausta vastaan, jolloin kalliin maakaapeloinnin kustannukset eivät vyöry asiakkaiden maksettaviksi.