Takapakki: Pyöräilyvaikuttaja patistaa päättäjiä asennemuutokseen.
Helsingin pyöräilyoloja on kehitetty voimalla viime vuodet. Silti pyöräilyn osuus kaikista kaupungissa tehdyistä matkoista on pienentynyt. Osuus laski vuonna 2013 mitatusta 11 prosentista viime vuonna 9 prosenttiin.
Osin tämä johtuu asukasluvun vauhdikkaasta kasvusta, mutta siitä huolimatta kaupunki on jäänyt liian kauas tavoitteena olleesta pyöräilyn 15 prosentin osuudesta tänä vuonna.
Pyöräilijöiden etua valvovan valtakunnallisen Pyöräliiton helsinkiläinen puheenjohtaja Janne Takala kritisoi niin kaupungin päättäjiä kuin kaupunkiympäristön toimialan työmyyriä.
– Toimiin ei ole tartuttu riittävällä tarmolla. Paljon on tehty, mutta poliittista tahtoa puuttuu. Sen näkee jo siitä, miten kova vääntö rautatieaseman alikulusta käytiin.
– Saman näkee keskustelussa kävelykeskustasta. Jos autoliikenteeltä pitää ottaa tilaa kävelylle tai pyöräilylle, se tuntuu vaikealta. Pyöräilyä ei vain nähdä samanarvoisena kuin autoilua.
Takala sanoo, että sama asenne valuu päättäjistä toimialan johtoon, työnjohtoon ja työntekijöihin. Samaan aikaan kaupunkipyörien ilmiömäinen suosio kertoo pyöräilyn merkityksestä.
Suunnitelmat ovat oikeita, ne pitäisi vain saada käytäntöön.
– Kaikki pyöräilyn edistäminen ei edes maksa. Jos katutyöjärjestelyt tehtäisiin pyöräilijöitä ajatellen, ei se maksaisi yhtään enempää. Tarvitaan asennemuutos.
Päättäjät ovat heränneet ongelmaan. Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle vuoteen 2025 ulottuvaa 78-sivuista pyöräilyn kehittämisohjelmaa. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on nostaa pyöräilyn osuus vähintään 20 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.
Ohjelman painopiste on infrastruktuurin parantamisessa: pyöräliikenne tarvitsee suorat ja sujuvat reitit, selkeät risteysjärjestelyt sekä pyöräilyn ja jalankulun selkeän erottamisen katuverkossa.
Pyöräväylien ja pysäköinnin kunnossapidon täytyy olla laadukasta ympäri vuoden. Pyöräilyn sujuvuus tulee myös ottaa huomioon katutöissä. Lisäksi tarvitaan ihmisten aktivointia ja pyöräilykasvatusta.
Tavoitteiden toteutumista ryhdyttäisiin seuraamaan vuosittain, jotta edistymistä voidaan arvioida.
Takala pitää uutta ohjelmaa hyvänsuuntaisena.
– Toimet ovat oikeita, ne pitäisi vain saada käytäntöön.
Helsingin tavoitteena on ollut nostaa pyöräilyolojen parantamiseen käytettävä raha 20 miljoonaan euroon vuodessa. Tämä toteutuu ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna.
– Vielä enemmän rahaa tarvittaisiin, sillä YK suosittaa, että 20 prosenttia liikennebudjetista käytettäisiin pyöräliikenteen edistämiseen. Helsingissä se tarkoittaisi noin 27 miljoonan euron vuosibudjettia, Takala huomauttaa.
Kehittämisohjelman vertailusta selviää, että Helsingin pyöräilyoloja on kehittänyt 3–7 virkamiehen tiimi, kun Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa vastaava miehitys on 15–20 henkeä.
Ohjelmassa ehdotetaan henkilöresurssin nostamista "kansainväliselle tasolle", jotta sitä on riittävästi liikenneverkon parantamishankkeiden suunnitteluun.
Ohjelman mukaan pyörätieverkon toteutus on tähän asti yleensä tarkoittanut katujen isoja hitaita saneerauksia. Jatkossa kehitystä voitaisiin edistää myös pikatoimilla.