Suomen armeijan johto ei ollut yhtenäinen joukko ennen sotia: jääkärit vastaan tsaarin armeijan ex-upseerit. Ja kumpikin klikki katsoi nenänvartta "vain" kotimaassa uraa tehneitä ( Airo, Pajari).

Kannaksen "halkijuoksu" oli sotien jälkeen joko armeijaivaa tai historiattomuutta, "juoksuhautamiesten jorinoita". Se heijastui Ilmari Turjan originaalinäytelmään, enemmän Kassilan filmiin oman aikansa lapsena. Halkijuoksu pelasti joukot Taliin ja Ihantalaan; vastaavissa tilanteissa itärintamalla saksalaiset jäivät läpimurroissa pussiin, tuhoutuivat tai antautuivat.

Päämaja kertoo Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkuajasta ja Wolf Halstin aikanaan defaitistiseksi tuomitusta poleemisesta artikkelista. Turja ei ollut herrojen narri, arvosti kansanmiehiä – ja niin päämajoitusmestari on hänen sankarinsa, marsalkka siinä ja siinä, marskin "hännystelijät" vain kantapäiden kopsauttajia.

Päämaja on kuitenkin todellisuuspohjainen fiktio, jossa on täysin tarpeeton taivaita hiihtelevä rakkauskin ( Kapo Manto, Tamara Lund).

Aikansa lapsi: herroja piti näpäyttää ("kyllä rivimies tietää"), mutta Mannerheimia ei ihan uskallettu irviä (vaikka Joel Rinne onkin tehty hiukan koomiseksi).

Näytelmä on näytelmä ja puhelias (kun puhelimessakin pitää olla koko ajan). Paljon pelastaa Jussi Jurkka (Airo), kun muut saavat hehkua "överiksikin".

**

SOTA

Jyrki Laelma