Mummo-sarjan lapsitähti muistelee Anja Räsästä – ”Tuli yllätyksenä, että Anja nukkui nyt pois”

Maiju Jokinen muistelee kollegaansa Anja Räsästä.

Näyttelijä Anja Räsäsen tunnetuin hahmo oli television Mummo-sarjan lievästi anarkistinen mummo. Päätyönsä Räsänen teki Tampereen Teatterin lavalla.

– Hän oli teatterin sielu, muistelee näyttelijä Tuija Ernamo, joka oli mukana myös Mummo-sarjassa.

– Kun tulin nuorena likkana Tampereen Teatteriin, Anja oli minulle oppiäiti. Anja ja hänen aviomiehensä Olavi Niemi olivat minulle kuin äiti ja isä.

Tuija Ernamo ja Maiju Jokinen vuonna 2014.

Teatterista Anja Räsänen muistetaan mm. musikaalirooleistaan.

– Teatterin lavalla hän oli aikamoinen täti, Ernamo muistelee.

Ikimuistoinen on TT:n näyttelijättärien trio Vanhat tytöt. Anja Räsäsen lisäksi siinä lauloivat Ritva Valkama ja Liisa Roine.

– He olivat aivan huippuja, Ernamo muistelee.

Anja Räsäsen poismeno ei tullut täysin yllätyksenä.

Maiju Jokinen ja Tuija Ernamo olivt mukana myös 90-luvun suosikkisarjassa Kyllä isä osaa.

– Oli se odotettavissa. Anja oli väsynyt. Kaikella on aikansa, mutta on se niin murheellista, Tuija Ernamo sanoo.

– Kuulin Anjan poismenosta auton ratissa. Olen vieläkin järkyttynyt.

Tuija Ernamon tytär Maiju Jokinen näytteli Mummo-sarjassa pikkutytön roolin. Hän oli silloin 10-vuotias lapsitähti.

– Meidän Maijulle Anja oli melkein kuin oikea mummo. Maijulla ei ollut enää omaa mummoa, Ernamo muistelee.

Samoin muistelee Maiju Jokinen.

– Hän oli minulle varamummo. Muistelen häntä suurella lämmöllä. Meillä oli aina lämmin suhde, sellainen erityinen, Maiju Jokinen kertoo.

IS:n haastattelussa muutama vuosi sitten Anja Räsänen muisteli Maijua lämmöllä.

– Tapasimme säännöllisesti ja soiteltiin useasti, kertoo Keski-Suomessa nykyään asuva Maiju Jokinen.

– Minulle tuli yllätyksenä, että Anja nyt nukkui pois. Pistää hiljaiseksi, Maiju Jokinen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?