• Pelkoon oli todellakin syytä, sillä muutaman kymmenen sekunnin kuluttua kelkkamies laukaisi aseensa.
  • Pilkkijä heittäytyi vatsalleen jäälle.
  • Se saattoi pelastaa hänen henkensä.

– Kuulin, että nyt tulee kohti, pilkkijä totesi puoli tuntia myöhemmin hätäkeskuspäivystäjälle.

Luoti ujelsi läheltä.

– Hengenlähtö oli varmaan tämän miehen ampumataidon varassa.

Toista laukausta ei kuulunut. Pilkkijä jäi vatsalleen odottamaan kelkkailijaa siltä varalta, että tämä tulisi tarkastamaan tekonsa seuraukset.

Kelkka saapui pilkkijän lähelle joen törmälle. Pilkkijä näki itselleen tuntemattoman miehen, jolla oli kivääri selässään. Pilkkijä tunsi aseet. Kyseessä oli tavallinen metsästyskivääri, jossa oli kiikaritähtäin kiinni.

Ei antanut asettaan

Kelkkamies käsitti tekonsa. Hän oli pilkkijän mukaan ilmeisen huojentunut siitä, ettei ollut osunut ihmiseen. Hän selitti luulleensa toista miestä hirveksi.

Ampuja pyysi, ettei pilkkijä kertoisi tapahtuneesta muille. Pilkkijä pyysi kelkkamiehen puhelinnumeron sekä nimen ja sai ne.

Pilkkijä varmisti numeron soittamalla siihen. Puhelin värisi kelkkamiehen taskussa.

Pilkkijä arvasi, ettei toisella ollut täysin puhtaat jauhot pussissaan. Siksi hän pyysi, että toinen mies antaisi aseen hänelle ja ehdotti, että he lähtisivät kotiin keskustelemaan tapahtuneesta.

Tuntematon kelkkamies ei suostunut pyyntöön, vaan laittoi aseen reessä olleeseen asepussiin.

Poliisimoottorikelkka kuvattuna pilkkiavannolta. Kelkka on tumma hahmo kuvan keskellä. Kun kelkan valot kytkee, näkyy kelkka luonnollisesti erittäin hyvin. Lapin poliisilaitos

Ajoi pois omia jälkiään

Pilkkijän mukaan he keskustelivat tapahtuneesta ”asiallisesti 20—25 minuuttia”. Kelkkamies ei pilkkijän mukaan vaikuttanut päihtyneeltä.

Sitten kelkkamies ajoi pois omia jälkiään.

Tässä vaiheessa pilkkijä soitti hätäkeskukseen ja kertoi tapahtuneesta. Hätäkeskuspäivystäjä välitti tiedon poliisille ja pyysi, että pilkkijä jäisi odottamaan poliiseja.

Pilkkijä oli ottanut kuvan kelkkailijasta. Sen hän syötti Whatsappin metsästäjäryhmään. Mies tunnistettiin kuvasta.

Ote puoli tuntia myöhemmin käydystä hätäpuhelusta. Pilkkijän repliikit vahvennettu. Toinen puhuja on hätäkeskuspäivystäjä. IL
Toinen ote hätäpuhelusta. Kokeneena miehenä pilkkijä oli arvannut, ettei toinen mies ollut luvallinen metsästäjä. IL

Tapaus sattui Enontekijön Näkkälänjoella. Osapuolet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Oheiset todistekuvat otettiin rikospaikalta tuoreeltaan 26. marraskuuta 2022 eli vuosi sitten.

Kivääriä ei löydetty

Poliisin mittausten mukaan kelkan ensimmäiseltä pysähtymispaikalta on pilkkijän avannolle noin 182 metriä, joka oli myös epäillyn laukauksen etäisyys.

Kelkkamies oli poliisille tuttu entuudestaan. Erään toisen rikoksen vuoksi miehen aiemmin lailliset metsästysaseet oli otettu häneltä pois. Samalla oli tietenkin peruttu miehen metsästyslupa.

Lapin poliisit tekivät kahdesti kotietsinnän epäillyn 45-vuotiaan miehen taloon.

Ensimmäisellä kerralla virkavalta löysi 20 patruunaa ja toisella kerralla vielä pari patruunaa lisää, joitakin hylsyjä, kiväärin panoslippaan sekä äänenvaimentimen. Lipas kuului jo aiemmin takavarikoituun kivääriin.

Etsimäänsä toista kivääriä poliisit eivät kuitenkaan löytäneet.

Takavarikoitu panoslipas, jonka olemassaolon syytetty väitti unohtaneensa tyystin. Lapin poliisilaitos
Syytetyn pannuhuoneesta löytyi äänenvaimennin. Lapin poliisilaitos

Väitti ettei ollut aseistautunut

45-vuotias enontekiöläinen sai syytteet metsästysrikoksesta sekä ampuma-aserikoksesta Lapin käräjäoikeudessa.

Ne hän kiisti. Hän myönsi olleensa Näkkälänjoella ja kohdanneensa pilkkijän. Hän ei ollut kuitenkaan metsästämässä eikä myöskään ollut ampunut syytteessä kuvattua laukausta.

Syytetyn mukaan hän oli menossa auttamaan metsästäjäkavereitaan, jotka olivat hirveä pyytämässä. Omaa kivääriä hänellä ei väitetysti kuitenkaan ollut.

Väitettyjen metsästäjäkavereiden nimiä syytetty ei suostunut kertomaan.

Esteetön näkyvyys

Käräjäoikeus piti pilkkijän todistuskertomusta luotettavana kuvauksena tapahtumista. Oikeus uskoi pilkkimiehen kertomaan, että kelkan pysähdyspaikalta oli ollut esteetön näkyvyys hänen kalastuspaikalleen.

Myös syyttäjän todistekuvat puhuvat sen puolesta, että näkyvyys paikalla oli ollut esteetön. Vaikka Lapin päivä oli marraskuun lopulla hyvin lyhyt, niin tapahtumahetkellä oli kuitenkin ollut valoisaa ja kirkasta.

Karttasovelluksen mukaan paikkojen välinen etäisyys on 182 metriä. Lapin poliisilaitos

Käräjäoikeus toteaa syytetyn ampuneen kiväärillä kohti toista miestä. Ampuminen oli ollut törkeän huolimatonta. Hän ei kuitenkaan ollut aikonut ampua ihmistä kohti vaan oli luullut ampuvansa hirveä.

Aselupaa kivääriin ja lupaa metsästää hirveä ei syytetyllä myöskään tekoaikaan ollut.

Sai lainvoiman

Käräjäoikeus tuomitsi enontekiöläisen kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä menettämään takavarikoidut ampuma-aseosat ja patruunat valtiolle.

Oikeus määräsi lisäksi tuomitun kahden vuoden metsästyskieltoon.

Marraskuun lopulla istunnon päätteeksi luettu tuomio on saanut nyt lainvoiman.